Viivi Väätänen

Tarinoita elämästä – Raimo Leino

440E74A7-2EFA-4EC3-9A17-F35240E4651F
Pääsin kesällä kuuntelemaan työväenyhdistyksen pitkäaikasempien jäsenten kiehtovia ja monipuolisia tarinoita ja ajatuksia elämästä sekä kaupunkimme muutoksista.

Ensimmäisenä luettavaksi saadaan “Havukujan ajattelijaksikin” tituleeratun Raimo Leinon kertomukset. Raimolle yhdistyksen jäsenyyttä on kertynyt jo neljänkymmenen vuoden verran.

Miten koronavuosi muutti arkeasi?

“Kattoa tuijotellessa tuli huomattua, että katto on pitkälti saman näköinen huoneen jokaisessa nurkassa… Sitä alkoi ajattelemaan, että onko se tällaista koko talvenkin ajan?”

Raimolle tärkeä harrastus, keilailu, oli tietenkin poikkeusaikana tauolla. Keilailu on ennen muuta arkea piristävä sosiaalinen tapahtuma, jossa tapaa toisia konkareita. Sitä vertaillaan, mistä kolottaa sillä hetkellä eniten – ei tulokset enää ole keilailun tärkein osa.
Kesällä keilailuhallit avasivat jo ovensa, mutta seuran toiminta ei vielä jatkunut.

Puistotien viereen muutettua tulee käveltyä lenkkiä keskustan suunnilla. Entiset kotikulmat Karvetissa olivat ihan hyviä liikkumiseen, muttei niin mielekkäitä yksin lenkkeilyyn. Tuulensuunkatu 1:stä lähtöisin olevalle Raimolle keskustan kadut ovat historiaa täynnä. Vanhojen rakennusten pihaan on helppoa muistojen kautta kuvitella ne nimenomaiset ihmiset, jotka 40-50 -luvulla pihoilla ovat kävelleet ja eläneet. Vielä pystyy muistamaan sellaisenkin seikan, että puhuttiinko pihoilla suomea vaiko ruotsia. 

Kieleen liittyen Raimo kertoo murteiden sekoittumisesta, jota tapahtui sen myötä, kun ihmiset alkoivat käymään töissä maakuntien rajojen yli. Puusepä lastui! -kirjaansa kirjoittaessa murteiden, ja pääasiassa turun murteen muutoksia tuli tarkasteltua hyvin läheltä, ja vanhoja sanoja on väistynyt uusien sanojen tieltä.
Enne istuttii balkkongil, nykyää ne on terassei” , Raimo kertoo. 

Työväenyhdistyksen säätiö tarjosi jäsenilleen luettavaksi Leena Mattilan ja Jouko Leinon kirjoittaman kirjan Esplanaadikadulta Linjakadulle (2020).
Minkälaisia mietteitä kirja herätti?

Kirjaa selatessa ensimmäisenä mieleen nousi pieni synnintunto vanhojen rakennusten häviämisestä. Leinon perikunta myi vanhan kotitalonsa monien muiden tapaan, sillä “alkeellisten” tekniikoiden korvaaminen uusilla lämmitys- ja vesijohtojärjestelmillä olisi ollut valtava projekti. Houkutuksena oli tietenkin tontista tarjottava hinta, eikä kunkin perheenjäsenen uusien kotitalojen rakentamisen jälkeen vanhaa taloa tavallaan kannattanut enää ylläpitää. Vaikka vanhojen historiaa pullottavien talojen häviäminen harmittaakin, Raimo toteaa kerrostalojen rakentamisen elintärkeäksi palveluiden puolesta: Palvelut olisivat jossain aivan muualla, jos kaikki nykyiset kerrostalojen tontit olisivat edelleen tunnearvoltaan tärkeiden yksittäisten omakotitalojen käytössä. 

Keskustan remontti herättää tunteita. Kauhistus nousi heti ensimmäiset moottorisahat nähtyään: Bunkkerilta puut matalaksi, minkä myötä kaupungille ominainen vehreä ja luokseen kutsuva sisääntulo näkymä Suomen lippuineen ja kukkaistutuksineen oli poissa. “Bunkkeriviha” alkoi, jonka myötä bunkkeri hävitettiin. 

