Mikko Rönnholm

Yhteistyöstä on hyötyä

Kaatopaikan tiikeri 20191009

Kuvan tilataideteos on Isosuon kaatopaikalta. Se on muistomerkki hyvästä yhteistyöstä, nimittäin kaatopaikka perustettiin aikoinaan kolmen kunnan Raision, Maskun ja Naantaliin yhteishankkeena.

Kustannuksia säästettiin ja toimintaa tehostettiin. Nyt isosuo toimii Turun Seudun Jätehuollon yksikkönä edelleen kuntalaisia palvelevana yksikkönä. Kuvasta voi tietenkin – mielikuvituksella löytää symboliikkaa vaikkapa nykytilanteeseen. Nimittäin:

 Naantali nihkeä hallille TS.n Jukka Vehmasen jutussa 13.10.2019 otsikoitiin arvioitaessa Naantalin kaupunginjohtajan Jouni Mutasen kantaa Raision uimahalliyhteistyöhön.

Valtuuston takapenkkiläisen korviin ei ole kantautunut, onko asia ollut Naantalissa käsittelyssä, niistä kun ei pöytäkirjoihin kirjata. Naantalin ja Raision väline yhteistyö on välttämätöntä ja mahdollisuuksia luovaa. Siksi itäisen naapurimme yhteistyötarjouksiin ei kannata suhtautua torjuvasti.
Totta nimittäin on, että naantalilaiset ovat Raision palveluja käyttäneet ja todennäköisesti tulevat käyttämään vastakin päätellen kaupunginjohtajan investointien etujärjestysajattelusta.

Mutta ei ole kyse pelkästään uimahallista vaan paljon merkittävimmistä asioista.

Naantalille Raision liikenneyhteyksien kehittäminen on elintärkeää. E 18 tien nopea kohentaminen molemmista päistä ja keskeltä on nostettava yhteisessä edunvalvonnassa prioriteetin ykköskysymykseksi.

Turun seudun joukkoliikenteen suunnitelmat ovat nekin Naantalinkin kannalta kohtalon kysymyksiä. Tässä asiassa meillä on yhteisiä mahdollisuuksia, mutta myös uhkana raitiotie tai runkobussiratkaisu. Sellainen estäisi suurella todennäköisyydellä kaikki muut joustavammat joukkoliikenteen ratkaisut, – joilla on vaikutusta esimerkiksi uimahallin käyttöön.

Naantalissa on tällä hetkellä taloudessa ilmarintaa. Mutta se ei saisi johtaa liialliseen omahyväisyyteen, sillä päivät ovat peräkkäin ja naapurit vierekkäin.

 

Mikko Rönnholm

Säätiön puheenjohtaja

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site is protected by reCAPTCHA and the Google Privacy Policy and Terms of Service apply.

The reCAPTCHA verification period has expired. Please reload the page.


Mikä on Naantalin Työväenyhdistys?
Mitä on sosialidemokratia?
Lue tästä
Esittely

Naantalin sosiaalidemokraatit tiedottaa

Seuraa somessa