Viivi Väätänen

Tarinoita elämästä – Veikko Ryynänen

veikko
Kesällä pääsin kuuntelemaan työväenyhdistyksen pitkäaikasempien jäsenten kiehtovia ja monipuolisia tarinoita ja ajatuksia elämästä sekä kaupunkimme muutoksista. 
Tämä kirjoitus on tehty niin ikään nelisenkymmentä vuotta yhdistyksen jäsenenä viihtyneen Veikko Ryynäsen haastattelun pohjalta. 

Aiempien haastateltavien tapaan myös Veikolle jaettiin Leena Mattilan ja Jouko Leinon kirja Esplanaadikadulta Linjakadulle. Kysyin, millaisia mietteitä kirja herätti.

Kun taloja, joita kirjassa on kuvattuna on alettu purkamaan, niin sitä ei vielä ollut tullut ajatelleeksi niin radikaalina muutoksena Veikon mukaan. Vasta myöhemmin, kun oli saanut kuulla enemmän talojen perimästä tai historiasta, alkoi hieman surumielisenä pohtia talojen elinkaarta.Toki myös Veikolta löytyy ymmärrystä, että kaikennäköiset perikuntaan liittyvät asiat usein puuttuivat peliin, joten taloja purettiin käytännöllisyyden nimissä. Talot on olleet kuitenkin niin kovin kauniita, ja on edelleen – ne jotka on laitettu koreiksi ja fixattu tämän päivän vaatimuksia vastaamaan. 

Kun uutta rakennetaan paikkoihin, missä ei varsinaisesti pilata vanhaa Naantalia, niin se on Veikon mielestä hyvää rakentamista. Kun taas jokin puistomaisema häipyy ja tilalle tulee kiveä, niin se puhuttelee negatiivissävytteisesti. Nykyään rakentuvat talot eivät Veikon mukaan ole sellaisia, jotka vetäisivät perheitä puoleensa. Kun näin on, niin kouluille keskustan alueella ei ole tarvetta, vaan perheet vetäytyvät koulujen mukana kaupungin reuna-alueille. 

Toisaalta, nyt kun talot esimerkiksi bunkkerin tilalla alkavat valmistumaan, niin näkymä on kaupunkimainen. Ei voi tietää lopputulosta, eikä se välttämättä ole oikeastaan niin hirveän paha. 

Veikko asuu nykyään Meri-Naantalissa, jossa onkin asunut jo yli 30 vuotta. Vuonna 1988 on sinne muutettu, jolloin puusto oli vasta kasvatettua, kun taas nyt näkymät on umpeutuneet ja joka puolella on niin vehreää. Maisema muuttuu myös toiseen suuntaan siis Veikko muistuttaa. 

Muutto Naantaliin tuli 5-vuotiaana. Muuttomatka Turusta Hamppukehruunkadulle on jäänyt selkeästi mieleen. Siskon ja äidin kanssa Veikko istui kuorma-auton hytissä, isä taas lavalla huonekalujen kanssa. Tiet ei ollut asfaltoituja, minkä tuloksena perille saavuttaessa huonekalut ja isä oli aikalailla pölyn peitossa, Veikko nauraa.

Koulun alettua ranta ja Vanhakaupunki tuli tutuksi ja tärkeäksi paikaksi Veikolle ja kavereille.
“Vesihän vetää aina puoleensa.” 

Vaikka ranta ja Vanhakaupunki on kokenut muutoksia, niin ne on säilyttänyt melko hyvin pintansa. Ainoastaan vanha kylpylä rannassa herättää muisteluita ja ehkä hieman kaipuuta. “Kyllä Naantali on yhtä kuin ranta”.
Ruona, Karvetti ja muut asutusalueet vastaavat esimerkiksi Turun Runosmäkeä tai Nättinummea, eikä se ole Veikosta huono asia. Muilla ei ole kuitenkaan vastaavaa, kuin Naantalin Vanhakaupunki ja ranta. Välillä on hyvä muuttaa perspektiiviä, ja taas pystyy näkemään oman kotikaupunkinsa kauneuden, Veikko pohtii. 

Mitä kuuluu työelämääsi?

