Mikko Rönnholm

”Tästä episodista ei kannattaisi puhua nyt enää yhtään mitään”, sanoo Niinistö ja antaa aiheesta haastattelun MTV:lle

Presidentin haastattelu 20200404JPG

Presidentti Sauli Niinistö palaa MTV:n haastattelussa nyrkkipostijupakkaan. Hän torjuu kaikki väitteet valtataistelusta sekä erityisen painokkaasti toteaa, että antaa vastakin neuvoja ja ottaa niitä vastaan mielellään.

Puhemies Vanhaseen moitteista MTV haastattelussa (nähtävissä MTV-sivuilla):

”Tällä viikolla eduskunnan puhemies, entinen pääministeri Matti Vanhanen (kesk.) totesi Ylen radion Ykkösaamun haastattelussa, että Niinistön kirje oli virhe, jossa astuttiin hallituksen tontille. Vanhasen mukaan instituutioilla ei ole ollut tapana neuvoa, miten kukin organisoi oman työnsä.
– Minä en siinä edes antanut neuvoa, vaan esitin tällaisen ajatuksen. On todella merkillistä, jos ajatellaan sillä tavalla, että poliittiset toimijat eivät voisi antaa toisilleen jonkinlaista apua tai miksei suorataan neuvojakin. Minä olen ainakin ollut kiitollinen hyvistä neuvoista aina, Niinistö summaa.
Varmaan on kuten presidentti sanoo, mutta pahitteeksi ei olisi muistaa Mauno Koiviston toteamus, että presidentin kevyt varsan napautus muuttuu moukarin iskuksi.
Presidentti pannee jupakalle pistettä
– Minusta on erinomainen asia, että hallitus on päättänyt tuolla tavalla lähteä liikkeelle, siis tehostamaan juuri käytännön toimia. Saan paljon yhteydenottoja terveydenhuollosta ja asiantuntijoilta, ja kaikesta siitä jää jäljelle jotakin, joka kaipaisi nopeaa käytännön tekemistä. Siksi tein tuon esitykseni.
-Niinistön mukaan hänen ja hallituksen välinen yhteistyö toimii, eikä jupakasta jäänyt kuhmuja. Presidentti aikoo jatkaa koronakriisin unilukkarina.
Tästä episodista ei kannattaisi puhua nyt enää yhtään mitään, vaan puhua asiasta. Totean saman tien, että en minä lopeta huolenkantamista eli tästä kriisistä, ilmiöistä, joita se tuottaa. Aivan varmasti kannatan huolta, enkä sitä salaa, jos huoli on minusta syvä ja aiheellinen.”

Episodi unohtamista ei tämä MTV:n haastattelu varmaankaan edistänyt, vaan se saa edelleen valtioviisaat kannunvalajat aprikoimaan ja arvioimaan, mistä tässä on kysymys. Ja jatkoa siis seuraa :Presidentti kun lupaa kantta huolta korona kriisistä ja ilmiöstä, joita se tuottaa  ehdolla , että  huoli on syvä ja aiheellinen. Työttömyyttä, syrjäytymistä, konkursseja ja  valtion talouden epätasapainoa on odotettavissa. 

Ellemme  ole sankareita kaikki, niin ihmisiä kumminkin.

HS:n pääkirjoituksessa analysoitiin poliittisen kannatuksen heilahduksia ja todistettiin, että ei oppositiolla ole huolta:

”HS 4.4.2020 | Pääkirjoitus :Usein uhkan edessä saatu tuki on väliaikaista vaan
Monissa maissa hallitusten ja valtionjohtajien kannatus on kasvanut epidemian aikana.

Niinhän se on, että tilanteet muuttuvat nopeasti ja nopeat tilanteet muuttuvat vielä nopeammin.
Sen sijaan tässä on nyt jotain poikkeuksellista siitä kertoo HS:n gallup 5.4.2020 lehdessä. Ja siinnä voi olla vesilasimyrskyn  yksi juurisyy.


Presidentin kannatus on huipussa niinhän se ollut jo pitkään. Hän on ollut ylivertainen ylhäisessä yksinäisyydessä.   Nopea ja poikkeukselline käänne  on tapahtunut:

Erittäin tai melko tyytyväisiä  Niinistöön oli 85 % ja Mariniin 84%. 

Pääministeri on vain prosenttiyksikön jäljessä on UUTINEN. Pieni pelko on, että tässä on jotain pysyvämpää. Se kaivertaa mieltä ja aiheuttaa huolta.
Tällaista tilannetta ei ole miesmuistiin ollut, pitää mennä Kekkosen ja Koivisto asetelmiin.

Onko tässä villakoiran ydin?

Mikko Rönnholm

Säätiön puheenjohtaja

1 Vastaus artikkeliin

  1. Presidentti toimi hallituksen päsmäriksi ja valtiosäännön venyttäjäksi ryhtyessään psykologisella legitimiteetillä, joka kelpaisi vastaavissa olosuhteissa kenelle hyvänsä. ”Legitimiteettinä” valtava kansansuosio, hyväksytty arvojohtajuus, THL:n sähläyksistä vielä toipumisprosessissa ollut hallitus ja presidentillä iotsellään viimeinen toimikausi ennen vallasta irrottautumista – mikä ettei, nyt jos koskaan kepillä jäätä. Pääministeri toimi tilanteessa loistavasti. Hän piti valtiosäännön ryhdissä. Eräänä päivänä hän on vuorostaan presidentti, jos niin tahtoo. Siihen ei ole välttämättä pitkä aika.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site is protected by reCAPTCHA and the Google Privacy Policy and Terms of Service apply.

The reCAPTCHA verification period has expired. Please reload the page.


Mikä on Naantalin Työväenyhdistys?
Mitä on sosialidemokratia?
Lue tästä
Esittely

Naantalin sosiaalidemokraatit tiedottaa

Seuraa somessa