Mikko Rönnholm

Paljon on siis saavutettavissa työn ja pääoman välisen vallan tasapainottamisella

Bidenin talouden tasapainottaaminen FT Rana Foorhar 20210125 aPG

 Presidentti Joe Biden uuden tasapainon hakeminen ei ole helppo homma. Mahtavat voimat ovat vastassa. Rana Foroohar perustelee kirjoituksessaan hyvin, että käänne on niin monella tavalla tapahtumassa ja se luo mahdollisuuksia, joita menneinä 40 vuotena ei ollut. Hän lopettaa juttunsa:

Ei ihme, että kuusi kymmenestä työpaikasta, joiden Yhdysvaltain työvoiman tilastotoimisto odottaa kasvavan nopeimmin seuraavan vuosikymmenen aikana, on hoitotyö, hoito ja hoitopalvelut. Nämä työpaikat ovat osa sitä, mitä uusi Bidenin hallinto on kutsunut ” huolehtivaksi taloudeksi ” – tärkeimmäksi talouskampanjaksi.

Presidentti on ehdottanut ikääntyneiden terveydenhuollon lisäksi myös perheiden lastenhoidon vahvistamista – toinen tehtävä, jota ei voida siirtää ulkopuolelle. Hän ehdotti, että menot voitaisiin maksaa korvaamalla kiinteistökauppojen aukot. Tietenkin nousevat työvoimakustannukset kärsivät yritysten voitoista. Mutta rikkaissa maissa – joissa kuluttajamenot ovat valtaosa taloudesta – myös liike-elämä hyötyy. Paljon on siis saavutettavissa vallan tasapainottamisesta työn ja pääoman välillä. rana.foroohar@ft.com

Kun Rana Forooharin kolumnin kuvitusta a katsoo, niin siinä tulee toiveikas mieli: Luen kuvaa niin, että raha tai pääoman kasvattamisen sijasta pitäisi työtä tekville lohkaista suurempi osuus kakusta.

Tämä kuva on myös hyvä vastaus Kokoomuksen kuntavaalikampanjan kakun kasvatus puheille. Toden totta; he politiikkoineen haluavat kasvattaa rahapinoa, jonka kantamisessa jo nyt on tavallisilla ihmisillä tekemistä.

Sosisialidemokraatit edustavat linjaa ,  jossa rahapinosta otetaan pieni osa yhteiseen käyttöön ja jaetaan sitä nykyistä suurempi osa varallisuuden tekoon osallsituneille työtätekeville, jotka saavat mahdollisuuden kuluttaa ja josta sitten taas kansantalouden kierrossa tulee pääomakin samaan osuutensa.
Siis taloudellisesti viisasta  on kasvatta kakkua jakamalla siitä nykyistä enemmän työtätekeville ja verottajalla. Se on sydämellistä dynamiikkaa.

Mikko Rönnholm

Säätiön puheenjohtaja

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site is protected by reCAPTCHA and the Google Privacy Policy and Terms of Service apply.

The reCAPTCHA verification period has expired. Please reload the page.


Mikä on Naantalin Työväenyhdistys?
Mitä on sosialidemokratia?
Lue tästä
Esittely

Naantalin sosiaalidemokraatit tiedottaa

Seuraa somessa