Mikko Rönnholm

Linjakkaasti

sd ryhmä 20191111

Valtuustossa esitettiin, perusteltiin ja äänestettiin yhteisten tavoitteiden puolesta.

Naantalin kaupunginvaltuuston talouskokous hyväksyi puheitta entiset verolinjaukset ja sitten mentiin talousarvioon ja tulevien vuosien suunnitelmiin.

Aloitetaan parhaasta.

Sirpa Hagsberg, sd puhui selkeästi ja kauniisti yhteisymmärryksen puolesta tuoden vahvasti esille sosialidemokraattien linjan, jolla on ollut Työväenyhdistyksen selkeä tuki, jota on julkisuuteen tuonut kirjoituksillaan puheenjohtaja Kimmo Aho ja josta tällä palstalla on ollut puhetta.
Sirpan tyylikäspuhe on kokonaisuudessaan ajankohtaista  palstalla luettavissa. Se oli tiivistetyssä muodossa puhe huolenpidosta ja kansaisyhteiskunnan merkityksestä.

Kh:n pj Jan Lindström,kok: Yhdellä sanalla: Helppoa!

Kaupunginjohtaja Jouni Mutanen puolestaan todisti, että lähtökohdat ovat hyvät. Yhteisöveropuolelta on tulossa plussaa muutamien yritysten ansioista. Edunvalvonnassa E 18 parantamisen esiin nostaminen ei ollut huono asia.
Herrojen huolen aiheena on henkilöstömenojen kasvu tulevaisuudessa. Syynä taitaa olla se, että jatkossa tarvitaan enemmän hoitavia päitä ja käsiä, tähän asti on voinut byrokraatteja lisät hallintoon ja on ollut mahdollisuus olla mukava palkitsemalla työtovereita.
Kuinka se voikaan tuloillaan kerskailevan kaupungin KKK linjalle olla vaikeaa lisätä vanhusten hyvinvointiin määrärahoja ja toimenpiteitä.

Sama kaiku on askelten
Kokoomuksen vähäisemmät KKK koalition tukipuolueet Keskusta Samuli Santalahti ja Kd Juha Manner pitivät tavanomaiset ”kaikki hyvin ”puheenvuorot.

Ei oikeisto
Mirva Maine, vihr. oli nähnyt vaivaa puheenvuoronsa teossa. Siinä oli linjakkuutta sikäli, että se lähti kaupungin strategiasta ja arvio miten siihen talousarvion toimet soveltuvat. Eikä ollut yllätys, että ympäristö puolella olisi voinut toisinkin tehdä. Kuultiinpa hänen suustaan sekin, mitä oikeisto on eli se oli muuta kuin vasemmisto ja vihreät.
Vasemmistoliiton Terhi Kärkkäinen puhelee mukavia ja näki sd-linjan kannattamisen arvoiseksi. Positiivista.

Vähempikin riitäisi
Tero Tavio, kok sujuvasanainen rottinkirintainen leppoisa kokoomuksen kärkimiesten kaiku. Tarkoitan, että vähempikin kehuminen riittäisi. Vastenmielistä oli kuulla oman kaupungin nostamista muitten vaikeuksia esiin tuoden.

Taas kerran on syytä muistaa Naantalissa, Paljosta on kiittäminen siitä, mitä Luoja on luonut ja valtio on tuonut. Tähän vielä lisäsäisin seudullisen yhteistyön merkityksen. Jotta kaikki ymmärtävät, niin sanotaan, että luonnonolosuhteet ovat tuoneet sataman ja matkailun, ylimääräiset tulot tulevat valtion perustamalta Nesteeltä ja Fortumin, Turun, Raision, Kaarinan ja Naantalin yhteiseltä Turun Seudun Energiatuotannolta.

Ei pääse koira karvoistaan
Vilhelm Junnila,ps jouti ponnistelemaan erottumisen kanssa: Muiden alueen kuntien vaikeuksien syynä on maahanmuutto, on uskollisen halla-aholaisen mantra. Naantalissa taas ostolaskujen julkisuuden puuttuminen on avoimuuden häpeäpilkku, niin että jotain paikallistakin.

Paikalla oli varavaltuutettuna itse vassareitten piirin puheenjohtajuuden juuri pitänyt Kaisa Vallavuori. Äänestyksissä Vasemmistoliitto oli mukavasti sd- esitysten takana.

Kaupunginhallituksessa Hannu Aalto, sd oli tehnyt kahdeksan muutosesityksiä seuraavista asioista:
Maksuton esiopetus viisivuotiaille, lisää hoitohenkilökuntaa vanhusten hoivaan, Koulujen investointien siirtoa ja monitoimihallin aikaistamista, sekä Tallipuiston ja Lammasluodon infrahankkeiden siirtämistä.

Demareiden esityksiä vastaan äänesti KKK rintama kaikissa kohdissa. Tukea tuli sekä vihreiltä että perussuomalisilta eli ei toiminta ihan tuulimyllyjä vastaan taistelua ollut, varsinkin kun kokoomus oli tullut demareiden jo keväällä esittämälle linjoille sote puolen suunnittelua koskevan toimenpidealoitteen kanssa, ja kun  kh:ssa oli hyväksytty Saaristo Naantalin eläkeläisten puheenjohtaja Lauri Laineen, sd esiin nostaman vanhusten huollon toimenpide-ehdotus kristillisten irtaantuessa KKK linjalta.

Valtuuston on vaan ryhdistäydyttävä ja muistettava: Valtuusto päättää.

Mikko Rönnholm

Säätiön puheenjohtaja

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site is protected by reCAPTCHA and the Google Privacy Policy and Terms of Service apply.

The reCAPTCHA verification period has expired. Please reload the page.


Mikä on Naantalin Työväenyhdistys?
Mitä on sosialidemokratia?
Lue tästä
Esittely

Naantalin sosiaalidemokraatit tiedottaa

Seuraa somessa