Mikko Rönnholm

Sanna Marinin pitää olla reipas, mutta nöyrä

Puoluekannatus Yle 20211104

SDP:n kannatuksen lasku osuu ajalle, jolloin pääministeri Sanna Marin oli keskellä kiistelyä Veikkauksen rahoista ja julkisuuteen levisivät kuvat juhlista Kesärannassa. Yle 4.11.2021

Kaikki aamutelkkarin kommentaattorit  arvioivat,  että Sanna Marinin   uusilla avauksilla on ollut vaikutusta.
Kohun keskellä   Sanna toivoi huumorintajua. Tästä tällä palstalla kirjoitin aiheesta muutama päivä sitten:

Huumori ei sovi kaikille eikä kaikkiin paikkoihin.

Ihan mukava ja huumorintajuinen Antti Kallioniemi vuoden 1993 puoluekokouksessa kertoi kuluneen urheiluvitsin Suomi-Ruotsi maaottelusta, jota selostava Pekka Tiilikainen  kertoi katsomoon lentävän moukarin osuneen ”onneksi ” ruotsalaiskatsomoon. Vitsi ei itsessäänkään ollut fiksu, mutta varsinainen virhe oli siinä, että asiallisen totisen Antin suuhun se ei sopinut – se ei ollut luontevaa.
Paavo Lipposesta tuli puheenjohtaja, jolla on huumorintajua, mutta joka ei yrittänyt olla hauska.

Sanna Mainista on syntynyt vaikutelma asiallisuuden perikuvana, jonka sieville kasvoille vain hyväntahtoinen hymy sallitaan.
Mutta vitsailu asioilla, joista me vanhemmat totiset toverit, mielensä pahoittajat, kun emme noita slangisanoja edes ymmärrä,  yllättää. Se hämmentää

  • Sanna Marini asema on niin vahva puolueessa, toteaa tutkija. Hän voi ottaa riskejä ja tehdä uusia avauksia.
  • Toinen toteaa, että puolueen sisällä on aina vaiettua oppositiohenkeä. Hänen mielestään Sanna Marinin kannataisi olla nöyrempi puolueen sisälla vaikka ulospäin oliskin itsevarma.
Näiden ohjeiden mukaan toimiminen vaatii jonglööriä ja niinpä itse kallisttuisin ehdottamaan Sannalle rohkeita avautumista ilman arroganssia. Siis suomeksi: Ole reipas, mutta nöyrä

Mikko Rönnholm

Säätiön puheenjohtaja

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site is protected by reCAPTCHA and the Google Privacy Policy and Terms of Service apply.

The reCAPTCHA verification period has expired. Please reload the page.


Mikä on Naantalin Työväenyhdistys?
Mitä on sosialidemokratia?
Lue tästä
Esittely

Naantalin sosiaalidemokraatit tiedottaa

Seuraa somessa