Oksymoronin alkuperä
-
Sana tulee kreikan sanoista oxys (terävä) ja moros (tylsä).
-
Termi itsessään on siis ”terävä-tylsä” tai ”fiksu-tyhmä”, mikä tekee siitä autologisen (itseään kuvaavan).
Näin sen tiivistäisin oman kokemukseni ja Antti Vuoreenrinteen kirjan luettuani ja kuultuani Antin esittelyn WT:n kerhotilaisuudessa, josta artikkeli kuva.
Suomen Sosialidemokraatti lehti on ollut lapsuuteni lehti, josta luin Urjan ja vaatimattomat urheilusivut.
Paikallinen Turun Päivälehti kuitenkin nousi tärkeämmäksi politiikan aviisiksi ja taisi siihen syynä olla myös kantoaika.
Tietenkin intomielisenä koin kohtuuttomana, että työväenlehtien sanoma ei saatu perille, vaan sen jyräsi alueen suurin työväenlehti eli Turun Sanomat, joka ”edistyspuolueen” lehdestä irrottauduttuaan vahvasti oikeistolaistui. Ja olinpa sitten niinkin tyhmässä operaatiossa kuin siinä, että Turun Sanomat pudotettiin Naantalin ilmoituslehtien joukosta. Se oli muodollisesti vallan väärinkäyttöä ja käytännössä itsetuhoista.
Kuitenkin oman lehdistön ja ylipäätänsä ei kaupallisen lehdistön tiedonvälitystä oli syytä tukea ilmaisunvapauden varmistamiseksi.
Ja siinä olen saanut olla mukana pitkään Turun Päivälehden kustantajan eli Lounais-Suomen Kirjapainon hallituksessa, jossa yritin edistää kirjapainon taloudellista pohjaa vahvistamalla ja toimintaa laajentamalla. Meillä ei ollut tarpeeksi voimaa eikä osaamista. Ja olen saanut olla mukana näkemässä yhtiön konkurssin ja siihen liittyneen taustapelin, joka sitten liittyy Suomen Sosialidemokraatin seuraajien kohtaloihin.
Antti Vuorenrinne, joka tuntee asiat läheisesti myöhemmiltä ajoilta, on kirjoittanut hyvän historian kirjan, josta näkyy Suomia ja erityisesti SDP.
Antti ei ole vältellyt ristiriitojen käsittelyä – lehti kontra puolue – kontra Tanner. Eikä hän ole kätkenyt Urho Kekkosenkaan vaikutusta lehden irtisanomisiin.
Kehityksen kuvaaminen pitkä kaari kannattavasta suulevikkisestä lehdestä valtointuella ilmestyväksi lehdeksi on selkeä ja ansiokas.
Tuota pitkää ja merkittävää kaarta ajatellessa tulee miettineeksi ajoitusta. Mieleen tulee, että puoluelehdistö oli aina myöhässä; kaikki tehtiin vasta kun mitään ei ollut tehtävissä. Edistyksellinen liike muuttui oljenkorsiin tarttuvaksi.
No tämä ei tarkoita sitä etteikä lehdelle ja lehdistöllä olisi ollut merkitystä varsinkin puolueen sisäisiin asioihin ja puoluetovereiden keskinäisiin keskusteluihin. Ja onpa pakinoitsijoita lukeissa saanut ilahduttavia lukuelämyksiäkin. Mutta se ei ole riittänyt. Tarpeeksi uskollisia on joukkotiedotusvälineelle liian vähän.
Eikä meille ole riittänyt jakeluna yksi yliopistolle, yksi painotarkastusvirastolle ja yksi Moskovaan kuten Aarre Simonen aikoinaan selitti Päivän Sanomien tarpeellisuutta.
Nykymaailman menosta ei Antin kirja käsittele, mutta sen verran siihen voi viitata, että infokratiaa paljon suuremmat voimat nyt jylläävät. Niiden pyörteissä ei enää kamppaile Erkot ja Ketostenkin kampailussa käännetään uusia sivuja ja bittejä.
Puoluelehdistöllä oli keskeinen rooli traditionaalisten puolueiden organisoitumisessa Suomessa. Lukijauskollisuus alkoi heiketä elintason nousun myötä varsinkin työväenlehtien piirissä. Vaikka 1970-luku oli väkevän politisoitumisen aikaa, vasemmiston lehdet elivät jo yhteiskunnan ja jossain määrin taustajärjestöjensä tuen varassa. Menin nuorena heppuna 1973 vuodeksi Naantalin Postiin töihin. Turun Sanomilla oli oma aamukantonsa, muut lehdet jaoimme me postinkantajat. Piirini ulottui Väinöläntieltä, Vadstenanakadulta, Valliuksenkadulta ja Maijamäestä Viluluotoon ja Ruonaan (omakotialueet ja kerrostaloalueen vuokratalot), ja sieltä Luolalan perukoille. Sosialidemokraattien kannatus oli kaupungissa huomattavasti korkeampi ja kansandemokraateilla moninkertainen nykyiseen verrattuna, mutta piiriini tuli vasemmistolehdistä viisi Turun Päivälehteä, parit Kansan Uutiset ja yksi Tiedonantajaa, ei yhtäkään Suomen Sosialidemokraattia. Ehkä Taimon omakotialueelle tuli hartiapankkirakentajille muutama Päivälehti, tiedä häntä. Yhteiskunnan tuen turvin Kansan Uutisilla ja Keskustapuolueen Suomenmaalla oli 1990-luvun lamaan asti yhden hengen aluetoimituksetkin Turussa. Kirkollinen Kotimaa kuuluu samaan kategoriaan. Minulle sanoi parikymmentä vuotta sitten yksi pappismies, kun ihmettelin Kotimaa-lehden sinnittelyä, ettei lehti olisi olemassa, elleivät seurakunnat olisi tilanneet sitä työntekijöilleen ja luottamushenkilöilleen. Nyt sekin on toiminut digilehtenä jo pitkään, kuten demokraatti.fi ja ku.fi, joiden paperiversiot ilmestyvät kerran kuussa. Ovat säilyttäneet kyllä hyvin mielenkiintoisuutensa vaikeassa tilanteessa.