Mikael, Rikun poika sanoi talvella, että kyllä hän voisi soutaa kerran Partalansaaren ympäri. Se oli sellainen hyväntahtoinen tarjous josta isoisä ei kieltäydy.
Ja niin sitten viime vuonna 40. soutukerran jälkeen tälläkin palstalla annettu lupaus tuli rikottua.
Sanovat, – sehän politiikoille sopii. Tähän suuntaan lupauksien rikkominen on jonkin sortin hulluutta – toteavat toiset.
Niin tai näin, seurauksena tästä oli se, että minun piti harjoitella vähän etukäteen, jotta vuorosoutu olisi nimensä mukainen.
Mikael on tietenkin hyvässä kunnossa, oli hän talvella päässyt jopa laskuvarjojääkärien hiihtojoukkueeseen, joka on kova suoritus.
-Ja se oli saavutettu Papan hiihto-opetuksella, sanoi hän. Tulipa siitä hyvä mieli.
Yhteiset soutuharjoitukset jäivät puolen päivän mittaisiksi ajatuksella, että 60 kilometrin matkalla on aikaa harjoitella.
Eikä me kaaduttu kertakaan, vaikka Leenan kummipojan vuokraama vene oli kiikkerä ja ukko kankea. Se oli hyvä suoritus.
Ja se, että varovaien alku lievässä myötätuulessa oli viisautta ja yltyvän vastatuulen voittaminen puolen välin jälkeen ja nuorukaisen into vetivät vanhankin mukaan.
Niinpä tulimme maaliin alle soutujeni keskiajan kahdeksan tunnin, 7:41:59 kellotettiin meille.
Sää oli poikkeuksellisen kylmä ja pohjoisen puolinen tulli koetteli, ”Hullun hommaa” kommentoitiin naapuriveneistä. Ei huonosti luonnehdittu.
Kun Mikael oli ensikertalainen tuli häneelle tietenkin kerrottua aikaisempien matkojen mieleen jääneitä kokemuksiä, Tuossa Lindiit ajoivat karille, Raatikaisen Kaisalla, sisäministerillä oli pelastusliivit päällä ja hän oli kova soutaja kovempi kuin Sylvi Saimo tai Harri Holekeri. Tuohon saareen oli pakko mennä ja niinpä se ristiiin P-saareksi. Tässä kohdassa hankain petti ja tuolla autettiuin kaatuneita ja kohta on kivi keskellä aukkoa. Senkin kerroin, että lankomien Urkin knsssa ensimmäisellä kerralla vuonna 1977 soudettiin tunnin vaihtovälein, ja että toisen lankomiehen Rauskin kanssa soudettiin 25 kertaa ja että Rauski oli lopettaessan minua kuusi vuotta vanhempi. Isä Riku nautti matkalla vain makaronia ja mansikoita, Kauppilan Jopi hymyili ja rasvasi arkaa ihoaan ja hänen isänsä Aimon nyt 90 v. soudettiin paras aika vähän seitsemän tunnin päälle.
Mikael on pienestä pitäen ollut valmis souturetkille ja hänen kanssa jatkoimme Anttonin kanssa aloitettuja perinteisiä juhannussoutuja. Niiden leppoisuus oli nytkin mukana ponnistelujen kovenemisesta huolimatta. Kilpailuhenkinen Mikael sieti ihailtavalla tavalla tallaista tasaisen vauhdin kiiruhtajaa ja niin matka taittui, että vuoroista johtuen hän souti vain 12 minuuttia enemmän; sen minkä jäin jälkeen sen hän otti kiinni. Niin se matka sujui ja mieleen jäi kiitollinen tunne ja pysyvä mukava muisto.
