Mikko Rönnholm : NA4 on tavallinen ihme

Suomessa käytetään sähköä 80 TWh/ vuodessa eli n. 16 000 KWh/asukas/vuosi.
Ihminen kykenee tekemään työtä n. 0.1 KW:n teholla 2500 tuntia vuodessa eli
ihminen saisi aikaan 250 KWh. Käyttämänsä sähkön tekemiseen  jokainen suomalainen tarvitsisi 60
”orjaa” ja Suomen kansantalouden pyörittämiseen ei riittäisi EU:n
suuruinen aputyövoima, sillä kokonaistarve olisi 320 miljoonaa ihmistä.
Jos  ihmisvoimin mekaanisesti tehtäisiin
tämän mopon energia tarvitsisimme Ruotsin suuruisen kansan sitä tuottamaan.

Energia liittyi tuotanto-optimismiin:
Tuotannon nousun myötä tulot lisääntyvät – voidaan paremmin. Määrä muuttuu
laaduksi
Energiainnovaatiot tekivät mahdolliseksi tuottavuuden nopean nousun ja loivat
pohjaa vapauttaa ihminen raadannasta. Työn tulosten oikeudenmukaisempi
jakaminen tuli mahdolliseksi molemmissa ”uusissa” maailman sotien välisiissä poliittisissa
valtajärjestelmissä sopeutetussa kapitalismissa ja komento-sosialismissa.
Historia ositti oikeaksi, että tuotannollinen perusrakenne on suurempi määrääjä
kuin poliittinen ylärakenne ja/tai omistussuhteet.
Lenin uskoi työläisneuvostoihin ja maan sähköistykseen, Roosevelt oli dealin
tekijä; New dealin avulla työllistettiin ja jaettiin sähköä kaikille. Suomessa
itsenäisen Suomen tekijät Ryti ja Tanner rakensivat Vuoksen kosket.

Näiden suomalaisten suurmiesten politiikka on taustalla tässäkin laitoksessa.
Valtakunnan verkko päättyi Turkuun. Siitä se alkoi

Ansioiden ja kansantuotteen
ja kasvu kantorakettina on ollut energia erityisesti sähkö.

Hyvinvointi ja
mukavuus tarvitsevat voimaa, valoa, lämpöä ja kylmää. Niitä tarvitaan tuotannon
lisäksi joka päivä kodeissa, kouluissa, sairaaloissa ja liikuttaessa.

Energian tuotantomuotojen tehokkuus kuten yhdistetty sähkön
ja lämmön tuotanto löivät itsensä läpi taloudellisuutensa vuoksi niin
kaupunkien kaukolämmön kuin metsäteollisuuden prosessien osana.

Toisen maailmansodan jälkeen etsittiin ratkaisua rauhan
säilymisen vaikeaan kysymykseen ylikansallisesta päätöksenteosta. Hiili- ja teräsyhteisö, nykyisen EU:n alku,
oli pragmaattinen tapa pakottaa entiset viholliset yhteistyöhön.

Jaen Monnet 1955: ” Asiantuntijoidemme
lausunnot eivät jättäneet sijaa epäilyksille: Ydinreaktiosta syntyvä energia
syrjäyttäisi jo ennen vuosisadan loppua kaikki muut energialähteet vuosisatojen
ajaksi”
Eisenhower samalla asialla samaan aikaan, Sosialidemokraattinen nuoriso vaati
”atomienergiaa rauhan töihin”.
Kehitysoptimismi ja ajattelutapa – miekat auroiksi – liittyi siis myös
atomivoimaan.
Ja jos tarkkaan katsoo, niin siitä täälläkin on tavallaan siitä kyse:
Suojeluskunnan harjoitusleiri on
muuttunut voimalaitosalueeksi

Vielä 1960 luvulla
ydinvoima ei ollut vielä paha. Ongelma oli; ostetaanko idästä vai lännestä?
Pääministeri Mauno  Koivisto tuskaili,
että IVO pitäisi sosialisoida, kun se ei heti totellut valtiojohdon linjaa.
Kompromissini Loviisa idästä Olkiluoto lännestä, ja niin kaikki saivat
toivomaansa ydinvoimaa lisää.

