Mikko Rönnholm

Käännekohta vaiko vain tauko?

Itsenäisyyspäivän ilta Katse eteenpäin 20201206

Itsenäisyyspäivän vietto presidenttiparin ja Yle:n yhteistyönä onnistui hyvin.

Presidentti  osoitti viisautta, kun antoi Jenni vaimolle ykkösroolin – hyvä valinta, jota vielä vahvisti sen julkinen tunnustaminen.

Toisinkin olisi voinut toimia. Ruotsinkielisyyden asema on vaikea juttu.
Tanssi Finlandia lopuksi, kova juttu.
Puhumattakaan runollisesta   Haukio- Sella-Salminen  esityksestä. Itsenäisyyden sanomaa, joka ei unohdu.

Kansa toivoi, että näin jatkettaisiin. Voisi kuvitella, että asia on juolahtanut Saulin mielessä; säästöäkin tulisi presidentin momentille.
Mutta paljon menettäisivät luovat yrittäjät eli kansantalous jäisi tappiolle, kun juhlien yhteydessä rahan lähde on kantokyvyn mukainen.
Ja sitten vielä: Saa kansa sohvalla pilkata ja kadehtia ja mikä parasta, niin ei osallistuminenkaan ihan kevyttä puuhaa ole – Miksi nyky-kutsuttujen pitäisi päästä helpommalla.

Mikko Rönnholm

Säätiön puheenjohtaja

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site is protected by reCAPTCHA and the Google Privacy Policy and Terms of Service apply.

The reCAPTCHA verification period has expired. Please reload the page.


Mikä on Naantalin Työväenyhdistys?
Mitä on sosialidemokratia?
Lue tästä
Esittely

Naantalin sosiaalidemokraatit tiedottaa

Seuraa somessa