Ei se bunkkeri mikkä nätti ollu, mut ei se taida naantalilaise silmii pistä ku siihe tulee neljä isompaa bunkkerii”. Naantalista tullee pikkuhiljaa saman näköinen, kuin mistä tahansa muusta kaupungista, jonka näkymä on enemmän tai vähemmän betoninen. 

Puheeksi tulee uusi keltainen väripilkku torilla, joka herättää huomiota. Turistit kun ovat kyselleet pankkiautomaatin perään, on ollut ainakin helppo ohjata kyseisen pömpelin luo, sen nimittäin näkee. 

Uuden liiketilan rakentuminen entisestään tyhjillään olevien liiketilojen lisäksi nostaa hieman huolestuneen ilmeen Raimon kasvoille. Hän pohtii liiketilojen lisääntymisen olevan perua “uusnaantalilaisten” päätöksistä, joiden taustalla ei välttämättä ole niin vahvaa naantalihenkeä, joka pakottaisi suojelemaan Naantalin esteettisyyttä.

Naantalin vahvuus on muun muassa sen kaunis ulkomuoto, mitä ei Raimon mukaan aina itse naantalilainen tule ajatelleeksikaan. On lähdettävä hetkeksi pois, jotta voi taas arvostaa kylliksi omaa kotikaupunkiaan. Puheeksi tulee esimerkiksi Maajussille morsian -ohjelman kuvaukset Naantalin rannassa, joita katsoessa ranta näyttää televisiossa kuin ulkomaiselta keskukselta. Positiivisessa mielessä.

Osaatko itse katsoa Naantalia eri perspektiivistä kävellessäsi rannassa?

Ei aina viitti kävellä, niin välil sitä istahtaa alas, jollon sen sit huomaa”, Raimo naurahtaa. Hän on huomannut ulkopaikkakuntalaisten välillä pysähtyvän ja keskustelevan jostakin kauniista yksityiskohdasta, meidän kotikaupungissamme. Se ilahduttaa. 

Raimo mainitsee, että ennen Kailon puiden kasvamista Muumitalon katto näkyi jo mantereen puolelle, mihin liittyi hauska ja hyödyllinen seikka: Sen näkeminen sai lapset innostumaan juuri ennen kävelemiseen väsähtämistä. 

Raimo tunnustaa leikillisesti pienen synnin: Naimisiinmenon jälkeen asuntoa ei löytynyt Naantalista, joten pariksi vuodeksi he loikkasivat Raisioon. “En tiä sit annetaanks sitä ikän anteeks”, hän naurahtaa.
Raisiosta jäi käteen kuitenkin jotain positiivistakin – kaksi Raision mestaruutta, lajeina 100m juoksu ja pituushyppy. Raision urheiluväki oli aiempana iltana toisaalta kokoontunut erään seuramiehensä hääjuhliin, mikä saattoi mahdollisesti vaikuttaa raisiolaisten urheilijoiden vireystilaan aamun urheilukisoissa, kuitenkin, voitto mikä voitto.

Urheilu jäi Raimolla oikeastaan armeijasta tulon jälkeen, kun piti alkaa elättämään perhettä työtä tekemällä. Armeijassa heitä oli kuitenkin kolmen miehen porukka, jonka kanssa pystyi harjoittamaan “kuntojumppaa” puhelinkeskusta hoitaessa, kun esimerkiksi kaatuneita puun oksia piti hiihtämällä tai pyöräilemällä käydä nostelemassa pois linjoilta. Tällaisen kuntoilun myötä urheilutuloksetkin paranivat kuin itsestään, mutta työpäivien jälkeen ei energiaa kuitenkaan enää riittänyt tarpeeksi kilpailemista varten.
Pesumahdollisuudet Raisiossa asuessa olivat kovin alkeelliset, sillä pesuvesi piti laittaa tulen päälle lämpiämään ennen lenkille lähtöä. Suihkuja tai “muita mukavuuksia” kun ei silloin tietenkään ollut, ja myös siksi hikiurheilu tuntui välillä työläältä.
Aiemmin mainittu keilailu tuli aikoinaan osaksi Raimon arkea työpaikan kautta. Innostus lajiin tarttui heti, kun työporukan kanssa alkoi työpaikkaliigassa kilpaileminen. Porukka oli vieläpä varsin hyvä, sillä muutaman kerran tuli koko liigan voitto. Pikkuhiljaa porukka alkoi jäämään eläkkeelle, ja kunnon “ryhmäpiiskuri” jäi uupumaan, minkä myötä tuloksellisuus astui vähitellen sivuun.
Raimo mainitsee kehittyneistä keilailupuitteista ja nykyään muun muassa radan öljyäminen on syytä ottaa huomioon kisoissa. Ilokseen hän kertoo myös korkeamman iän olevan hyvä valttikortti keilailussa, nimittäin 85-vuotiaana saa jo 25 lisäpistettä ikään kuin kompensaationa.

