Jälkiviisaissa sanottiin naisen suulla, että presidenti Sauli Niinistön kehonkieli kertoi, mistä on kysymys. Toinen ihmetteli, että miksi presidentin Nato myönteisyys on muuttunut jarrutuksekseksi. Kolmas epäili Vladimir Putinin vaikuttaneen Niinistöön.
Eduskunaassa presidentin linjaukset ovat saaneet kiitosta , sellaista kohteliasti muotoiltua.
Eero Heinäluoma todisteli, että USA haluaa osoittaa lupauksensa mukaista tukea Euroopalle. Alex Stubb on suorasanainen: Kuulumme länteen ja USA on meidän tärkein tuki ainakin materiaalisessa mielessä. Venäjä on kiristänyt Itämeren alueen tilannetta.
Eurooppalainen Nato ei ole ollut esillä. Sen sijaan EU:n kautta apua on luvattu Ranskalle.
Pilapiirtäjät tiivistävät kuten Karlsson Hesarissa esittää.
Pakolaiskysymys ajelehtii. Kuppikuntia muodostetaan ja uusia esteitä keksitään, mutta yhteisesti ei päästä eteenpäin, vaikka kaikki tietävät sen olevan todellisen ratkaisun välttämätön edellytys. Kreikka on menossa syveneviin vaikeusiin muiden toimenpiteiden seurauksena. Itävalta,joka on kärsinyt populistisesta Vapaus puolueesta, toimii pikku kapinaliikkeen promoottorina. Angela Merlille maksetaan kalavelkoja. Kaikki katsovat omaan napaansa, britit pahimpina.
Philip Stephens todisti Boris Johnsonin olevan väärässä väittäessään, että suvereenisuus tulisi palauttaa parlamentille. Sitä ei ole koskaan vietykään, vaikka maa on tehnyt 1832 alkaen 13.200 sopimusta mitä erilisimmista asioista: Mm:ssa Kahden välisiä puolustussopimuksia, sopimuksia kalstuksesta, sopimuksia liittymisestä Natoon ja YK:hon.
Juttunsa hän lopettaa:
Varakreivi Palmerston, 1800-luvun pääministeriä, jota
lainataan usein, ilmoitti, että
Yhdistynyt kuningaskunnalla ei ollut
pysyviä liittolaisia, mutta melko pysyvä etuja. Korkealla hänen luettelossaan olisi Euroopan mantereen turvallisuus. Nämä
edut ovat saavutetaan parhaiten, ja Palmerston olisi voinut lisätä, liittoutumalla.
Suomi on ollut yhteispäätöksiä kohtaan nihkeä -alukasi jopa persumaisen änkyrä. Nyttemmin idän uhan alla ääni alkaa muuttua. Kovaa politiikkaa yritetään tehdä vielä ankarilla puheilla, mutta käytännön linjauksissa on liennytystä. Parempi näin, vaikka se onkin viekkautta ja kasvojen pesua. Väyrysen hanke on vain Väyrynen.
Suomella on pysyviä etuja ja niiden turvaamista ei saa vaarantaa.
Näissä olosuhteissa ulkoplitiikan johtaminen ja EU-politiikka eivät ole erotettavissa.
On kannalta onnetonta, että Suomea edustaa vain pääministeri silloin kysymys on Suomen ulkopoliittiseen asemaan ratkaisevasti vaikuttavat päätökset. Suomi on menettänyt pääministeri Paavo Lipposen jälkeen asemiaan paljolti siksi, että heikot pääministerit Vanhanen, Katainen, Stubb ja Sipilä ovat yksin hääräilleet linjaamassa Suomen kantoja.
Ahtisaaresta ja Halosesta oli ja Niinistöstä olisi hyötyä Suomelle hyötyä.
Asia on nimittäin myös niin päin, että presidentit vosivat antaa panoksensa EU:lle , mutta samalla presidentille olisi suurta hyötyä kokonaisuuden hahmottamisessa ilmapiirin ja keksustelujen tuntemisesta.
Kokonaisuuden hallintaa nyt tarvitaan Suomen suuntaa valittaessa.
Ps. Paavo Lipponen kirjoittaa 27.2.2016 HS:n mielipidesivuilla muistuttaen, että pääministerin johtoasema lyötiin lukkoon jo ennen perustuslakiuudistusta vuonna 1994.
Paavo lopettaa kirjoituksensa:
Yhteistoimintapykälään ei voi suhtautua kevytmielisesti lähtien jo siitä, että hallitus vastaa EU:n yhteisestä ulko- ja turvallisuuspolitiikasta. EU-yhteistyö kuuluu ulko- ja turvallisuuspolitiikkamme peruspilareihin. On vältettävä ajautumista kahdenvälisyyteen suhteissa ei-EU-maihin. EU:n tulee tavalla tai toisella osallistua neuvotteluihin esimerkiksi Schengen-asioissa.
Yhden pienen neuvon uskallan ”entisenä” antaa nuoremmalle ulkopoliitikkopolvelle: älkää puhuko liikaa, ja jos puhutte, käyttäkää täsmällisiä, huoliteltuja ilmaisuja. Pääministeri Juha Sipilä (kesk) on alusta lähtien omaksunut tällaisen niukan esiintymistavan
Paavon itseluottamus ei ole perusteetonta, sillä se perustui henkilökohtaisiin ominaisuuksiin.
Nyt tilanne eli olosuhteet ovat toisenlaiset – uhat ovat ulkoisia ja henkilöt, kutan yllä totean ovat olleet eivät niin asioista perillä olevia tahoja.
Siis pitäsi käyttää kaikki voimavarat ja yhteistyötä olisi tehtävä kaikissa yhteyksissä eli silloinkin, kun EU:ssa käsitellään ulkopolittisia ulottuvuukasia koskevia asioita. Presidentin ja hallituksen yhteistyön toimittava myös EU asioissa ja aivan erityisesti silloin, kun kysymys on Suomen ulkopolittiisesta asemasta.
.
