Kimmo Aho 50 v ?
Niin se on, että entistä nuoremmat täyttävät 50 vuotta. Toimitus on saanut kuulla, että Johanna ja Kimmo mielellään ottavat vieraita vastaan Lauantaina 21.5.2016 klo 13-15 välisneä aikana Tiiliholvissa Torikatu 21…
Lue lisääNiin se on, että entistä nuoremmat täyttävät 50 vuotta. Toimitus on saanut kuulla, että Johanna ja Kimmo mielellään ottavat vieraita vastaan Lauantaina 21.5.2016 klo 13-15 välisneä aikana Tiiliholvissa Torikatu 21…
Lue lisääYhtiömuodosta päättäminen ei tule olemaan helppoa. Sote-uudistus onkin kuin tervatulle sillalle lentää pyrähtänyt varis. Pyrstöstään se on yhä kiinni uudistuksen alkuperäisissä tavoitteissa, ja nokallaan se kurottautuu houkutteleviin markkinoihin. Jommassa kummassa…
Lue lisääKreikka sopu häämöttää. Se halutaan tehdä tässä kuussa ennen Brexit äänestyksiä.Jopa Saksa on vihjaillut joistakin joustoista. Vaikeutena on pitkään ollut Suomenkin vaatimus, että IMF:n pitää olla mukana eikä lainoja saa…
Lue lisääMitäpä jos kokoomus valitsisi uuden päämäärän ;Kokoomuslaiset toivovat helppoa ihmettä. Näin on otsikoitu HS:n Matti Apusen kolumni, jossa hän sivaltaa Monet kokoomuslaiset haluaisivat uuden puheenjohtajan, jolla ei olisi nykyisen puheenjohtajan…
Lue lisääOlen kuullut väitettävän, että äitienpäivässä näkyy miesnäkökulma; Yhdysvalloissa presidentti Thomas Woodrow Wilson laillisti päivän sieton vuonna 1914 ja Suomessa esityksen äitienpäivän vietosta teki kansanedustaja Vilho Reima vuonna 1918. Äitienpäivä ei …
Lue lisääMiten sijoittajan pitää valmistautua tulevaan jenkkien presidenttikisaan. Missään kirkossa ei ole kkulutettu vielä voittajaa. Joten molempiin vaihtoehtoihin kannattaa varautua. Finanssineuvojat tulevat antamaan monia vinkkejä tulevina viikkoina ja kuukausina, kirjoittaa FT:…
Lue lisääNaantalin kaupungin kevätjuhlissa kysyttiin palstalla olleista torninostureista. Kuvassa, joka oli otettu Väskin takaa, näkyivät TSE:n mopon kraanat. Palvelutalon ovat lähempänä ja näkyvät tässä vastavalokuvasta. Helatorstaina kirkossa oli Tuomas messu. Nykyaikainen…
Lue lisääTuntuvat muutokset puolueiden suosiossa jatkuivat myös huhtikuussa. Hallituspuolueiden yhteenlaskettu kannatus oli vaaleissa 57 prosenttia, mutta huhtikuussa enää 45,9 prosenttia. Joka viides hallituspuolueita äänestänyt on vuodessa kaikonnut. Oppositiopuolueiden yhteenlaskettu kannatus oli…
Lue lisääMorsianmaista ilmaa pitelee, sanoi tuttu vastaantulija.Se on oikein ja kohtuullista ja nautitaan siitä tasapuolisesti. Torilla on elämää. Siellä on välipalavankkuri. Pitkäjänteistä työtä, josta me paikalliset ja monet ohikulkijat olemme saaneet…
Lue lisää