Maakunnan vaali

Rauno Saari C 20200512
Kolmisen kuukautta ja ollaan keskellä alue- tai maakuntavaaleja, mitä nimeä halutaankin   käyttää. Aika on kortilla.

Ollaan uuden edessä. Ehdokasasettelu on kesken. Joulun ja Uudenvuoden pyhät ja- lomat rikkovat kampanjointia. Hallintouudistuksen taival on ollut turruttava, eikä tuloksen merkitys ole ehtinyt eikä ehdi aueta äänestäjille. Niinpä vaalissa äänestetään jonkinlaisesta hyvästä  ja  onnesta, jota tavoitellaan. Vaikka vanhat karjalalaiset sanovatkin  ,että ”onni tulloo etsimättä, hyvä anti pyytämättä”

Kyse on kaikissa tapauksissa meitä jokaista koskettavasta keskeisen tärkeästä    päätöksenteosta koskien niin sosiaali- ja terveyspalveluita kun  pelastustointa. Sen toivoisi  herättävän suurta kiinnostusta. Samalla  vastuu näistä  järjestelyistä  siirtyy pois  peruskunnilta .

Kesän kuntavaalin äänestysprosentti oli vain 55.Se oli matala. Nyt ennustetaan vielä heikompaa. Sitä ei soisi tapahtuvan. Silloin kuljetaan uskottavuuden rajoilla.

Hyvä osa puolueiden johtohenkilöistä, kuten kansanedustajatkin ovat ehdolla maakuntatason päättäjiksi. Puolueiden kannalta sen ymmärtää. Sdpn puoluesihteeri Antton Rönnholm sanoo syynkin. ”Tutun ja itselle luetettavan ehdokkaan näkeminen madaltaa kynnystä äänestää” (SK 17.9.2021).Kansanedustajilla arvioidaan olevan erityistä asiantuntemusta, kun uutta hallintoa synnytetään.

Eri asia on, miten uskottavaa on ,että  valtakunnan tason politiikassa olevat jaksavat paneutua vielä keskeneräisen järjestelmän vaatimaan  käytännön työhön- mahdollisesti jopa kolmella hallinnon tasolla. Kesällä oikeusministeri Anna-Maja Henriksson (rkp) ehdotti, että puolueet sopisivat ainakin puoluejohtajien ja ministereiden jäämisestä pois vaaleista. Ajatus ei ollut uusi. Paavo Lipposen (sd) I ja II   hallitusten ministereitä nimitettäessä Lipponen edellytti, että tulevien   ministereiden tulee  pyytävää eroa muista tehtävistään tai ilmoittaa olevansa esteellisiä niitä  hoitamaan  sinä aikana kun toimivat valtioneuvoston jäseninä. Matti Vanhasen (kesk.) tultua pääministeriksi Anneli Jäätteenmäen (kesk) lyhyen kauden  jälkeen tällaisista vaatimuksista luovuttiin.

Siten ei ollut ihme, että Henrikssonin ehdotus ei ottanut tuulta. Puolueet tarvitsevat jokaisen ääntenkerääjän. Poliitikon omankin   ajattelun ymmärtää. On tärkeää näkyä. Poissa silmistä, poissa mielestä  ajatus  pelottaa. Tyhjälle pallille istuu kilpailija. Eikä sillekään voi mitään, että valtaan kiintyy ja sitä huumetta pitää saada enemmän ja enemmän.

Pienet kunnat ovat kantaneet huolta   päättäjien keskittymisestä suuriin kaupunkeihin. Huoli on perusteltu. Niin tulee ilmeisesti käymään. Vaalissa kun ei ole kiintiöitä. Tähän huoleen liittyy komiikkaa. Kun aikanaan sosiaali- ja terveydenhuollon   leveämpiä hartioita soviteltiin kuntayhtymäpohjaisille    sairaanhoitopiireille, ehdotus tyrmättiin epädemokraattisena. Peruste oli, että pienet kunnat saisivat   niiden valtuustoihin vain yhden tai kaksi edustajaa. Sitä ei pidetty riittävänä. Tulevat päättäjät kantavat tietysti vastuuta  koko  maakunnan  palveluista. Jokainen on kuitenkin kotoisin jostain ja paikallisella tuntemuksella   on merkityksensä.

Aluevaalit ja kuntavaalit järjestetään samanaikaisesti seuraavalla kerralla neljän vuoden kuluttua. Riittääkö se jatkossa innostamaan  paremmin äänestäjiä? Vai pitäisikö niputtaa rohkeasti myös eduskuntavaalit samaan kasaan.?

 

RAUNO SAARI

18.10.2021

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site is protected by reCAPTCHA and the Google Privacy Policy and Terms of Service apply.

The reCAPTCHA verification period has expired. Please reload the page.

Sisällysluettelo

 


Mikä on Naantalin Työväenyhdistys?
Mitä on sosialidemokratia?
Lue tästä
Esittely

Naantalin sosiaalidemokraatit tiedottaa

Seuraa somessa