Angela Merkel oli pettynyt EU:n huippukokouksen päätökseen, jolla Saksan -Ranskan ehdotus Putin-huippukokouksesta tyrmätiin.
Kokousta pidetään Merkelin epäonnistumisena ja merkkinä vaikutusvallan hiipumisesta, ”rampa anakka” ilmaisuakin käytettiin kommenteissa: https://www.ft.com/content/2521879b-7075-4abb-9e9f-29a58265a019
Saksa näyttää myös aliarvioivan Venäjän maantieteellisesti lähellä olevien jäsenvaltioiden herkkyydet. Itämeren alueen maiden vastaus oli erityisen voimakas, kun taas jotkut maat, kuten Alankomaat, painottivat voimakkaasti, etteivät ne istu Putinin kanssa samaan pöytään.
Siitä huolimatta Alankomaiden pääministeri ja pitkäaikainen Merkelin liittolainen Mark Rutte sanoi, että liittokanslerin toiminta ei missään tapauksessa tahraa hänen perintöään.
”Asemani oli itse asiassa hyvin lähellä ranskalais-saksalaista ehdotusta, mutta en voinut hyväksyä EU27-kokousta Putinin kanssa. Se olisi hänelle liikaa lahjaa ”, hän kertoi Financial Timesille.
Samassa lehdessä lainattiin toisena pääministerinä Sanna Marinia.
Suomen pääministeri Sanna Marin sanoi, ettei kysymystä ole vielä ratkaistu. ”Eilinen ei ollut oikea aika, mutta luulen, että keskustelemme asiasta edelleen.”
Suomella on siis rooli – se on jo uutinen – hyvä sellainen.
Suomen ulkopolitiikka on perustunut yhteyksien pitämiseen ja keskusteluihin. Jotkut ovat pitäneet jotenkin vasallimaisena. Voi niinkin olla, mutta kyllä se oli viisasta.
Kylmän sodan aikana ja jälkeen päin sille on annettu muidenkin toimesta arvoa.
Yksi tulkinta voisi olla, että nk. itäisten sosialistileirin maiden vapautuminen oli seurausta idän ja lännen lähentymisestä, jossa Suomen panosta ei voi unohtaa.
