Mikko Rönnholm

Impivaaran ikihonka

Impivaaran ikihonka ja Mikon pelto 20210330

Synnyin ja kasvoin Lappalaistenmäen kupeessa Torikadulla. Lapsuuden toimintapiiri laajeni pihalle, kadulle, Toripuistoon ja sitten Lappalaistenmäen kalliolle  ja uimarantaan. Kalliot veivät Ukko Pekan sillalle ja sen kautta elämän piiri laajeni  pikkukaupungista maalaismaisemaan Luonnonmaalle. Sinne suunnattiin metsäretket ja siellä bongattiin kevään ensimmäiset kiurut ja töyhtöhyypät.
Joulukuuset on Luonnonmaalta haettu, ensimmäinen niistä Impivaaran metsästä Kotilan Fransin luvalla heidän  mailtaan yhdessä läheisen koulukaverini vasta edesmenneen  Esko Luukon kanssa.  Potkukelkalla piti kuusi tuoda, mutta musta joulu pakotti  lainaamaan Sähkölaitoksen kumipyöräkärryjä. Eskoa muistaen pysähdyin suuren juuri  kaatuneen kuusen kohdalle.

Kevään vastaanottoon Impivaarantie on hieno paikka -takuuvarma kiurun ja töyhtöhyypän bongaamiseen. Tänään vielä kurki lintujen kuningaskin siellä puolisoineen  puolittain veden peitossa  olevalla ”Mikon” pellolla  krohisi .

Impivaara on hiljainen ympäristö ja tuo kuvassa mäensyrjän uljas yksinäinen mänty on minulle toteemi, jonka kohdalla pysähdyn. Ikihonka on mielessäni  muistomerkki vahvoille miehille Kotilan isännille Frans Laaksolle ja Risto Lindroosille   mutta kyllä vähintään kova oksa puusta kuuluu myös Osmo Leinolle.

Mikko Rönnholm

Säätiön puheenjohtaja

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site is protected by reCAPTCHA and the Google Privacy Policy and Terms of Service apply.

The reCAPTCHA verification period has expired. Please reload the page.


Mikä on Naantalin Työväenyhdistys?
Mitä on sosialidemokratia?
Lue tästä
Esittely

Naantalin sosiaalidemokraatit tiedottaa

Blogi

Seuraa somessa