Energian tuottaminen sinänsä oli politiikassa pitkään muita ideologiota tärkeämpi: Kun ei ollut yksityistä rahaa, niin
valtio ja kunnat sopivat energiatalouden pyörittäjiksi. Energiataloutta
pidettiin infrastruktuurina eikä markkinatalouden osana. Insinöörit yhdistivät
tuotannon tehokkuuden yhteiskunnan pyrkimyksiin: Energiaa riittävästi ja
halvalla.
Tämänkin hankkeen edeltäjien taustalla oli rajoittava rahoitus. IVO:n tuoma
rahoitus ratkaisi TSK:n mallin.

Lämmön tuotanto oli halon ja öljyn aikana paikallista. Sähköhuolto
oli luonnollista monopolitoimintaa, jossa tuotannossa päärooli oli valtion
omistamilla yhtiöillä jakelussa maakuntien ja kaupunkien laitoksilla ja
teollisuus hoiti laitoskohtaisesti ja vähäisessä määrin yhteisesti omia
tarpeitaan.

Kansainvälinen yhteistyö oli Suomesta katsottuna
ammattipohjaista tiedonvaihtoa, konsultointia, kehitysyhteistyötä ja
neuvostokauppaa. Sähkökauppa yli rajojen oli poikkeus. Yhteyksiä rakennettiin
lähinnä pienentämään varakapasiteetin tarvetta ja ylijäämä kauppaa varten.

Pohjoismaissa toiminta oli järjestynyt yhteisen yhdistyksen,
Nordel, puitteisiin, jonka kautta tieto kulki suhteellisen avoimesti
kilpailijoiden kesken. Neuvostokauppa alkoi voimalaitosrakentamisella ja laajeni
sähkökauppaan, jolla korvattiin ostamatta jääneet ydinvoimalat.

IVO oli valtion
ohjauksessa: KTM saneli ratkaisut ydinvoimapelossa aluepolitiikan
näkökulmasta. esimerkkinä Haapavesi ja Pori. Toisaalla Suomen Pankki ja kansaneläkelaitos vartioivat
rahoitusta.
Naantali hävisi tuon 1980-luvun lopun poliittisen kisan, vaikka se oli
taloudellisesti selvästi edullisin.
Ja tuloksena Tahkoluodossa ja Haapavedelle aikaansaannokset törröttävät nyt
kansakunnan rasituksena. Kohtalon ivaa on, että Naantalin Energia omistaa osan
Haapavedestä.

Sähkömiesten herrasmieskerhot kävivät niin kutsuttua
energiakauppaa samalla kun IVO oli suuri insinööri- ja kehitystoimisto, joka
huolehti myös kansallisesta sähköhuollosta lähes viranomaistoiminnan
muotoisesti mutta ei ihan niin huonosti.

Sittemmin kaupungit rakensivat kaukolämpöä, johon oli
vapaaehtoinen pakko osallistua. Järjestelmä oli kilpailukykyinen ja teki
mahdolliseksi lämmön ja sähkön yhteistuotannon.

Yllä kuvatun auvoisan kehityksen rinnalla Energiasta tuli tai siitä tehtiin
kohtalonkysymys

Ihmiskunta herää tiedemiesten ja poliittisen radikalismin myötä miettimään
maapallon tulevaisuutta. Ympäristöuhat ja kehitystrendit kertoivat, että
samalla kun raaka-aineita ryöstökäytetään hukumme roskiin ja vedenpaisumukseen.
Energiaksi varastoituneet fossiiliset polttoaineet uhkaavat loppua muutamassa
vuosikymmenessä. Omin käsin tehty maailmanloppu on lähellä, julistetaan
perustellusti ja pelotellen.

Entiset köyhät ja alistetut öljyn tuottajat heräävät
”vastuuntuntoon”; heidän on ohjattava öljyn tuotantoa. Öljyn hinta
nousee ja vuonna 1973 katuvaloja sammutetaan ja niin shokkihoidolla ajetaan
länsimaitten kuluttajien tietoisuuteen tilanteen vakavuus.

Reaktiona oli energiahuoltovarmuuden nousu: Öljyriippuvuus
alas kotimaiset ylös. Säästöön ja tehokkuuteen huomiota.

Taloudellisen kasvun kriitikot saivat tuulta omiin
myllyihinsä. Ihmiskunta oli varassa. Oli herätettävä ja hylättävä vanhat elämän
tavat oli tehtävä parannus. Vanhoihin tuotanto-orientoituneisiin aatteisiin ei
ollut luottamista. Pehmeät arvot kovien tilalle. Energian tuotanto erityisesti
ydinvoima saivat symbolisen aseman kovan ja pahan turmioon vievän maailman
järjestyksen malleina.

