YK päivän 24.102026 viikonvaihteessa Suomen linjasta puhuttiin julkisuudessa.
- Kronologisesti vanhin oli Kansallisteatterin näytelmä Toinen tasavalta,
- Sanna Marin lausui viime perjantaina YK päivän aattona ankarat arviot Ukrainan tilanteeseen.
- Teologian tohtori Sami Yli-Karjanmaa YK päivän jälkeisenä sunnuntaina Turun Sanomien etusivun artikkelissa yhdisti menneitä arvostelemalla nykyisiä suhteitamme suureen itäiseen naapuriimme.
- Samoin sunnuntaina Hesarin päätoimittaja Erja Yläjärvi ehdotti Tasavallan presidentille yhteyksien avaamista Venäjälle.
Tässä alla yllä mainittujen kannanottojen tiivistetyt sanomat:
>>>Se Suomi ei ollut satelliitti, ei vasalikaan, jos kohta vähemmän vapaa kuin pikkuvaltion yleensä ajamaan omia linjauksiaan ajamaan Neuvostoliiton tavoitteista ja tarpeista irrallaan, vielä vähemmän niiden vastaisesti. Eräänlainen autonominen suuriruhtinaskunta.
Toinen tasavalta teatteriohjelmaan kirjoittaneen Oula Silvennoisen loppuarvio tuosta sodanjälkeisestä Paasikivi- Kekkosen ajalta.>>>> Pessimistinen arvio Ukrainan tilanteesta: Marin totesi haastattelussa kovaäänisesti, että nykyiset rauhanponnistelut ja “nykyinen polku” eivät tule johtamaan rauhaan Ukrainassa. Hänen mukaansa Venäjää kohtaan pitäisi ottaa huomattavasti nykyistä tiukempi linja, sillä Vladimir Putin pyrkii palauttamaan Venäjän imperiumin rajat. Sanna Matin 23.10.2026 Kirjamessuilla
>>>Enää emme voi odottaa tulevamme uskotuiksi, jos vakuutamme Koiviston sanoin: ”Meitä ei uhkaa kukaan, emmekä me uhkaa ketään, emme millään.” Aiemmin tämän kyseenalaistaminen olisi ollut naurettavaa. Tärkein Suomen turvallisuutta ylläpitänyt tekijä on menetetty.
Nato-jäsenyys oli primitiivireaktio, järkevyydeltään verrattavissa Venäjän hyökkäyksen kirvoittamiin vaatimuksiin Ylen venäjänkielisten uutisten lopettamisesta. Liittoutumisen ainoa vaihtoehto ei ole suomettunut puolueettomuus, jossa ollaan hiljaa silloin, kun ei saisi. Suomi voisi olla arvostettu, harkitseva ja joka suuntaan kriittinen oman tiensä kulkija.
Näin kirjoitti 25.10.2026 Turun Sanomissa tohtori Sami Yli-Karjanmaa: Nato-jäsenyys heitti lapsen pesuveden mukana artikkelin lopussa.>>>Suomen tulee tukea Ukrainaa ja varautua oman maan puolustamiseen. Maamme tarvitsee silti lopulta myös laajemman aktiivisen Venäjä-politiikan. Nyt vaikuttaa valitettavasti siltä, että Yhdysvallat ja Venäjä kommunikoivat Euroopan ohi, eikä sille näy loppua.
Suomi ei voi olla pieni rajamaa, jonka asioista lopulta puhutaan vain Donald Trumpin ja Vladimir Putinin kesken. Siksi Suomessa on voitava myös kysyä ääneen, milloin Stubb voisi soittaa Suomen omista asioista Moskovaan ja mitä sellainen edellyttäisi.
Kirjoitti puolestaan Helsingin sanomien päätoimittaja Erja Yläjärvi kirjoitti kolumnissaan 25.10.2026 kelloja käännettäessä:
Pyysin näiden näkemysten perusteella AI:n arvioimaan esitettyjä kannanottoja Suomen kannalta.
Yhteenveto oli tällainen:
Tuloksena: Marinin ja Yläjärven kannat täydentävät toisiaan: ensimmäinen vahvistaa turvallisuuden ja varautumisen perustaa, toinen Suomen omaa vaikutusvaltaa. Yli-Karjanmaan linjan vahvuus on päätösvallan korostus, mutta sen turvallisuuspoliittinen toteutus jää asiakirjassa vähiten perustelluksi. Silvennoinen nostaa kaikkia vaihtoehtoja koskevan riskin: alisteinen riippuvuus voi kaventaa Suomen todellista päätösvaltaa.
xxxxxxxxxxx
Tämän jälkeen tutustuin viikonvaihteessa FT:ssä Martin Wolfin demokratia sarjan haastatteluun, jossa Anne Applebaum lausui puheesta AI käännettynä:
Ja tiedättehän, jotkut ihmiset tekevät virheen – ja sen kuulee poliitikoilta, mutta myös kommentaattoreilta – että jos sota päättyisi, en tiedä, ehkä Ukrainan häviämiseen, niin me kaikki voisimme lakata murehtimasta siitä.