Veikko on työskennellyt koko ikänsä palomiehenä. Ura alkoi Naantalin palokunnassa vuonna 1963 ja vuoteen 1984 ollut eri tehtävissä: paloesimiehenä, palomestarina ja lisäksi Raisiossakin 17 vuotta palomestarina. Into juuri tähän ammattiin juontaa jo pikkupojasta asti, sillä Veikko oli vpk:ssa mukana vuodesta 1951, eli kahdeksan vuotiaasta asti. 

Veikko aloitti Nesteen jalostamolla palokunnassa kesämiehenä, kunnes työ muuttui vakituiseksi. Kunnallinen palokunta veti kuitenkin puoleensa, koska työ oli monipuolisempaa ja elävämpää. Kun Veikko sai tilaisuuden ja tarpeeksi rohkeutta hakea paikkaa kunnallisella puolella, niin vaihdos tuli ajankohtaiseksi.
Veikon isoisä oli ollut aktiivinen palokuntalainen ja eno taas ollut Turun palokunnassa, siispä geenit ehkä sieltä vienyt palomieheksi. Hänelle itsellensä on ollut kuitenkin itsestään selvää, että hän tulisi päätymään johonkin auttamiseen perustuvaan tehtävään, ja palomieheksi hän tahtoi jo pienenä poikana. 

Vuoden Veikko vietti Saksassa töissä metallihommissa, minkä vuoksi olisi ollut mahdollisuus hakeutua myös teknilliselle alalle, mutta palokunta vei selkeän voiton. 

Veikko kertoo palomiehen työstä. 

Työn luonne on se, että ammatissa työllistyy, kun jollekin tapahtuu jotain ikävää. Se on itsessään ikävää, koska tietää olevansa tarpeellinen, kun ihmisillä menee huonosti. Isoja tulipaloja ja onnettomuuksiakin on matkan varrelle riittänyt. Päällimmäisenä mieleen tuli Kopen tehtaiden palo, joka tapahtui -32 asteen pakkaslukemissa. Muutamia keskustan taloja on niin ikään hänen aikanaan palanut. Lopullisen Hovin palon aikaan Veikko oli jo eläkkeellä mutta hän muistaa olleensa sammuttamassa kaksi kertaa alkanutta paloa Hovissa. Mikäli Vanhassa kaupungissa paloi, nousi hälytystaso aina suuremmaksi – alue kun on erityisen herkkä alue palon leviämiselle. 50-luvulla Veikko muistelee Vilénin tehtaiden teettäneen  paljon töitä, koska siellä käsiteltiin kuumaa pikeä. Melkeinpä viikottain siellä käytiin, se piti palokunnan liikkeellä.

Harrastuksina urheilua ja poltiikkaa

Työväentalo tuli nuoruudesta hyvin tutuksi Veikolle, ja urheilua tuli harrastettua nyrkkeilyn muodossa Naantalin Tovereissa. Saksassa töissä ollessa tuli salilla vielä käytyä ja jopa kilpailtua jonkin verran. Urheiluharrastukset jäi kuitenkin nuoruusikään, kuntoilu toki säilynyt tähän päivään saakka.

Salin muututtua elokuvateatteriksi kulttuurikin tuli tutummaksi, ja Veikko kiittelee työväenyhdistystä siitä, kuinka se otti elokuvat asiakseen. Työväentalo on iso osa Veikon muisteloita – on harrastettu, vietetty häitä ja joulujuhlia sekä paljon muuta. 

Saksasta kotiin palatessa alkoi puolison “hakeminen”. Nesteeltä tämä löytyi ja perhekin siitä sitten syntyi. 

50-luvulla Naantalissa oltiin melko selvästi jakauduttu. Oli yhdistyksen aktiivit, jotka pitivät puoliaan työläisille, ja kovana vastustajana olivat porvarit. Nuorena Veikko muiden tapaan seurasi näitä “hanskaamisia”, ja heikomman puolelle oli luonnollisempaa asettua. Politiikka tuli Veikolle luonnostaan isoäidin ja äidin kautta, jotka kummatkin olivat aktiivisia politiikassa. Heidän mukanaan Veikko päätyi mukaan kokouksiin, joissa tapasi demarivaikuttajia.
Yhdistykseen Veikko liittyi vuonna 1981, eli paljon myöhemmin kuin oli tavallaan jo aatteellisesti ollut mukana.
Naantalissa oli oma palomiesyhdistys, jossa Veikko toimi muun muassa sihteerinä ja rahastonhoitajana. Vielä tälläkin hetkellä hän on JHL 215-yhdistys, eli Palopäällystö ry:n jäsenenä. Vaikka näissä kyse onkin enemmän ammatillisesta toiminnasta, niin olihan se eräänlaista politiikan käyttöä, Veikko pohtii. 

