Mikko Rönnholm

Mikko Rönnholm

Olisi oikein ja kohtuullista, että myös irtisanottaville duunareille annettaisiin osakeoptioita.

Heini Jalkanen valtuusto 20201116

SIXTEN KORKMANIN kolumnissa (HS 10.11.) avasi keskustelun verotuksen suunnasta.
Samaan aikaan eduskunnassa käsitellään verotuksen muutosesitystä, joka mahdollistaisi listaamattomien yhtiöiden työntekijöiden palkitsemisen veroeduin. Tässä kysymys on vanhan Sipilän hallitukselta perityn verolinjan jatkamisesta, jota erityisesti pelifirmat ovat esittäneet.
Verotuksessa tykätään yleisesti muutoksista, jotka perustellaan taloudellisella yllykkeellä. Tämä johtaa pikkukorjauksiin ja tilkkutäkkimäisyys on vienyt ja vie verotuksen kokonaisuutta helposti epäoikeudenmukaisempaan suuntaan. Se rasittaa palkansaajaa/kuluttajaa ja palkitsee omistamista aiheuttaa varallisuuden kasaantumista ja laiskistumista. Tämä aiheuttaa epäoikeudenmukaisuuden lisäksi taloudellisen kasvun ja työllisyyden kannalta ei-toivottuja tuloksia.

Näiden verohelpotusten vastapainokis pitäisi seurata Sixten Korkmanin ehdotusta ja kiristää omaisuuden verottamista. Arvokiinteistöjen lisäksi tulisi kuitenkin myös muu varallisuus pakottaa ansion hakuun ja osallistumaan yhteiskunnan pyörittämiseen, esimerkiksi kustantamaan Puolustusvoimien materiaalihankintoja, joilla omaisuutta suojellaan.

Olisi myös oikein, että ansio – ja pääomatuloverotusta yhtenäistettäisiin; siksi tarvittaisiin kunnallinen pääomavero.
Olisi myös oikein, että erilaisille työntekijäryhmille annettaisiin samanlaisia mahdollisuuksia:
Kun hallitus haluaa, että osakkeita jaetaan luoville neropateille ilman veroseuraamuksia, olisi oikein ja kohtuullista, että irtisanottaville duunareille annettaisiin kyseisten yhtiöiden osakeoptioita. Sillä yhtä lailla kuin luovat työntekijät myös irtisanottavat näyttävät nostavan yhtiöiden osakkeiden arvoa ja edesauttavan toivottua rakennemuutosta.

Naantalin valtuuston 17.11.2020 jälkinäytös aiheesta 

Naantalin valtuustossa kävin lyhyen debatin hallituspuolue Keskustan edustajien kanssa. Jari-Antti Hörkkö, kesk toivoi ettei tulevinakaan vuosina korotettaisi kiinteistöveroja.  Vastasin, että vaara on, kun muuta keinoa ei tällä hetkellä ole saada pääoma maksamaan kunnalle, kun ei ole kunnallista  pääomaveroa.
Pitäisimme sitä tarpeellisena ja pyysin tasavallan hallituskumppanien edustajia mukaan uudistuksia tekemään.
Heini Jalkanen, kesk. vastasi, ettei Keskusta halua mitään yrittäjiä rasittavia veroja.  Heinin henki on ollut ohjaamassa Rinteen ja nyt Marinin hallituksen  veropolitiikkaa.
Ja niinpä tulevaisuuden kuntien  nousevat verot kaatuvat  palkansaajien, eläkeläisten jopa työttömien niskaan.

Mikko Rönnholm

Mikko Rönnholm

Säätiön puheenjohtaja

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *


Mikä on Naantalin Työväenyhdistys?
Mitä on sosialidemokratia?
Lue tästä
Esittely

Naantalin sosiaalidemokraatit tiedottaa

Seuraa somessa