Kun aikaisemmin Lutherin virren Jumala
ompi linnamme kavala kauhea viittasi ryssään, niin nyt sen paikan otti
ydinvoima; hajuttomana ja mauttomana, mutta kuoleman vaarallisena. Ydinvoimaa
käsitellään vieläkin kuten uskontoa.

Minulla ei ole ydinvoiman hyväksyjänä ollut
rakkaussuhdetta tuotantomuotoon, vaan noista ajoista lähtien olen käyttänyt slogaania: Ydinvoima ei ole ympäristön kannalta niin
vaarallista kuin pelätään eikä taloudellisesti niin edullista kuin toivotaan. Aluksi tämä ympäristönäkemys unohtui ja ikävä
kyllä myöhemmin talouteen ei ole kiinnitetty riittävästi huomiota kun alue yms.
tekijät ovat ohjanneet päätöksentekoa.

Ja valtio tuli asenneilmaston apajalle

Ei energian tuotantoa
tukemalla, vaan sitä verottomalla. Ystäväni Erkki Liikanen keksi haittavero-käsitteen, jota ovat sittemmin
kaikki hallituksen innokkaasti käyttäneet. Valtion rahan tarve on ollut
määräävä, verotuksen ohjaus on ollut toissijainen- jopa vääristävä.

1. Neste väitti sillä korvattavan ydinvoimatarvetta
2. Sen polttamine tuotti vain 60 prosenttia hiilidioksidia verrattuna hiileen
3. Se oli edullista bilateraalista idänkauppaa ajatuksella maakaasulla laivoja..

Koska kaasu ei ole huono polttoaine ja
siitä ynnä muista ym.  syistä sitä
haluttiin myös Turun seudulle.

Vedin 1988 maakaasutyöryhmää, joka päätyi arvioimaan, että ensi vuonna hanke
käynnistyy, kun Ruotsi tekee sen ottamisesta päätöksen. Sitä vuotta ei tullut. Ruotsin energiapolitiikka oli Gaspromin
kuvailemaa Vaasa-sotalaiva tyyppiä: Siinnä on kaikki mahdollinen varustus,
mutta sitä ei voi mihinkään käyttää.
Europan parlamentissa ollessani 1995 saimme sujautettua TEN-verkostoihin putkiyhteyden
Suomesta Ruotsin kautta Pohjanmerelle ruotsalaisista huolimatta. Se jäi
samanlaiseksi sankariteoksi kuin se, että parlamentti päätti tuolloin turpeen
olevan uusiutuvaa polttoainetta.

Vielä tuolloin 2000-luvun alussa uskoimme, että Fortumin
asema Ruotsissa voisi avata kaasuyhteyden ja tällä oli painava merkitys vuoden
2000 sopimukseen rakentaa maakaasuvoimalaitoksia Turun seudulle.

Kun tuon ajan asetelmia arvioin, huomaan, että en ollut tuolloin selvillä
liuskekaasun tulosta, vaan maakaasuverkoston Venäjä riippuvuus ensi sijassa
hinnoittelupelkona hallitsi kysymystä. Ja niinpä voimalaitosten rakentamiselle
asetettiin kovat taloudelliset raja-arvot, jotka eivät koskaan
toteutuneet. 

Sähkömarkkinat yllättävät

Sähkömarkkinoiden avauduttua 1990-luvun lopulla oli pohjoismaisen
sähkökaupan piiriin tullut 20 TWh eli
vajaat 5 prosenttia lisäsähköä, jonka määrä hyvänä vesivuotena kaksinkertaistui.
TSM:n perustamisen aikoihin vuoden voi ostaa 2004 sähköä 24 €/MWh:
Kirjoitin, että asetelma selvästi viittaa siihen, ettei kapasiteetista ole
pulaa eikä edellytyksiä, sillä parhaalla uudella menetelmällä tuolloin ei pystytty
sähköä tuottamaan kaikki kustannukset kattavasti alle 28 €/KWh – hinnalla.

