Mikko Rönnholm

Sosialidemokraatit tasapuolistavat sosiaali- ja terveyspalvelut tarpeen ei kukkaron mukaan.

kädet ja ääni

Minuakin huolestuttaa kuten KH:n puheenjohtaja Jan Lindströmiä Rannikkoseudussa, miten käy naantalilaisille  tulevaisuudessa. Ja suurin huoleni aihe on kirjoittaja ja hänen edustamansa vanhakantainen oikeistolaisuus.

On nimittäin tympeä ja vääräksi havaittua väittää demareja tasapäistämisestä. Se on naftaliinista kaivettu. Se on lainaa Kokoomuksen peruskoulunvastustuslauluista 1960-luvulta. Sitä retoriikkaa oli kansanterveyslain vastustuksessa 1970 luvulla. Hyvinvointivaltion kehittämisen jarruttaminen on ollut ja näyttää olevan oikeustolaisuuden sanoman kestävintä ydintä.

Demarit ovat koulutuksessa halunneet tasapuolisuutta ja mahdollisuuksia kaikille ja terveyden huollossa oikeudenmukaisuuttaa eli palveluja tarpeen ei kukkaron mukaisesti.  Siitä on nytkin kysymys.

Edellisessä Sipilän hallituksessa Kokoomus oli keskustan ja perussuomalaisten kanssa ajamassa laajaa maakuntahallintoa ja sosiaali- ja terveydenhoidon yksityistämisestä.  Marinin hallituksen toimesta esitystä korjattu siten, että sote-maakunta hoitaa vain sotea ja pelastustoimea julkisen hallinnon vastuulla.
Tällä on siis haluttu turvata hyviin toimivat paikalliset julkiset palvelut; juuri ne, joita Lindström Naantalissa kehuu ja juuri niitä, joitten rakentamista Kokoomus aikoinaan vastusti, ja juuri niitä, joita olisi haluttu edellisen hallituksen toimesta kilpailuttaa.

Sosialidemokraattien mielestä paras turva tulevaisuutta ajatellen on, että palvelut ovat nyt, kun niiden kehittäminen on vielä kaupungin tehtävänä, hyvässä kunnossa. Siksi olemme esittäneet edellisellä ja tällä valtuustokaudella lisää virkoja ja palveluasuntojen ripeää toteuttamista. Terveyskeskukseen tilantarpeetkin olisi fiksu hoitaa kuntoon ennen tulevia sotealueita. Nämä ehdotukset ovat Kokoomuksen toimesta ja johdolla tylysti tyrmätty. Kokoomus ei ole edes halunnut hyväksynyt Naantalin valtuustossa yli 75 vuotiaille edes sitä tukea, mitä eduskunnassa puolue on esittänyt.

Tulevaisuudestaan huolta kantavan kannattaa huhtikuun kuntavaaleissa arvioida puolueita tekojen eikä niiden retoriikan perusteella.

 

Mikko Rönnholm

Säätiön puheenjohtaja

1 Vastaus artikkeliin

  1. Olipa tuo Lindstömin kirjoitus erikoinen kuva todellisuudesta
    – Kaupunki on pitkään, jo vuosia suuntautunut eläkeikäisten Eldoradoksi
    Kun täällä on joskus käynyt veneille, lapsineen, kylpylässä on eläkeiän
    siintäessä mukava mielikuva siirtyä vaa-ajan lisääntyessä mukavien
    mielikuvien maisemiin sisämaan monin osin taantuviltakin paikkakunnilta.
    -Olen muutamaltakin taholta kuullut samanlaista viestiä Turkuakin koskien,
    sillä myös pienurbanisaatiomme kärryiltä tippunutta wanhaa kaupunkia
    koskettavat samanlaiset romanttiset mielikuvat – Aurajoen rannoilla on kiva kävellä.

    Tällainen ´kehitys´ jota mikään ei enää pysty muuttamaan tulee lyömään pahasti
    veronmaksajien sormille Terveys-Hoiva-Vanhushoito-Kotipalvelutarpeet kasvavat
    potenssiin samalla kun Lapsiperheitä, nuoremman ikäluokan vanhempineen
    ei tule ollenkaan samassa suhteessa – Jättikoulu on naula muuttoajatusten arkkuun,
    kun alati Facebookiksi ja Internetiksi pirstoutuvassa maailmassa pikemminkin tarvittaisiin
    pienempiä, huolehtivia ja turvallisia Kasvuympäristöjä maailmasta aikuisena selvitäkseen.

    Kysymys: Mikä on Naantaliin kytkeytyvien Yritysten ja kaupungin tulojen, Talouden sekä Velkojen todellinen tila ?

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site is protected by reCAPTCHA and the Google Privacy Policy and Terms of Service apply.

The reCAPTCHA verification period has expired. Please reload the page.


Mikä on Naantalin Työväenyhdistys?
Mitä on sosialidemokratia?
Lue tästä
Esittely

Naantalin sosiaalidemokraatit tiedottaa

Seuraa somessa