Mikko Rönnholm

Rahaa , rahaaaaa

Rahaa on 20190816jpg

Vaikea ymmärtää, mahdoton hyväksyä, että maailmassa on rahaa, josta on niin valtava puute.

Meidän pankkitalletuksilla maksettaisin ihan kohta kaikki valtion velat. No eihän niillä ole mitään tekemistä toistensa kanssa, muuta kuin määrän kuvaamiseen.

Miinusmerkkisellä korolla valtiot voivat parhaimmillaan lainata turvallisimmat valtiot lainata rahaa 30 vuodeksi. Riskien pelossa sijoitetaan veronmaksajien takaamiin kohteisiin eikä ainoastaan niihin vaan moniin muihinkin kohteisiin.

Eli onko liikaa pyydetty, että varakkaat osallistuisivat julkisen vallankin ylläpitämiseen saavathan he turvallisuuspalveluja puolustusvoimista poliisiin ja katuvaloihin. Eli jos kerran on valmis maksamaan siitä, että turvallinen valtio ottaa velkaa, niin miksei turvalliselle valtiolle maksettaisi jäsenmaksua.
Ja vastaus on, että näin tapahtuu, kun siihen ei löydy poliittista tahtoa. Taustalla on tietenkin varakkaiden ahneus. Mutta eihän se riittäisi estämään? Taustalla on kansalaisten tosiasioiden huono tuntemus ja talousviisaiden puutteellinen ja yksipuolinen informaatio ja poliittinen tyhmyys.

Maailma mutta me palaamme  vahoilla muuttujilla. Ja tämä pätee Suomessa ja maailmassa.

Siis raha pitäisi saada palvelemaan taloudellista kasvua ja työllisyyttä ja sitä kautta yleistä hyvinvointia siis meitä kaikkia.

Mikko Rönnholm

Säätiön puheenjohtaja

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site is protected by reCAPTCHA and the Google Privacy Policy and Terms of Service apply.

The reCAPTCHA verification period has expired. Please reload the page.


Mikä on Naantalin Työväenyhdistys?
Mitä on sosialidemokratia?
Lue tästä
Esittely

Naantalin sosiaalidemokraatit tiedottaa

Seuraa somessa