Mikko Rönnholm

Luokkamme vanhin Pekka Ritvanen 75 vuotta

Kansakoulun luokka vuonna 2010

Vuonna 1953 aloittaneen luokkamme vanhin oli Pekka Ritvanen (takarivin toinen vasemmalta). Suuruudesta hän kilpaili vierellään kuvassa  seisovan Lauri Kankaan kanssa.
Ja Pekka mielellään muistaa, että hän voitti eka luokan  hiihtokilpailun  – tunnustan, että kyllä se harmitti.

Pitkään kuljimme Pekan kanssa  samalla luokalla kunnes linjavalinta meidät erotti.
Pekka oli vahva koripallossa ja musiikissa. Hänen valintansa oli opettajan ura, jonka hän päätti pitkäaikaisena Lietsalan koulun rehtorina.

Aikamiehinä olemme taas tavanneet valtuustossa, Pekka valitsi Kokoomuksen, kuten varmaan opettajilla useasti tapana, vaikka hänessä on aimo annos sosiaalisuutta.  Siitä oli kuitenkin  se onni, että yhdessä olemme olleet Musiikkijuhlasäätiön hallinnossa; Pekka on toiminut kolme kautta päävastuun kantavan hallituksen puheenjohtajana.

Pekka on ollut lapsuudesta asti hyväntahtoinen – kiltti ristiriitaisuuksia sovitteleva rauhan rakentaja.  Ystävällisenä ja muut huomioon ottavana kaverina hänet tapaa kesäsisin rantaparlamentin ulkojäsenenä ja talvella sopalla. Siitä tulee hyvälle tuulelle.
Yhteistoiminta asiayhteyksissä on sujuvaa ja vapaammissa merkeissä mukavaa.

Onnea ja hyvää merkkipäivää joka täällä tai siellä Tampereella Pirjon kanssa.

Ps 1. Tiedossa olevaksi kakkoseksi nousee Ilkka Himberg, jonka perhe vei Naantalin maalaiskunnan kautta Helsinkiin.

Mikko Rönnholm

Säätiön puheenjohtaja

6 vastausta artikkeliin

  1. Moro Mikko !

    Kiitoksia kivoja muistoja sisältävästä onnittelukirjoituksestasi, joka tuo mieleen mukavia muistoja kouluvuosien varrelta. Pääosin ne kaikki tuntuvat näin jälkikäteen varsin miellyttäviltä, ehkä myös aika on tehnyt tehtävänsä niiden ”jalostumiseen.”
    Perässä tulet Mikko runsaan viikon kuluttua, onnittelut näin jo etukäteen.

  2. Hyväksyn yllä olevan kirjoitukseni liittyen edelliseen kirjoitukseen.

  3. ONNEA PEKALLE HEINOLASTAKIN. Nyt näyttää olevan tunnustusten aika. Tunnustan, että Pekka pääsi pituusjärjestyksessä muutamana vuotena edelleni. Ei siinä varpistus auttanut. Väinölänniemen rantasavissa uidesamme hän myös sukelsi pidemmälle ja Mikon todistelun mukaan on pysynyt myöhemminkin hyvin pinnalla.
    kankaanlauri

  4. Kiitoksia Lauri muisteloista ja onnittelusta, kyllä muistan näitä harrastuksiamme ja yhtenä lisäisin vielä mukavat muistoni purjehduksesta kanssasi teidän vikla-veneellä.
    Mukavaa kevään odotusta !
    Terv. Pekka

    1. Onneksi olkoon Pekalle ja kaikille tänä vuonna 75 täyttäville luokkatovereille.
      Eiköhän alkaisi olla aika taas tavata ennen 80-vuotispäivää, kunhan tästä koronasta vaan päästään ensin eroon.Vuosi 2023 olisi sopiva virstanpylväs.Silloinhan siitä on sitten kulunut 70 vuotta, kun aloitimme opintiemme Naantalin kansakoulussa.
      Hyviä talvikelejä ja mukavaa kevättä toivotellen
      Hannele

    2. Onneksi olkoon Pekalle ja kaikille tänä vuonna 75 v täyttäville luokkatovereille.
      Eiköhän taas olisi aika tavata ennen 80-vuotispäivää, kunhan tästä koronasta vaan päästään ensin eroon.Vuosi 2023 olisi varmaan sellainen virstanpylväs.Tuleehan silloin kuluneeksi 70 vuotta siitä,kun aloitimme opintiemme Naantalin kansakoulussa.
      Hyviä talvikelejä toivotellen
      Hannele

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site is protected by reCAPTCHA and the Google Privacy Policy and Terms of Service apply.

The reCAPTCHA verification period has expired. Please reload the page.


Mikä on Naantalin Työväenyhdistys?
Mitä on sosialidemokratia?
Lue tästä
Esittely

Naantalin sosiaalidemokraatit tiedottaa

Seuraa somessa