Veikko on yhdistyksen kokouksissa ollut mukana ennen kaikkea kuunteluoppilaana. Ehdokkaanakin on oltu, mutta hän mainitsee olleensa kuntayhtymän valtuustossa neljä kautta demareiden mandaatilla. Pestinä valtuustossa oli tarkastuslautakunnan varapuheenjohtajuus, ja lisäksi seurakunnan mukana toiminnassa nelisen kautta demareiden edustajana kiinteän ja irtaimen omaisuuden tarkastajana. Oma ammatti palomiehenä oli hyödyllinen turvallisuuden kannalta niissä hommissa. 

Veikko pohtii omaa jäsenyyttään. 

Kohta on aika jättäytyä pois politiikasta ja siirtyä tarkkailijan rooliin. Tekee hyvää antaa nuorille tilaa, jotta heille aukeaisi ihan oikeasti mahdollisuus kertoa ja toteuttaa omia ajatuksia. 

“Olis tärkeää antaa nuorten tehdä ne virheet”, Veikko sanoo. Virheiden kautta kuitenkin oppii aivan varmasti, kaikki niitä tekee. Uusien ehdokkaiden saaminen tuntuu usein kovin hankalalta. Usein kun ehdokaslistaa katsoo, niin se koostuu hyvin pitkälti vanhoista konkareista, joilla hyvää kokemusta, mutta uusien ideoiden keksiminen tökkii. 

Kaikki tiet vievät Naantaliin

Kymmenen vuoden pätkissä on hyvä miettiä elämää, terveyden, uran ja ihmissuhteiden perusteella. Liikaa ei tule ahnehtia tai hyppiä reunasta reunaan ja niitä on hyvä verrata toisiinsa, mitä muutoksia hyviä ja huonoja. 

Veikko jakaa elämää osiin. Oli 50-luku, jolloin hän imi vanhasta kaupungista kaiken naantalilaisuuden. Lähtö Saksaan vuodeksi, jonka jälkeen 60-luvulla hän valmistui ammattiin, sai perheen ja talo rakentui Taimoon. 70-luvulla ylläpidettiin hyvinvointia ja pyrittiin elämään hyvää ja laadukasta arkea. Lisäksi Veikko kouluttautui tällöin lisää. 80-luvulla elettiin mukana sd-liikkeessä, tehtiin työtä ja vuosikymmenen lopussa lapsetkin muuttivat omilleen. 90-luvulla työt olivat Raisiossa, vaikka koti edelleen Naantalissa. 

“Naantalilaisuutta on kuitenkin nyt sitten jo se 72 vuotta.”

Veikko painottaa, että Naantalissa on oikeasti asiat tällä hetkellä hyvin. Vaikka tuntuu, että aina joku asia harmittaa jotakin, ei siitä pääse yli eikä ympäri. Väärä liikennemerkki, roskis puuttuu – ja mitä muuta. Mutta oikeasti yleisesti asiat on meillä hyvin. Veikolle on elämän aikana tarjoutunut mahdollisuuksia lähteä muihin kaupunkeihin töiden perässä, kuten Lahteen ja Jyväskylään.
Hän kertoo usein pohtineensa:

“Jaa-a, jos mä olisinki vaiks Jyväskyläs tai Lahdes toimistohommis ja radiost tulis yhtäkkiä vaiks Aamu airistolla, ni mää en kestäis!”

Haastattelu tehty kesäkuussa 2020

24.3.2021

Viivi Väätänen

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Sisällysluettelo

 


Mikä on Naantalin Työväenyhdistys?
Mitä on sosialidemokratia?
Lue tästä
Esittely

Naantalin sosiaalidemokraatit tiedottaa

Blogi

Seuraa somessa