Mikko Rönnholm

Ihmemiestä enemmän tarvitaan kaikkien EU maiden toimia

Super Marion 20210223jpg

FT:n toimituskunta kehottaa tekemään suureksi eli seuraamaan USA:n esimerkkiä perustellen,

että meidän pitäisi uskaltaa tehdä enemmän koska olemme pudonneet syvemmälle.

Tämä on tietenkin EU:N  yhteinen asia, mutta herkästi  ajallemme juuri nyt, että tämän hankalan asian avaajaksi toivotaan Super Marionia, joka aikoinaan pelasti euron vuonna 2012 tekemällä sen mitä Euroopan johtajilta vaadittiin. Nyt hän Marion Draghi on yhden suurimman ongelma ja kaikkien huulilla jatkuvasti olevan syyllisen eli Italian pääministerinä.
Pitää toivottaa Marion Draghille  onnea, mutta tärkeämpää on, ettemme odota liikoja vaan teemme jokainen – siis tarkoitan jäsenvaltiota – oman osamme.

FT:n toimituskunta sanoo asian näin.

Blokki on jo kerran osoittanut kriitikkonsa vääräksi kriisin aikana: elvytysrahasto osoitti, missä määrin jäsenvaltiot olivat sitoutuneet saamaan projektin toimimaan ja tukemaan sitä rahalla. Koska rokotukset lisäävät mahdollisuutta saada terveyshätätilanne kuriin, Euroopan johtajien on varmistettava, etteivät he menetä tätä varhaisen kiireellisyyden tunnettaan. Vasta sitten he voivat totuudenmukaisesti sanoa to say they did whatever it took / tekevänsä kaiken mitä tarvitaan.

Muistan sanoneeni vuonna 2012, että näin synnytettiin kaikkien vastustama eurobondin äpärä. Ja muistellaan, mistä tämä whatever it needs  uutisoitiin.

https://www.ft.com/content/6ce6b2c2-d713-11e1-8e7d-00144feabdc0
Euroopan keskuspankin toimeksianto antaa sille mahdollisuuden taistella euroalueen maiden liiallisista lainanottokustannuksista, presidentti Mario Draghi sanoi torstaina herättäen markkinarallia toivomusten keskellä, että pankki puuttuisi valtion joukkovelkakirjojen ostoon.

 

Mikko Rönnholm

Säätiön puheenjohtaja

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site is protected by reCAPTCHA and the Google Privacy Policy and Terms of Service apply.

The reCAPTCHA verification period has expired. Please reload the page.


Mikä on Naantalin Työväenyhdistys?
Mitä on sosialidemokratia?
Lue tästä
Esittely

Naantalin sosiaalidemokraatit tiedottaa

Seuraa somessa