Tällä palstalla on silloin tällöin kun on paikallisia nimiä paljonkin kävijöitä useita satoja päivässä, mutta kun kirjoitan yleisistä asioista lukijoiden joukko putoaa muutamiin kymmeniin. Kysyn itseltäni: Ovatko aiheet väärin valittuja yhtäältä vai olenko itse kiinnostunut aivan vääristä asioista. Aivan turhaanko siis?
Kiinnostaako vai ei, taidan jatkaa ja arvioin, ettei tästä suurempaa vahinkoa ole kenellekään. Ja sitten vielä lyhyt johadantoa, miten tähän on tultu:
Kaikki alkoi siitä, kun Euuropan Parlamentin talous ja rahoitusasioiden valiokunnassa huomasin, että talouden syke vaatii päivittäistä seurantaa. Brysselissä ollessani tuli tavaksi toimistoon mennessä ostaa vaalenpunaien Financial Times. Selailin ja lueskelin juttuja ja seurasin erityisesti grafiikkaa, jota ymmärtää huonommallakin kielitaidolla. Siksi näissä referaateissani on usein kuvioita, jotka kertovat enemmän kuin useat vaikeasti ymmärrettävät sanat.
Ja sitten yllätys varmaan monelle, mutta aina silloin tällöin tulee vastaan niin läheltä ja kuin kauempaakin, ystäviä tai tuttaviaa, jotka vilpittömän oloisesti kiittelevät näitten artikkelien esittelyä. Samalla lähetän tässä nyt kiitoksen kiittäjille ja jatkan tällaista yhteydenpitoa voimien sallimissa puitteissa.
Tämän johdanto-osan jälkeen jatkan USA:n vaalien analysoivien ja tulevaisuuden mahdollisuuksia punnitsevien mielipiteiden esittelyä lyhyesti kertomalla , että Martin Sandbu puhuu uuden New Dealin välttämättömyydestä eikä pidä sitä täysin mahdottomana.
No ensinnäkin lyhyesti muistutan, että New Deal oli Franklin D. Rooseveltin ohjelma USA:n laman voittamiseksi 1930-luvulla. Kysymys oli maan kehittämisestä ja työllistämisestä, jossa keskeinen yksityiskohta oli maan sähköistäminen -siis infrainvestoinnit. Mutta se oli paljon muuta, se loi toivo kaikille ja sen seurauksena maailma pelastettiin diktatuureilta ja sitä seurasi yhteistoiminta ja kansainväliset järjestöt YK etunenässä.
Nyt arvioidaan miten Biden -Harris voi saada jotain tällaista aikaan, kun USA on niin jakautunut. Tässä on pari grafiikkaa jotka kertovat tämän tosiasian.
Niitä tasapainovaltioita on entistä vähemmän eli molempien puolueiden kannatus keskittyy, josta voi ajatella, että ympäristöllä on merkitystä ja sitten seuraava kuva kertoo, että on todellakin erilaisista alueista kysymys. Siniset, Biden alueet tuottavat BKT:sta 70 prosenttia kun ja punaiset eli Trumpin alueet vain 29 prosenttia.
Martin Sanbu päättää perusteellisen artikkelinsa:
Joten kun Bidenillä on halu ja uskottavasti keinot jatkaa kunnianhimoista New Deal -tyylistä ohjelmaa , on kysymys: pitäisikö hänen yrittää? Ja vastaus on varmasti kyllä.
Mikään muu kuin New Deal -tyyppinen poliittinen ja taloudellinen projekti, jolla perustetaan uusi taloudellinen sosiaalinen sopimus , voi voittaa polarisaation, jonka olemme antaneet kasvaa länsimaissa (mikä myös estää kykymme vastata sellaisiin sukupolven haasteisiin kuin ilmastonmuutos). Missään tämä ei ole niin totta kuin Yhdysvalloissa.
Hei
Sinun kirjoituksesi ja esille ottamasi referenssit ovat aihealueiltaan olleet mielenkiintoisia ja hyviä. Lähes kaikki olen lukenut, kiitos niistä. Jatka vaan samaan malliin.
Hyvää Joulun odotusta.
Terv. Ilkka
On arvokasta, että Mikko välittää FT:n kolumneja. Yhdysvaltojen rankasta sosioekonmismaantieteellisestä murroksesta Trumpin persoonaan keskittyvä media ei ole vaivautunut kertomaan Suomessa käytännöllisesti mitään. Siksi huomautan taas, että valemedia ulottuu myös Ylen ja HS:n kaltaisten instituutioiden laiskaan journalismiin. Vasemmiston mediasta puhumattakaan. Hyvinvointivaltion pulleilta toimittajilta ei löydy myötätuntoa Yhdysvaltojen teollisuusvaltioiden duunareitten kärsimysnäytelmälle, kuten ei löydy Yhdysvaltojen omaltakaan mediaeliitiltä. Juuri siksi Trump porskuttaa. Kun omassa pöydässä riittää punkkua ja patonkia, on helppo paheksua populismia, nenä(kin) punaisena. Sellaisia me ollaan, varsinkin mediassa 😊.