Mikko Rönnholm

Yllättävä

Korhonen jätti Raision 20200519JPG

TS.n uutinen pääsi yllättämään. Hyvä yleisohje on , että itäisen naapurin asioihin ei ole syytä sekaantua., enkä sekaannukaan, kun vain totean, että kaupunginjohtajan ja luottamushenkilöiden suhteesta perillä olevana haluan ottaa osaa.

Aina on onnetonta, kun joudutaan  käden väännön seurauksena ylipääsemättömiin erimielisyyksiin. Kaupungin johtaminen on yhteistyötä, jossa virkamiesasemassa olevalla on oma lain mukainen vastuu ja sitten toisella – ei  eri –  puolella, mutta  kunnallisen demokratian edustajien tarkoituksenmukaisuusharkinta.
Tietenkin aina kysymys on ihmisistä. Se onkin sitten onkin maailma, josta ulkopuolisen on vaikea tietää; pään sisälle ei pääse kurkistamaan, mutta voi vaan aavistaa, että sieltä löytyy yllättävän usein selityksiä.

Ari Korhonen on sijoittunut monissa kaupunginjohtajavaalissa hopeasijalla. En tunne, mutta arvelen, että politiikasta ainakin on ollut pelissä mukaan joka on sikäli luonnollista, että Arilla, vaikka onkin politiikkaan tullut vasta miehen iässä, mutta on poliittisena toimijana tehnyt komean uran ennen virkamieheksi ryhtymistä.

Mielenkiintoinen pikku juttu pisti silmään: Raision Ari Korhonen ja Naantalin Jouni Mutanen ovat savolaisia. Mutta ei sillä ole merkitystä!

Mikko Rönnholm

Säätiön puheenjohtaja

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site is protected by reCAPTCHA and the Google Privacy Policy and Terms of Service apply.

The reCAPTCHA verification period has expired. Please reload the page.


Mikä on Naantalin Työväenyhdistys?
Mitä on sosialidemokratia?
Lue tästä
Esittely

Naantalin sosiaalidemokraatit tiedottaa

Seuraa somessa