Mitä kaikkea mahtuu työelämääsi?

Ennen armeijaa sekä armeijan jälkeen yhteensä noin 17 vuotta vierähti Luotosen veljesten firmassa Lietsalassa puuverstaalla, sillä ammattikoulusta Raimo valmistui puusepäksi. Pienen työtapaturman myötä Raimo marssi kaupungin rakennustoimistoon töiden perässä. Palkka oli parempi, ja työkin mahdollisesti vaihtelevampaa ja monipuolisempaa, sekä lisäksi vieläpä ulkoilmatyötä. Isän kautta tällainen työ oli tullut tutuksi.
Aluksi työtarjonta kaupungilta tuntui olevan nihkeää, mutta nimi kaivettiin muistista, kun laitureita piti rakentaa nopeasti ennen jäiden sulamista. Entinen työpaikka pyyteli jäämään, mutta uuteen työtarjoukseen tuli kuitenkin tartuttua.
Sääolosuhteet olivat aluksi hieman yllättävät, sillä sisätöihin tottuneena ulkona olikin melkoisen kylmä talvella, ja pukeutuminen piti “opetella uudestaan”. Tämän jälkeen Karvetin monnarille pyydettiin tekemään käsitöinä ikkunoita ja ovia, ja sinne tarvittiin nimenomaa ammattimiestä.
Kaupungille vaihtaessa Leino oli tottunut kovaan työtahtiin, mitä hän muillekin pikkuhiljaa opetti. Entisen “yksi kerrallaan” tyylin sijaan Raimo alkoi viljelemään kirvesmiesporukkaan sarjatyömuotoa, mikä oli huomattavasti tehokkaampaa.
Raimo pohtii, tilanteen nykyään olevan erilainen, sillä harvoin kaupunki tekee itse rakennusprojekteja. Yksityisiä firmoja palkataan ehkä taloudellisuuden vuoksi rakennuttajiksi, vaikka joskus sitä “oma porukka” joutuu sitten yksityisten jälkiä korjaamaan.

Tätä työtä Raimo jatkoi eläkkeelle asti. Hän jäi lopulta eläkkeelle ikään kuin “vapaaehtoisena”, kun niitä haettiin säästösyistä. Terveydentilakin kannusti eläkkeelle jäämiseen, sillä liikuntakyky meni stressin aiheuttaman sairastumisen myötä. Tuota alaa kun ei voi oikeastaan liikuntakyvyttömänä tehdä. Oikeaa hoitomuotoa etsittiin jonkin aikaa, ja oikean keinon löytymisen myötä terveydentila parani jälleen erinomaiseksi hyvin nopeasti. Edelleen usein niin naapureilta kuin lääkäreiltäkin Raimo saa kommenttia vetreästä liikkumisesta ja pirteästä ulosannista. Hän on hyvin tyytyväinen, että vielä 85 vuoden askeltamisen jälkeen pystyy niin hyvin toimimaan.

Mikä ajoi politiikan pariin?

Vuodesta -47 asti Raimo on velipoikansa kanssa ollut Naantalin Tovereissa jäsenenä. Tovereiden vähäinenkin toiminta hiipui toimitsijoiden puuttuessa, eikä tuntunut mielekkäältä ottaa omaa juoksuaikaansa tai mitata omia pituushyppyjään. Useat jäsenistä siirtyivät Tovereiden kautta politiikkaan, eikä urheiluun jäänyt aikaa.
Vetovastuustakin oli kulisseissa Leinon veljeksille kaavailtu, mutta ehdotus ei koskaan varsinaisesti tavoittanut veljeksiä itseään. Joka tapauksessa, heitä kiinnostikin lähinnä oma urheilu. Velipoika kuuluu esimerkiksi VG:n perustajajäseniin ja on VG:n historian ensimmäinen sihteeri. 

