Mikko Rönnholm

Kuntavaalit ovat kuntakohtaiset: Asiat ja ehdokkaat ratkaisevat

Puoluekannatus Yle 20210506

Yle gallup nosti Kokoomuksen kärkeen juuri silloin kun se sekoili EU-elvytyspaketin käsittelyssä. (Tarkistettu tieto kertoo, ettei se vielä näkynyt tässä mittauksessa). Tähän viittaa myös se, että Kokoomuksen kannatuksen kohennus on tutkijan kertoman mukaan tapahtunut erityisesti pääkaupunkiseudulla, jossa on EU-myönteisin väestö. Eli saa nähdä, miten  puolueen sekoilu vaikuttaa.

Tämä kertoo politiikan paikallisuudesta, sillä HS:n valtakunnallisessa puoluekannatuksessa kokoomus oli neljä prosenttiyksikköä alempana.   Taas kerran esiin nousee paikallinen aktiivisuus eli nyt mikä puolue on paras vaalityöpuolue.

Paikalliset asiakysymykset eivät kulje valtakunnallisia linjojen mukaisesti vaan joka kunnassa ovat omat tärkeät ajankohtaiset kysymykset.
  • Naantalissa puhutaan ikäystävällisyyden puutteesta ja ympäristön unohtamisesta.
  • Myös vallan käyttö ja sen näyttö ja kova korvaisuus ja erilaiset vähemmän avoimet toimintatavat vaikuttavat. Naantalissa esimerkiksi keskustakorttelin kummalliset kuviot rasittavat vallassa olevia.

Naantalissa SDP:n  ehdokasmäärä on noussut 23 prosenttia  edellisten vaalien 52  ehdokkaasta nykyiseen täyteen listaan eli 64 ehdokkaaseen. Myös ehdokkaiden joukossa on paljon uusia tuoreita voimia vanhoja vahvoja unohtamatta.

Mikko Rönnholm

Säätiön puheenjohtaja

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site is protected by reCAPTCHA and the Google Privacy Policy and Terms of Service apply.

The reCAPTCHA verification period has expired. Please reload the page.


Mikä on Naantalin Työväenyhdistys?
Mitä on sosialidemokratia?
Lue tästä
Esittely

Naantalin sosiaalidemokraatit tiedottaa

Seuraa somessa