Ja vastaus on, että jos Venäjä voittaisi sodan, Euroopan puolustusrahoituksen pitäisi kolminkertaistua ja nelinkertaistua, koska uhka olisi paljon suurempi. Jotta tämä vältetään, Euroopan on vahvistettava Ukrainaa, annettava Ukrainalle sen tarvitsema puolustus ja annettava sille hyökkäysaseet, joita se tarvitsee hyökätäkseen riittävän moniin venäläiskohteisiin, jotta venäläiset lopulta päättelevät, ettei sotaa voida voittaa. Siksi on todella tärkeää, että erityisesti ensi vuoden aikana ja ennen kaikkia näitä vaaleja Euroopan hallitukset keskittyvät siihen, mitä sodan voittaminen ja lopettaminen sekä todellisen tulitauon saavuttaminen vaatii.
Pyysin tämän lausunnon jälkeen uuden arvioin AI:ltä ja se kuului seuraavasti:
Tarkennettu kokonaisarvio
Kommentin valossa vahvin suomalainen linja on yhdistelmä: vahva puolustus ja liittolaissuhteet, Ukrainan tuki sekä Suomen omaehtoinen mutta tarkoin rajattu Venäjä-politiikka. Historiallinen vertaus muistuttaa, että vakaus ei yksin riitä, jos sen hintana on kyvyttömyys tehdä omia ratkaisuja. Tästä syystä aktiivisen diplomatian on nojattava Suomen omaan puolustuskykyyn ja itsenäiseen päätösvaltaan, ei suurvallan oletettuun pidättyvyyteen.
Oma arvioni tilanteesta ja siitä, miten Suomen pitää käyttäytyä ei oleellisesti eroa tekoälyn yhteenvedosta.
Kirjoituksissa on viitattu Mauno Koiviston aikaisempiin Neuvostoliiton aikaisiin kannanottoihin. Mauno Koiviston myöhempi määritelmää, että Suomen tarkoituksena on selviytyminen, ei mielestäni ole ristiriidassa aikaisemmin sanotun kanssa. Selviytyminen vaatii päätöksiä ajassa, jolloin ratkaisevaa on vallitsevat olosuhteet. Niissä on pysyvää esimerkiksi se, että emme uhkaa ketään, kun taas muuttunut on, että emme voi varmuudella tietää uhkaako meitä joku tai jokin.
Toinen näkökulma on oma poliittinen vakaumus. Suomen tarkoitus on selviytyä ei se tarkoita, että selviytymisen keinoja haettaessa unohdettaisiin arvot, joista otan esille demokratian.
Olen ymmärtänyt, että Väinö Tanner vakaumuksellisena demokraattina vastusti autoritäärisdiktatorista vääryyttä ensin vahvasti fasismia ja sitten myös jyrkästi kommunismia ja veti oman punaisen rajansa tiukasti aivan kuten Sanna Marinkin on tehnyt Venäjään pettyneenä .
Tällä hetkellä suurvalloilla ei ole omien intressien ajamisessa pidättyvyyttä ja mikä pahinta ei ole varmuutta edes siitä, että suurvallat ajaisivat vain omia todellisia etuja.
Myös kuvitellut / toivotut vaikutukset voivat johtaa melkein mihin tahansa. Siksi on perusteltua estää suurvaltoja tai sellaiseksi itseään pitäviä saamasta voimapolitiikalla voittoja eikä edes voitolta näyttäviä tuloksi tulisi sallia. Suurvaltojen politiikan muuttumisen ainut – tosin pieni – toivo on niiden kansalaisissa.
Maailman riskinä on, että autoritääristen maiden voitot voivat siis johtaa perusteettomaan voiman tuntoon, jonka seurauksena on valtakilpailun heittäytyminen ja se taas voi johtaa kuten aikaisemminkin on käynyt, laajaan sotaan ehkäpä jopa III Maailmansotaan.
Thukydideen ansaan
Eli taasko kerran ajaudutaan Thukydideen ansaan (engl. Thucydides Trap). Se on kansainvälisten suhteiden ja poliittisen historian käsite, joka kuvaa tilannetta, jossa nouseva mahti (Kiina) uhkaa syrjäyttää hallitsevan suurvallan (USA:n), mikä johtaa erittäin suurella todennäköisyydellä sotaan.
Tämä riski kasvaa, mikäli Putinin annettaisiin voittaa Ukrainan sota. Se lisäisi Kiinan itsevarmuutta. Iran sota on heikentänyt USA:n asemaa. Sekin lisää Kiinan houkutusta Taiwanin suunnalla, jossa jo nyt eletään pelon ilmapiirissä.
Artikkelikuvan tilasin AI:ltä
