Mikko Rönnholm

UKK ja Naantali

UKK Matkustajaterminaalissa 1977

Professori Timo Soikkanen (timo.soikkane(at)utu.fi)  ja tutkija Tapio Enberg (tapio.enberg(at)ukk-arkisto.fi) kävivät Naantali Rotary-klubissa kertomassa Urho Kekkosen arkistossa olevista Naantaliin liittyvistä kuvista.
Olin kutsuttuna paikalla tunnistamassa henkilöitä enkä paljasta mitään erikoista, kun sanon, että mielenkiintoista ja fiksua, että suljettu klubi-veljeskuntaa valistetaan Naantalin historialla.

Urho Kekkosen ja Naantalin kaupungin suhteet eivät  olleet läheiset.

Kerrotaan, että niitä rasitti Naantalin 1950-luvun kovat kaupunginjohtaja Lasse Kankaan asemaan liittyvät riidat. Väitetään, että silloinen Tasavallan presidentti halusi ottaa etäisyyttä.

Kun Naantali  sataman suurhanke Naantalin Matkustajaterminaali oli vuonna 1974 valmistumassa,  pyysimme satamajohtaja Antti Merilahden kanssa  audienssia adjutantti Lasse Wächteriltä selvittääksemme tilannetta.  Nuori majuri hämmästeli tilannetta ja lupasi viedä asiaa eteenpäin. Ja niinpä viralliseen pyyntöömme vastattiin myönteisesti. Preisdentin osallistuminen vihkiäisiin  estyi kuitenkin presidentin sairastumisen vuoksi.

Sitten tulivat vuoden 1975 ETYK tapahtumat ja presidentin kiireet ja niinpä  hän ehti tutustumaan  terminaaliin vasta kesällä 1977.

UKK oli valmistautumassa vuoden 1978 presidentinvaaleihin, joten julkinen esiintyminen ei ollut pahasta.
Kierros terminaalissa päättyi ala-aulaan josta kuva. Ala aulassa oli Työvoimatoimiston etäpiste, jonka nähdessään presidentti huomautti, että

”te täällä otatte poislähtijöiden takin helmasta kiinni saadakseen heidät pysymää Suomessa.”

Vierailu oli pikainen eikä presidentti ollut kovin seurallinen. Lasse Wächter kuiskaili: ”ei johdu teistä” .

Tilaanne varmaan korjaantui, kun presidenttii tilaisuuden jälkeen pääsi  Roosa Kytösen savihoitoon, joka  taisi olla presidentille mieluisin paikka Naantalissa.

Mikko Rönnholm

Säätiön puheenjohtaja

2 vastausta artikkeliin

  1. Naantalin salattua historiaa, fiksusti salaseurassa, etäisesti paljastelemalla.
    Historiaa kirjoitettaneen uusiksi korjailemalla, ei ainoastaan Kiinassa, vaan
    myös Armonlaaksossa?
    Oliskohan ollut mielyttävämpää UKK:llakin jos seurassa olisi ollut Wächtereistä se
    sisar hento Miss Suomi? Jos kuka käy Helsingissä, käykää Penny Lane vintage-
    liikkeessä Runeberginkadulla.

  2. Ei ihme, että presidentti oli kärttyisä. Kultaranta on tylsä paikka, Jos olisin ollut 70-luvulla pressa, olisin soutanut mantereen puolelle ja mennyt Rantsuun. Siellä oli kesällä joka ilta hyvä meininki. Jos presidentillä olis ollut oma pottu mukana, sen kanssa ensin kirkonmäkeen.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site is protected by reCAPTCHA and the Google Privacy Policy and Terms of Service apply.

The reCAPTCHA verification period has expired. Please reload the page.


Mikä on Naantalin Työväenyhdistys?
Mitä on sosialidemokratia?
Lue tästä
Esittely

Naantalin sosiaalidemokraatit tiedottaa

Seuraa somessa