Tämä lyhyt kirjoitus on vaatimaton kunnianosoitus Lyydia Suomalaiselle, jonka muistolle kuvasimme Sulkavalla esiintyvän rahoitetun harvinaisen kauniin Kangasvuokon ennen käyntiä hänen Sulkavan honkien keskellä olevalle haudalle, jota koristi vanhimman Irja tyttären tytärien tuoma kukkakimppu.
Lyydia Suomalainen 1903-1991) oli seitsemän lapsen äiti.
Lyydian ensimmäinen lapsi Unto syntyi yksinhuoltaja Lyytille, joka piikana jouti jättämään lapsen ystävällisten naapurien hoitoon. Hänen halutessaan ottaa takaisin lapsensa eivät sijaishuoltajat oletkaan halukkaat luopumaan heille rakkaaksi tulleesta pojasta.
Niin sitten suvun piirissä esitettiin kysymys, miten suomalaisesta tulee käräjäoikeuden päätöksellä ruotsalainen?
Oikea vastaus oli, Unto pojan huoltajuus ratkaistiin käräjäoikeudessa kun Unto Suomalaisesta tuli ottovanhempiensa nimen mukaisesti Unto Ruotsalainen.
Vanhin tyttäristä Irja Suomalaisesta tuli Lauri Joron puolisona ja Palokankaan siirtolaistilan emäntä. Hänen elossa olevat tyttäret Marja, Leena ja Maija ylläpitävät isoäitinsä muistoa Sulkavalla.
Lyydia ja Johannes Matteisen perheessä oli tiukkaa, isä Jussi ei ollut esimerkillinen huoltaja ja niin vastuun taakka oli työteliään Lyytin harteilla.
Isä Jussin vanhempi sisarella Martalla ja hänen Kanneljärveltä kotoisin olevalla Toivo Launiaisella ei ollut lapsia. Ja niin kävi, että Leena joutui lähtemään viisivuotiaana ottotyttäreksi heidän Turun Kuninkojalla olevaan kotiinsa.
Isä Jussi sairastu 1960- luvun loppupuolella ja halvaantui ja menetti amputoinnissa toisen jalkana ja joutui kunnalliskotiin.
Pojat Arvo ja Antti lähtivät 1960-luvun lopun suuren siirtolaisaallon mukana Eskilstunaan. Molemmat ovat naapurimaiden mullissa.
Lyyti ehti hoitaa vielä nuorimman tyttärensä Marin tytärtä Niinaa, mutta sitten hänen onnettomaksi kohtalokseen tuli halvaantuminen. Osittaisen liikuta- ja toimintakykynsä menettäneenä hän kärsi puhekyvyn menetyksestä, eikä sen palauttamiseksi tuolloin osattu tehdä mitään. Kun pää pelasi ja vaikka hän ymmärsi muita joutui vaikenemaan, kun sanat menivät sekaisin. Ilmeet kertoivat!
Hän joutui saattamaan hautaan vanhimmat tyttärensä Irjan 1974 sekä miehensä Jussiin 1977 ja sitten vielä 1980 hänen läheisimmän turvansa Urhokin 1980.
Viimeiset kymmenen vuotta Lyyti vietti vanhainkodissa, jossa hänen paras kaverinsa oli televisio. Ruoka maistui ja hän oli hyvä – ei hankala – asukki. Jälkeläiset perheineen kävivät häntä tervehtimässä. Tervehdyskäynnit päättyivät aina hyväntuulisissa tunnelmissa; hän ei halunnut olla rasitteena, kun ei autakaan voinut.
Lyytin tehtävänä oli ahertaa ja huolehtia perheestä. Se on ollut kova osa – jo se. Mutta lasten poisantaminen on sitten ihan oma lukunsa, jonka rasituksista emme tiedä, niistä vaivoista, kun ei valiteltu eikä puhuttu.
Hautajaisissa olivat läsnä pois otettu poika ja poisannettu tyttö muiden lasten kanssa samassa rivissä.
Ulkoa ja kauempaa tulleena näen pienen mummon kulkevan metsäpolkua Kaunolasta Pisamalahteen tasaisen määrätietoisin askelin kivet ja kannot väistäen.
Polun varrella kasvaa harvinainen rauhoitettu kangasvuokko.
MR
