Mikko Rönnholm

Mikko Rönnholm

Virkanimitykset puhuttavat

Virkanimitykset Demokraatti 20200123JPG

Valtiolla on täytettävänä  merkittäviä johtavia virkoja. Sisäministeriössä ja  valtionvarainministeriössä  on kansliapäälliköiden paikat jaossa. Demokraatin verkkosivuilla asiasta on kirjoitettu osuvasti: Keskustelu aiheesta on laajaa, mutta  tavanomaista. Valintaa pidetään poliittisena paitsi silloin kun paikan saa oman puolueen edustaja.
Virkanimitysten vastustamisella tehdään siis politiikkaa ja siihen liittyvästä kasinaismoraalista on aiheellisesti piikitelty vihreitä. Heillähän on ollut sellainen yläpuolelle asettumisen ongelma. Naantalissakin  valtuustosalissa vihreille ei tahtonut löytyä sopivaa paikkaa. En siltä suunnalta saanut tapautukisa, kun epäilin, että heidän pitäisi istua muiden yläpuolella.

Sisäministeriössä on kysymys valitaanko naispuolinen ihmisoikeusjuristi vai miespuolinen poliisi. Kyse on poliittisesta valinnasta – tietenkin, kun valitsija on poliitikko. Avoimuutta ja rehellisyyttä odotetaan. Nimittäin aina kun on kysymys henkilöstä, niin ei voi olla eksaktia paremmuusjärjestystä.

Naantalinkin olosuhteissa tiedämme, että kaupunginjohtaja on aina valittu poliittisin perustein. Timo Kvist oli kokoomuslainen ja Jouni Mutanen keskustalainen. Hakijoiden joukossa olisi perustellusti voinut valita muitakin, mutta poliittisesti enemmistö ratkaisi.

Tällä hetkellä Naantalissa ollaan täyttämässä viimeistä puhdasta jäsenkirjavirkamiehen  paikkaa;

nimittäin kamreeri Juha Heinonen valittiin tehtävään SKDL:n edustajana. Silloin tavoiteltiin sellaista tilannetta, että jokaisella puolueella olisi yhteys johtavaan virkamiestasoon. No tilanne on nyt jo pitkään ollut sellainen, että Juhan punainen häivähdyskin on sammunut.
Kallu Sipponen oli viimeinen demari kaupungin johtotehtävissä.
Tällä hetkellä Naantalin johtavien virkamiesten joukossa ei taida löytyä vasemmistolaista, arvioisin siellä olevan eniten kokoomukseen kallellaan olevia. Ja kyllä sillä on vaikutuksensa ja sitä voi pitää ymmärrettävänä kun katsoo kuinka vahvasti kaupungin luottamushenkilöjohto on keskittynyt KKK linjalle.

Vielä emme tiedä, kuka talousjohtajaksi valitaan.

Siitä päättää ensisijaisesti parivaljakko kh:n pj Jan Lindström, kok ja kj.  Jouni Mutanen, kesk henkilöstöpäällikkö Laura Sauraman avustamana.
Kaupunginhallituksessa asiasta tuskin käydään mitään merkittävää keskustelua, vaikka juuri nyt pitäisi ryhdistäytyä, jotta Naantaliin saataisiin talousasioihin vakavasti suhtautuva taho.

Mikko Rönnholm

Mikko Rönnholm

Säätiön puheenjohtaja

1 Vastaus artikkeliin

  1. Anteeksi !
    Erehdyin epäilyksessäni: Talouspäällikön valintaa on valmisteltu laajemmassa työryhmässä asiallisesti ja ehdotus on perustelut. Näin Jukka Vehmanen uutisoi TS:ssä:

    ”Varsinais-Suomen sairaanhoitopiirin talouspäällikkö Heli Lähteenmäki on nousemassa Naantalin talousjohtajaksi. Naantalin kaupunginjohtaja Jouni Mutanen (kesk) esittää maanantaina kokoontuvalle kaupunginhallitukselle Lähteenmäen valitsemista. Varalle hän esittää Timo Finningiä.

    Lähteenmäki on aiemmin toiminut myös Raision talousjohtajana ja vt. kaupunginjohtajana. Hän oli ehdolla Raision kaupunginjohtajaksi, mutta hävisi loppusuoralla nykyiselle kaupunginjohtajalle Ari Korhoselle (sd).

    Talousjohtajan kokonaispalkka on 5 400 euroa kuukaudessa. Lisäksi hänelle maksetaan niin sanottua sulavaa rekrytointilisää 400 euroa kuukaudessa.”

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *


Mikä on Naantalin Työväenyhdistys?
Mitä on sosialidemokratia?
Lue tästä
Esittely

Naantalin sosiaalidemokraatit tiedottaa

Blogi

Seuraa somessa