Raimo oli ammattiyhdistyksessä varapuheenjohtajana ja tuli valituksi liittokokoukseen. Puolueettomana hän ei halunnut osallistua, ja sosialidemokraatit tuntui hyvältä vaihtoehdolta.
Kunnallisvaalien aikaan joku ehdotti mukaan lähtemistä, ja samassa muistutettiin, ettei ensimmäisellä kerralla yleensä päästä läpi. Toisin kävi. Kaksi kautta meni valtuustossa, joista toinen kaupunginhallituksen varapuheenjohtajana.
Hallituksessa vietetyn ajan Raimo yhdistää terveydentilaan vaikuttaneen stressin syyksi, minkä vuoksi seuraavissa vaaleissa hän olikin enää vain “roikkuen” mukana. Hän paljasti myös, ettei edes itse äänestänyt tuona vuonna itseään ja kehotti sukulaisiaankin valitsemaan jonkun toisen ehdokkaan. Vapaa-aikalautakuntaan puheenjohtajan tehtäviin hän kuitenkin päätyi, mutta siellä oikeastaan enää vuotuisten budjettien jaot olivat niitä asioita, joita tarkkana seurasi. Muuten hän otti politiikan tuolloin jo kevyemmin. Vapaa-aikalautakunta vastasi kaiken kaikkiaan Raimon omia mielenkiinnonkohteita hyvin, ja hän koki sen poliittisesti hieman “tyynemmäksi” alueeksi.
Eräs tapaus nousi noilta ajoilta erityisenä mieleen: Urheilukentälle oltiin pitkään tarvittu ja pyydetty uutta maalikameraa, mihin ei lupaa koskaan myönnetty. Sellaiseen kuitenkin hankittiin rahat niin sanotusti “kentällä”, ja maalikamera saatiin ilman lautakunnan lupaa, ikään kuin selän takana hankittua. Pääasia, että sellainen kuitenkin tarpeeseen saatiin. 

Mitä muutoksia yhdistyksessä on ilmennyt aikanasi?

Raimo mainitsee miettineensä usein sitä, kuinka nimenä on työväenyhdistys, mutta jäseninä ei oikeastaan ole “perinteistä” työväkeä. Aikoinaan he värväsivät kaupungin työntekijöistä paljon jäseniä, nimenomaa työväkeä. Lisäksi sd-puolue on tekemässä pesäeroa SAK:n kanssa, mutta silti toiveissa olisi entistä vastaavaa yhteistyötä – etenkin vaalien alla. Tätä vastoin pitäisi tuntea muulloinkin kuuluvansa yhteen porukkaan, eikä vain ääniä kerätessä…

Aikoinaan yhdistyksen toimintaa johdettiin siten, että hommia jaettiin tasaisesti, jolloin jokainen jäsen sai tuntea itsensä tärkeäksi. Harmillisesti vaalien alla kuitenkin usein pyritään tarrautumaan ainoastaan isoihin pesteihin, eikä niin sanotut riviroolit enää kiinnostakkaan. 

Rooleja mietittäessä joskus liian isona kriteerinä Raimon mielestä on se, miten kauan joku on toiminut esimerkiksi yhdistyksen parissa, kun taas pienemmässäkin ajassa voi saada enemmän aikaan. 

Mitä merkityksellisiä hetkiä nostaisit elämästäsi esille?

Avioero nousee merkityksellisimmäksi hetkeksi pitkästä elämästä. Lastenhuoltajuuteen liittyvät kysymykset piti selvittää oikeuden avulla, mikä vei voimavaroja. Lapset päätyivät Raimolle, ja talo piti maksaa kokonaisuudessaan hänelle itselleen. Tätä varten piti hankkia viraapeli-hommia, mikä taas ajoi lapset olemaan paljon keskenään kotona. Tätä Raimo ajattelee kuitenkin positiivisena asiana – lopulta. Lapset oppivat pitämään huolta itsestään: tekemään ruokaa, pesemään pyykkiä ja muutenkin omatoimisiksi.

Raimo oli ammattiyhdistyksessä luottamusmiehenä, josta yleinen käsitys saattaa usein olla pelkästään palkka-asioiden käsittely. Erittäin merkittävä tehtävä luottamusmiehenä oli toimia olkapäänä, jolle ihmiset purkasivat henkilökohtaisia asioitaan. Juttelemaan tulivat niin miehet kuin naisetkin. Useilla oli tapana turruttaa huoliaan oluen juonnilla ja pubeissa purkautumalla, mikä ei välttämättä ole paras keino. Vaikka itselläkään ei ratkaisua tavallaan ollut antaa, niin purkautumisen ja kuuntelemisen tarve oli siinä se suurin tekijä. Kun puhujat tiedostivat Raimon iän ja kokemuksen, tähän usein verrattiin ja tukeuduttiin.