Jätteenhyötykäyttö sen sijaan näytti hyvältä ratkaisulta ja saimmekin
hankkeen vuonna 2004 käynnistettyä, mutta paikallisen viranomaisen aktiivisten
asukkaiden ja jäteliiketoimintoja harjoittavien toimin Orikedon laitoksen
toteuttamine kaadettiin ja siitä on aluetaloudellisesti ollut ehkä 100
miljoonan paikallinen haitta.

Suomi on ennakkoluulottomasti hyödyntänyt
kaikkia energiamuotoja ollen kakkosrivissä eli heti markkinoille ilmestyneiden
uusien ratkaisujen seuraava käyttäjä, joka teki omia sovelluksia: esimerkkinä ydinvoima
ja CHP teollisuudessa ja kaukolämmön yhteydessä. Tavaramerkkinä: Ladasta Mersu,
mutta puolella hinnalla käyttövarmuudesta ja turvallisuudesta tinkimättä.

Suomalainen järjestelmä on ollut hyvin integroitunut: (Yhteiskäyttöä
oli ennen markkinoita. Turun seudun hyöty on ollut yli 100 miljoonaa euroa ekstrapoloiden
1995 saatua tulosta.)
Suomi on hyödyntänyt bioenergiaa kustannustehokkaasti
ja ympäristöä säästäen.

Suomessa on myös ollut kilpailua: Satoja energian tuottajia ja satakunta
jakelijaa.. Suomi on ollut myös
markkinahenkinen. Suomihan pärjää hyvin kilpailukykyvertailuissa.

Suomi on myös säännöstelyn vapauttamisessa toisessa rivissä, mutta silti
kärjessä, koska järjestelmämme ei ole koskaan ollutkaan niin monopolistinen
kuin vapautukseen aikaisemmin lähteneitten. Vaihtoehtojen vertailuun on
käytetty paljon aikaa pitkällä tähtäimellä raahaa säästäen.

TSE:n Mopo suomalaisen mallin kehittynyt versio

Nyt voimme todeta, että tässä TSE:n hankkeessa nyt ja ennenkin on toimittu
juuri hyvän suomalaisen mallin mukaisesti, joustavasti ja tehokkaasti.
Rauhallista harkintaa, mutta nopeutta markkina- poliittisen tilanteen
vaatiessa. Rohkeutta olla hylkäämättä
yhteistuotannon ideaa hetkellisistä hajautushoukutuksista huolimatta. Ja mikä fiksuinta tällä on edesautettu Suomen
talouden vaikeaa suhdannetilannetta. Myös sopimuksellisesti on osattu noudattaa
Mauno Koiviston hallitusohjelman teko-ohjetta:
Ohjelma pitää kirjoittaa sillä tavalla, ettei se järkevää politiikka
mahdottomaksi.
Hallinnossa ovat yhdistyneet asiantuntemus olosuhdetuntemukseen.

Tämä hanke on ollut myös seudullinen lippulaivahanke:

Markku Heikkilän tänään julkistettavan kirjaan kirjoitin
aiheesta seuraavasti:

Näiden yhteistoimintaprojektien totuttaminen on 40 vuoden aikana
kohdannut teknistaloudellisia ongelmien lisäksi lukemattomia erilaisia
poliittisia vaikeuksia. Kun rahasta ei enää ole ollut pulaa ja säätelyä
purettiin, ovat vaihtoehdot lisääntyneet joka tasolla. Suuret energiapolitiikan
kysymykset ovat sekoittuneet kaikkeen yhteiskunnalliseen päätöksentekoon.
Alueellisesti julkisen sektorin rakenteiden muutosvaatimukset aiheuttavat
jännitteitä, kuntaliitosten toiveet ja pelot ovat aina taustalla.  Valtiollinen yhteistyökumppani on muuttunut
pörssiyhtiöksi, jossa strategiat ja tekijät vaihtuvat; kuluneesti sanotaan
maailman muuttuvan. Näiden asetelmien vallitessa on pidettävä tätä mopoa lähes ihmeenä.

Yhteistyön tekemisen idea on kuitenkin yksinkertainen. Oppimalla sitä
osataan. 

Tosiasioita ei ole pakko tunnustaa, mutta ne kannattaa hyväksyä.
Tuhlaamiseen ja vaikeuksien hankkimiseen ei pidä sortua, mutta päättämättömyys
on myös päättämistä.

Ensisijaista on yhteisen edun etsintä, ei sen jakamisessa
voittamista.