Aleksanteri instituutin erikoistutkija Hanna Smith sanoo
aamutelkkarissa venäläishävittäjien jenkkilaivaan kohdistuneiden uhkalentojen
kuuluvan Putin Venäjän turvallisuuspoliittiseen toimintamalliin.
Korvaan kalskahti kummalta,
että tuollaista maallikon mielestä älytön provosointia voi kutsua turvallisuuspolitiikaksi.
Ei kenenkään tai minkä turvallisuus edellyttää
sotakalustolla hulluttelua. Presidentti Sauli Niinistö taisi todeta jotenkin, että
tällaisen toimintaa liittyy riski. Pieni virhe voi aiheuttaa suuren vahingon.
Missään maassa ei ole hyökkäysvoimia ja Saksakin taisi puolustaa kolmatta valtakuntaa
Saharassa ja mustan mullan pelloilla.
Mutta olisi hyväksi, jos puhuisimme
kieltä ja käyttäisimme termejä, jotka eivät johda harhaan. Mehän olemme tottuneet olemaan suun supussa suuresta itäisestä naapuristamme puhuttaessa, mutta konekohtauksen selittäminen turvallisuuspolitiikan mukaiseksi voi antaa kuvan, että olisi joku uhka, jota
vastaan toimitaan.
Luin juuri Simon Kupperin jutun , että tämän päivän analogia viitta 1970-lukuun
enemmän kuin 1930-lúkuun. Niinhän toivomme, että kaikki menisi kohtuullisesti
ja finanssikriisi päättyisi, kuten 70-luvun öljykriisi, onnellisesti. Neuvostoliiton uho jäi 70-luvulla itäblokin
sisäiseksi ja lopuksi politiikassa voittivat Thatcher ja Reagan eikä Euroopassa
diktatuurit, joita vielä silloin löytyi Kreikasta, Portugalista ja Espanjasta, levinneet.
Mutta aurinko ja kevät tuo toivoa. Aallon Hanskin
sinivuokkokuva kevään merkkinä kertoo, että ahkerinkin politiikan tekijä elää
muutakin kuin esityslistoja. Rannan kipsan avautuminen on jokavuotinen suuri tapahtuma, kuin myös Ukko-Pekan sillan litkaajien
ilmestyminen.Kevät on täällä.