”Kylä kauni ihmise on vaikia oll, ittestäni mä sen tierä” oli isäni kertoma tositari tutusta – vaatimattomasta rouvashenkilöstä.
Niin se varmaan on, myös siksi, että sitä on meidän muiden vaikea sitä sietää.
Aloittelevana kansanedustajana sain Veikko Helteeltä neuvon, että illalla 11 jälkeen ei tapahdu mitään, mitä ilman ei voisi olla.
Mauno Koivisto oli Naantali – Kultaranta ottelun jälkitilaisuudessa ja huomasi, että porukat alkoivat käydä levottomiksi, kun presidentti ei ymmärrä poistua.
”Mitäs teill on mieles” , kysyi hän tunnustimme, että tapana on mennä Kaivohuoneelle jatkamaan. Presidentti katsoi kelloa, joka oli varrtia vailla kymmenne ja sanoi, että hänen kokemuksen mukaan hän voi olla ravintolassa ennen 11, sen jälkeen se on mahdotonta, kun muiden ihmisten pidäkkeet höltyvät.
Sipposen Kallu juoksi järjestelmään asioita ja tulimme Kaivohuoneen syrjäiseen sivusiipeen ja ennen kuin rouva Tellervo oli ehtinyt istuutua syöksyi häntä tanssiin hakemaan paikallinen hovioikeudenneuvos kovassa laitamyötäisessä. Turvamiehet estivät hyökkäyksen ja yhteisesti taisimme todeta, ettei sääntöä ilman poikkeusta eikä ”kaik ei ol Naantalis niin ku muual.”
Sen on voinut huomata, että ulkomuoto suojelee ja että iän myötä on helpompi olla hyveellinen.
Kompurointi ei haittaa, ellei kaadu ja liukkaita lattioita kannattaa vältälle. Brysselissä opin, että ei kannatta kulkea nokka pystyssä, jottei mukaan tarttuisi mitä haisevaa koiran p:tä
