Mikko Rönnholm

Toivon vai Rakkauden polku

Rakkauden polku 20161002

Olen kuulut paljon puhetta Kokoomuksen Toivon polusta. Viestintä onnistui ylittämään ärsytyskynnykseni ja tutustuin koreaan opukseen. Mielenkiintoni kohdistui kohtaan 3.3. Yli 75-vuotiaiden superkotitalaousvähennykseen.
Ensin mieleen tulee Naantalin luostariin liitetty vitsi supernunnasta. Kaikkihan tiedätte, että supernunnan oli sellainen, jonka äiti ja isoäiti olivat olleet nunnia. Arvelin, että esityskin on vain nunnavitsin kaltaista kykypuolueen huonoa huumoria
Mutta fantastisen nimen takaa paljastui Sitra. Putiikkia johtaa entinen Euroopan paras valtionvarainministeri, jolla on kokemusta myös pääministerin ja talouskomisarin tehtävistä. Eli ehdotukseen voi suhtautua vakavasti. Siinä sanotaan, että ehdotettu 32 miljoonan euron esitys on kustannusneutraali ja toisi sen lisäksi se luo 3.000 työpaikkaa, josta Naantalin osuudeksi tulisi kymmenen.

 Yli 75-vuotiaiden superkotitalousvähennys kohdassa lukee, että Kokoomus toteuttaisi ikäihmisille suunnatun Sitran mallin mukaisen parannellun kotitalousvähennyksen ja erillisen tuen yhdistelmän. Tukea palveluiden ostamiseen myönnettäisiin niille, joilla ei ole verotettavia tuloja. Niiden avulla seniorit voisivat riippumatta tulotasosta hankkia kotona tarpeellisia palveluita. Malli on sisäisesti kustannusneutraali.
Nostetaan yli 75-vuotiaille ostetun palvelun työkorvauksen enimmäismäärä 70 prosenttiin. Myönnetään enintään 1200 euron tuki niille, joiden verotettavat tulot eivät riitä kotitalousvähennyksen hyödyntämiseen.

Tukiehdotuksen loppuosa on oikein suorastaan hyvä myös siksi, että siihen ei tarvita lainsäädännöllisiä muutoksia eikä oikeastaan rahaakaan, kun se Sitran selvityksen mukaan on kustannusneutraali, joka tarkoittanee sitä, että tukee uhratut rahat tulevat takaisin talouden dynamiikan uskoen. No tämä on uskonasia eikä siitä kiistellä, vaan otetaan koppi Kokoomuksen oivallisesta ehdotuksesta ja toteutetaan esitys Naantalissa yhdessä kokoomuslaisimmassa Suomen kunnassa.

Mitä tämä tarkoittaisi Naantalissa?

Valtakunnallisen tilaston mukaan 1.200 euron saajien maksimäärä voisi olla naisissa lähellä 20 ja miehissä lähellä 15 prosenttia. Naantalissa on korkeampi tulotaso, joten varovaisesti arvioiden meillä vois olla tuohon maksimitukeen oikeutettuja 12 prosenttia 2 250 yli 75-vuotiaasta n. 260 henkeä. Jos kaikki käyttäisivät setelin maksimaallisesti aiheuttaisi tämä jo yksistään 310 000 euron kustannuksen. Setelin käytönotto ja sen käyttö toteutunee asteittain ensi vuoden aikana, joten riittävä panostus ensi vuodelle voisi olla 350 000 euroa.

Siksi ehdotamme, että

Avustetaan kotona asuvia yli 75 vuotiaita myöntämälle palveluseteitä kotona asumista tukevien palvelujen ostamiseen. Vuotuinen setelituen määrä voi olla suurimman tarpeen tapauksissa 1 200 euroa vuodessa omavastuun ollessa pienempituloisilla ja varattomilla 0-prosenttia. Omavastuu kasvaa setelin saajan tulojen ja varallisuuden mukaan siten, että korkeimmissa tuloluokissa omavastuu on 100- Naantalin veroprosentti 19 eli 81 prosenttia.
Erityisenä perusteluna on Sote-lautakunnan kriteerien tiukentuminen, kotihoidon riittämättömät henkilöstöresurssit ja uusien palveluasuntojen puutteen aiheuttama tarve lisätä kotiin annettavia palveluja.

Toivon polku perustuu uskoon talouden dynaamisuudesta. Siis usko ja toivo ovat käytössä, mutta tärkein puutuu rakkaus, joka on kärsivällinen, rakkaus on lempeä. Rakkaus ei kadehdi, ei kersku, ei pöyhkeile. Ja se on rehellinen.
Siksi tämä ehdotuksemme nimi on Rakkauden polku.

Mikko Rönnholm

Säätiön puheenjohtaja

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site is protected by reCAPTCHA and the Google Privacy Policy and Terms of Service apply.

The reCAPTCHA verification period has expired. Please reload the page.


Mikä on Naantalin Työväenyhdistys?
Mitä on sosialidemokratia?
Lue tästä
Esittely

Naantalin sosiaalidemokraatit tiedottaa

Seuraa somessa