Gideon Rachman kirjoittaa FT:ssä , että useiden maiden poliittinen tilanne on ajautunut takalukkoon:
Kunkin maan tilanteella on omat monimutkaisuutensa ja komplikaationsa. Mutta on myös kaksi yleistä suuntausta, jotka voivat johtaa demokratiaa kohti umpikujaa – ja molemmat ovat läsnä Britanniassa. Ensimmäinen on kahden puolueen järjestelmien murtuminen. Ja toinen on politiikan polarisaatio äärioikeistolaisten ja vasemmistolaisten esiin nousemisen myötä ja identiteettikysymysten kasvava näkyvyys, jotka vaikeuttavat kompromisseja.
Rachman kirjoitaa USA.sta, Britanniasta, Israelista, Espanjasta ja Saksasta. Hallitusten muodostamine takkuaa eivätkä uudet vaalit ratkaise mitään.
Ei tämä vaara Suomessakaan ole tuntematon. Onneksi meillä on harjoitettu melko pragmaattista koalitiopoltiikkaa. Kommunisteista perussuomalisiin on totuttu ja sateenkaarta on kokeiltu.
Rohkenen myös sanoa, että Suomessa on vahva virkamieshallinnon perinne ja hallitukset kuin hallitukset noudattavat valtionvarainministeriön supervirkamiehistön oheita.
Suomi on myös niin pieni maa, ettei täällä ole paljon aihetta uhoon: 30-luvun Suur-Suomi sai muistutuksen kuolevaisuudesta ja Suomen puolustamiseen on tarvittu kaikkia. Menestyksen huumassa oltiin Euroopan Japani ja romahdettiin, sitten meistä tuli Nokia-landia kunnes taas sukellettiin.
”Tunne oma tilasi, anna arvo toisellekin” – mielessä pärjäämme ja voimme olla kokoamme suurempi ei voimassa vaan viisaudessa
