Voittoja ja tappioita

  • Mutta vaikka pääministeri David  Cameron kutsui Jaen-Claude Junckeria 
    ”Brysselin sisäpiiriläiseksi”, hän pehmitti ilmaisuaan sanomalla, että heidän pitää työskennellä yhdessä
    jättäen ”syrjään retoriikka”. Se oli merkittävä muutos pääministerin sävyssä,
    joka oli varoittanut ”seurauksista”, jos veteraani dealmaker
    Luxemburgin entinen pääministeri valitaan komission johtoon.
  • Sovitteleva sävyyn yhtyivät muiden EU
    maiden johtajat, jotka huippukokouksessa annetussa julkilausumassa lupasivat,
    että komission puheenjohtaja valitaan tulevaisuudessa tavalla, joka ottaa huomioon Cameron esiin nostaman huolen ”EU: n tulevasta kehityksestä”.
    FT 27.6.2014

Angela Merkel ilmaisi näkemyksenään, että EU voi kehittyä
eri tahtisesti. Niinhän tässä on tietenkin jo tapahtunut erityisesti EMU-maat kontra  ulkopuolellel jääneet ja sisään pääsemättömät.

Ja nyt Junckerin valinta siirtyy parlamenttiin, jossa ainakin
sosialistit ovat olleet tyytyväisiä siihen, että ennen vaaleja annettu lupaus
vaalien vaikutuksesta otetaan huomioon. Mutta saavatko he muutoksia EU:n talouspolitiikassa
vai jääkö saavutukseksi vain parlamentin saksalaisen Martin Schulzin puhemiehen
paikka. se olis Purrhoksen voitto.

Briteille tämä on kova paikka ja tietenkin myös EU:lle. Jos britit suivaantuneena
jättävät unionin.Siltä suunnalla tulevissa kirjoituksissa toivotaan  Angela Merkelin  vielä harkitsevan kantaansa.Se taas lähes mahdotonta Saksan sisäpoliittise asetelman kannalta

Junckeria moititaan pelkäksi dealmakeriksi, jolta puutuu visio, jota Eurooppa
tarvitsee ja siksi esimerkiksi britti kolumnisti Philip Stephens epäilee, että
Eurooppa on tämän dealin suurin kärsijä. Näinhän on tahtonut EU:n puitteissa käydä, kun sisäpoliittiset kansalliset asiat ohittavat yhteiset intressit. Tässä suhteess brititi ovat suuri syyllisä, mutta eivät ainoita. Pienet maat ovat taas tässä kärsijöiden joukossa.
Mutta komission puheenjohtajan valinta pääministerien toimesta neuvostossa ei ole antanut parempia tuloksia. Jaques Delorsin jälkeen, kun vahvat  Kohl ja Mitterrand väistyivät ja tasapaino kääntyi Saksan suuntaan, ovat valinnat olleet kompromisseja, joissa ei ole ollut kehumista.

28.6.2014

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site is protected by reCAPTCHA and the Google Privacy Policy and Terms of Service apply.

The reCAPTCHA verification period has expired. Please reload the page.


Mikä on Naantalin Työväenyhdistys?
Mitä on sosialidemokratia?
Lue tästä
Esittely

Naantalin sosiaalidemokraatit tiedottaa

Seuraa somessa