Mikko Rönnholm

Toni Forsblom päätti ottaa 30.000 euron vuosipalkkion

Forsblom Toni kh pj 20210823
Naatalin kaupunginhallinnossa on sellainen kummallinen pykälä, jonka mukaan kaupunginhallituksen puheenjohtaja voi itse päättää minkälaisen palkkion hän ottaa.

Kaupungin hallintosääntö mahdollistaa kaupunginhallituksen puheenjohtajan
toimimisen osa-aikaisena luottamushenkilönä. Osa-aikainen puheenjohtaja on
oikeutettu 30 000 €:n suuruiseen vuosipalkkioon, josta kuukausittain maksetaan 1/12 osa (2 500 euroa). Vuosipalkkio sisältää korvauksen 13 §:ssä mainitusta ansionmenetyksestä ilman erillistä selvitystä.

Markku Tuuna, kok oleessaan hallituksen puheenjohtajana käytti tätä oikeutta, Jan Lindström, kok puolestaan nosti vain 4 255 euron vuosipalkkion.
Sosialidemokraattien ehdotukset käytännön muttamiseksi eivät ole saanut kannatusta.

Toni Forsblomin, kok tapaus oli sikäli erikoinen, että hän oli lähettänyt kirjeen jo 11 pnä elokuuta, jossa hän ilmoitti käyttävänsä tätä oikeutta korkeampaan palkkaan.

On oikein, että valtuustolle kerrotaan miten toimitaan, mutta se, että se ilmoitetaan 12 päivää ennen valintaa, kielii ylimileisyydestä valtuustoa kohtaan. Kun valinta on ryhmässä on tehty siihen ei muilla ole sanomista eli Toni ei viitsinyt edes muodon vuoksi kirjata päivämääräksi valintapäivää eli 23.8.2021.

Elina Mälkiän, vihr. puheenvuoro Naantalin  huonosta hallinnosta sai sineetin itsensä kaupunginhallituksen puheenjohtajan toimesta.

Mikko Rönnholm

Säätiön puheenjohtaja

3 vastausta artikkeliin

  1. Odotettavissa lautakuntien puheenjohtajille muikeat kokouspalkkiokorotukset.
    Konsultti-Jouni voisi täysin ulkopuolisena henkilönä laatia korotussummat ja netota
    kolmella A4 paperilla (tietysti sähköisenä) puolen vuoden palkkasummaa vastaavan
    ’pienehkön ’ konsulttipalkkion.

  2. Kaikkien kunnallisten luottamushenkilöiden palkkiot pitäisi moninkertaistaa. Työ on modernissa yhteiskunnassa vaativaa perehtymistä edellyttävää valtuustossa ja useimmissa lautakunnissa, ja puheenjohtajatehtävissä asiantuntijatason työskentelyä. Me tarvitaan kansanvallan kunnioituksen ja jatkuvuuden turvaamiseksi myös asianmukainen vastuun palkitseminen, poliitikkojen väheksynän ja jopa pilkkaamisen sijaan. Juuri tuon median harjoittaman pilkkaamisen vuoksi ääriliikkeet ovat nousseet Euroopassa kukoistukseen.

  3. Keskon maksama vuotuinen ’vuokra’ Ruonan, tulevasta entisestä, lähiluontoalueesta ei riitä kuittaamaan kiesikauppiaan himoamaa vuotuista palkkiota.
    Kumpi ompi parempi paikka businekselle, puheenjohtajuus vai ’Maailman vastuullisimman ruokakaupan’ tarjoama luontoraiskaus?

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site is protected by reCAPTCHA and the Google Privacy Policy and Terms of Service apply.

The reCAPTCHA verification period has expired. Please reload the page.


Mikä on Naantalin Työväenyhdistys?
Mitä on sosialidemokratia?
Lue tästä
Esittely

Naantalin sosiaalidemokraatit tiedottaa

Seuraa somessa