Omakotitalo rakennettiin Taimoon, jossa hän asui 47 vuotta, ja sieltä lapset lähtivät maailmalle. Kun aikaa kului, taloa piti hiukan ruveta kunnostamaan, mutta ulkopuolisille Raimo ei kunnostustöitä halunnut kuitenkaan luovuttaa. “En hyväksyny, et joku toinen lyö mun seinäst nauloi”, Raimo nauraa. Itse tekemällä taas hommat alkoi pikkuhiljaa käymään melko raskaiksi, kun esimerkiksi painavia pihakiviä piti siirrellä paikasta toiseen. Kerran Raimo heräsi huutoon: “Raimo, kahville!” Hän heräsi pihakiven päältä pienessä sateessa, ja ilmeisesti kiveä kantaessa oli taju yhtäkkiä lähtenyt. Ehdotus kerrostaloon muuttamisesta pakoon pihatöitä heitettiin ilmoille heti sisälle palatessa, ja päätöskin syntyi siltä istumalta.
Talo ehti olla myynnissä pari tuntia, ja se meni pariskunnalle, joka oli haaveillut asuvansa siinä nimenomaisessa talossa. Muutto tuli Karvetin tornitaloihin, mikä tarkoitti tavaroiden pois heittämistä isolla kädellä. Aiemmin oli ollut tilaa säilyttää lasten vanhoja tavaroita, joita nyt piti surematta piti vuosien säästämisen jälkeen hävittää. Saipahan Pelastusarmeija ja muutamat muutkin keräykset hyvää tavaraa. 

Raimo lähettää vielä terveiset: ”Muistakaa käydä äänestämässä tulevissa kuntavaaleissa, jotta säilytämme Naantalin viehättävänä puistokaupunkina.”

Raimo Leinon tarina on ensimmäinen useammasta, joista seuraavaksi luettavaksi saamme Rauno Vänttisen tarinan.

Psst… “Havukujan ajattelijan” kirjaa Puusepä lastui! on saatavilla edelleen Leinolta itseltään.

 

 

 

Haastattelu tehty kesäkuussa 2020

18.1.2021

Viivi Väätänen

6 vastausta artikkeliin

  1. Hieno, lämminhenkinen stoori. Ja Puusepä lastui! on yhtä lämminhenkinen, viisas kirja. Mars, hankkimaan itselle tai ystäville.

  2. Kiitos Aku, lämmittävistä sanoista. Lyhyt kommentti lämmittää, kun tuntee ihmisen.
    Kuten huomaat, samasta puusepästä saadaan uusia piirteitä esiin, kun on uusi haastattelija.

    1. Ehdottomasti! Viivi on tehnyt arvokasta työtä. Hän luo ihmisestä kauniin, monipuolisen kuvan.

  3. Parhaat kiitokset molemmille vuoropuhelustanne, joka ilahdutti satunnaista vierailijaa tällä foorumilla. Raimolle näin julkisestikin lämmin kiitos monista muisteluista, jotka ovat minullekin avanneet elämänmenoa vuosikymmenien takaisessa Naantalissa.
    Leena Mattila

  4. Kiitos Leena Mattila. Rohkea nainen, joka uskaltaa kertoa vierailleensa tällä foorumilla.
    Olemme olleet eri aiheiden myötä keskusteluyhteydessä, mutta työ on kokonaan jäänyt Sinulle.
    Teit valtavan työn kun kerroit kirjassa kuinka Naantali on ennen elänyt, Puistotien ja Rajakadun välisellä alueella. Paljon on tapahtumia kerrottu Puistotien ja Aleksanderikadun välisellä alueella.
    Toivon työintoa alkavalle työlle, jolle alkaa olla kiire, koska väki vanhenee ja kertojat muuttuu seuraaviin polviin. Pian on kuvatkin tekstin tukena ja alla lukee Ennen ja Nyt. Työintoa Leena Raimo Leino.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Sisällysluettelo

 


Mikä on Naantalin Työväenyhdistys?
Mitä on sosialidemokratia?
Lue tästä
Esittely

Naantalin sosiaalidemokraatit tiedottaa

Blogi

Seuraa somessa