Suomen hallintorakenteissa tapahtuu parin kuukauden päästä itsenäisyyden ajan mullistavin muutos. Sosiaali-, terveys- ja pelastuspalvelut siirtyvät kunnilta pääosin maakunnalliseen jakoon rakentuvalle alueelliselle viranomaiselle. Samalla syntyy palanen niin paljon puhuttanutta kansanvaltaista väliportaan hallintoa.
Kuntahallinnolle muutos on järisyttävä.
Sen arvostetuimmat tehtävät poistuvat. Mukana lähtee puolet kunnan henkilöstöstä ja yli puolet vuosittaisesta budjetista. Kunnille jää sosiaali- ja terveystoimeen liittyviä hyvinvoinnin ja terveyden edistystehtäviä. Miten niitä toteutetaan, on epäselvää. Vielä epäselvempää on, miten kunnat onnistuvat sopeuttamaan taloutensa ja toimintansa tässä muutoksessa.
Pula rahasta kuristaa hyvinvointialueita jo ennen, kun toiminta alkaa. Alueille on varattu 22,5 miljardia euroa, mutta uudistus on käynnistymässä alijäämäisillä budjeteilla. Puhutaan 1,5 miljardin euron lisätarpeesta. Uudistuksen kaikissa valmisteluvaiheissa on kipuiltu tietojärjestelmien ja henkilöstömenojen kanssa. Kukaan ei puhu enää leveämpien harteiden tuomista säästöistä. Henkilöstön sijoittelu ja palkkojen harmonisointi luo hämminkiä. Saman aikaisesti henkilöstön etujärjestöjen työsopimusoffensiivit ovat tuoneet levottomuutta ja epävarmuutta koko palvelujärjestelmän kykyyn selvitä tehtävistä.
Kun miespolvi sitten uudistus kaivoi lähtökuoppaansa, keskiössä oli terveyskeskusten lääkäripula.
Synnytetyn Paras-hankkeen tavoitteena olivat väestöpohjaltaan suuremmat terveyskeskukset, joissa riittävä lääkärihenkilöstö mahdollistaisi sujuvan vastaanoton ja toimivan päivystyksen. Isompien yksiköiden katsottiin varmistavan palvelut. Jyrki Kataisen (kok) hallitus korvasi hankkeen yrityksellä rakentaa suurien kaupunkien varaan vielä laajemmat seudulliset palvelut erikoissairaanhoitoineen. Kun suurkaupunkihanke ajautui poliittisiin vaikeuksiin, se korvattiin ajatuksella maakuntiin pohjautuvasta hallinto- ja palvelujärjestelmästä. Se toteutui vihdoin Sanna Marinin (sd) hallituksen toimesta perustuen Antti Rinteen (sd) ja Juha Sipilän (kesk) keväällä 2019 sorvaamaan hallitusohjelmaan.
Suomen väestö vanhenee verrokkimaita nopeammin. Väestökato pahentaa tilannetta usean maakunnan alueella. Väestötappioalueilla eletään nyt saman ongelman kanssa, kun Paras-hankkeen aikana. Mistä löydetään riittävästi ammattitaitoista sosiaali- ja terveydenhoidon henkilöstöä. Vastausta tullaan ehkä hakemaan uudistuksen maantieteellisestä jaotuksesta. Mutta se ei ratkaise ongelmaa. Hoitajamitoituksen täyttämiseen tarvittaisiin yksistään ensi vuonna 3000 hoitajaa lisää.
Helppoa ei tule olemaan päättäjilläkään. Oppositiojohtaja Petteri Orpo (kok) vaatii, että rahat riittävät. ”On parannettava rakenteita ja otettava käyttöön parhaat käytännöt”. Orpon puheet ovat yhtä oraakkelimaisia -palveluseteleillä puuhastelua lukuun ottamatta-kuin Sanna Marinin ajatukset rakenteellisista uudistuksista Ylen Ykkösaamussa.
Mutta uudistus on nyt käsissä ja tällä mennään.!
RAUNO SAARI
