Mikko Rönnholm

Mikko Rönnholm

Pieni laskuharjoitus ja muuta graafia

Pörssi 20200917

Nesteen vanhanaikainen  öljynjalostus  on tehnyt kymmenessä   vuodessa oheisesta kuvasta arvioituna noin 4 miljardin euron tuloksen. Tavoiteltu säästö 40 miljoonan säästö on prosentin luokkaa.

Suhteellisuuden tajua peliin.

 

Pörssin arvonnousu kuukaudessa on ollut yli 12,51 %  ja eilisen  päivän nousu yli 2,61%.
Naantalin uhanalaisten palkat on pörssin arvonnoususta  parin prosentin luokkaa.


Kysymys kuuluu pitääkö veronmaksajien autta yhtiötä.Mieluummin  yhtiön pitäisi auttaa ensiksi omia työn tekijöitään, siten itseään ja vielä sen lisäksi auttaa Naantalia.

Ei olisi liikaa vaadittu, että yhtiö työllistää väkensä kunnes uutta on kehitetty. Viiden vuoden jatkoaika olisi paikallaan.

 

 

Mikko Rönnholm

Mikko Rönnholm

Säätiön puheenjohtaja

5 vastausta artikkeliin

  1. Vähintään! Yhteiskuntavastuunsa pitää valtionyhtiönkin kantaa (valtio siis suurin omistaja, ei ainoa).
    Onko muuten jalostamon tontti, siis maa-alue kaupungin vai Nesteen omistuksessa, vai minkälainen järjestely?

  2. Pirjo sohaisee oikeaa pesää. Valitettavasti sodanaikaisilla erikoislailla painostaen Naantalin kaupunki möi Tupavuoren alueet luottaen valtion hyvään tarkoitukseen. Sitä kestikin pitkään, mutta pörssiyhtiö Neste alakoi tilaisuuden tulleen temppuilla ensin satamansa yksityistämisellä ja nyt toiminnan rajulla supistamisella.
    Naantalissa olemme kiitollisia siitä mitä olemme saaneet, mutta emme ymmärrä nyt supistusten viisautta työntelkijöiden eikä kaupungin kannalta. Loistava alue puistopuhdistamo näyttäisi jäävän romuvarastoksi. Tätä kehitystä vastaan täytyy kaupungin taistella yhtenä rintamana valtuuston puheenjohtaj Kimmo Ahon johdolla.

    1. Kyselin jo Kimmolta kaupungin mahdollisuuksista vaikuttaa jalostamoalueen tulevaan käyttöön. Villi ajatusleikki: kaupunki ei suostuisikaan alueen käyttöön pelkkänä varastoalueena, vaan vaatisi yhtiötä lopettamaan saman tien kaiken toiminnan siellä – ja lisäksi puhdistamaan alueen maaperän. Siinä olisi niin kallis paukku, että saisi Nesteen varmaan harkitsemaan uudelleen lopettamissuunnitelmiaan? Olisiko mahdollista panna näin kova kovaa vastaan? Ihannetilanne tietysti olisi, jos jalostamoalueen saisi kaupungin hallintaan; syväväylähän antaa vaikka minkälaisia kehittämismahdollisuuksia satamatoiminnalle alueella, eikö?

  3. Ilo lukea Pirjo kommenttiasi.
    Nyt kysymys on siitä, että kuten Kimmo taisi sanoa, ettei periksi anneta. Ja niin ensin on yritettävä puhua järkeä yhtiölle ja jos tai kun se ei auta, niin sitten on muiden keinojen vuoro. Tämä on uusi ja yllättävä tilanne ja se vaatii kaikkia keinoja ensin työpaikkojen ja sitten kaupungin intressien puolesta.

    1. Juu, totta kai ensin kannattaa yrittää hyvällä. Voimia taisteluun!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *


Mikä on Naantalin Työväenyhdistys?
Mitä on sosialidemokratia?
Lue tästä
Esittely

Naantalin sosiaalidemokraatit tiedottaa

Seuraa somessa