Mikko Rönnholm

Kummolan Kalen näköinen

Kale Rautakansleri 20201018

Kale Kummola on kirjoittanut  itsensä näköisen kirjan Jari Korkin avustuksella.

Raisiossa ei ollut oppikoulua ja siksi Kale jouti isoveli Aksun tapaan käymään Naantalissa koulua. Naantalin koulukavereista ei manintoja ole, sen sijaan koripallon taitaja  Tapio Jyväkorpi kauppaopistoajoilta on ollut merkittävä ystävä nuoruudessa.

Ihan hyvällä hän muistelee aikoja, kuten teki koulun 100 vuotisjuhlissakin vuonna 2015, jolloin hän yhdessä silloisen Ilvespelaajan Tapio Laakson  kanssa esiintyi. (kuva ei ole kirjassa)
kirjoitin tuolloin, että arvelisin Kalen olevan Naantalin yhteiskoulun tunnetuin oppilas jääkiekon suosion ja menestyksen johdosta. Ja siihen kaikkeen hänellä on ollut merkittävä vaikutus..

Ei veikkaus pahemmin harhaan mennyt ja siitä saa todistuksen, kun kirjan lähdeaineistosta löytyy arviolta 800 henkilön nimet. Tuskin missään muistelma tai vastaavassa kirjassa on niin paljon nimiä, se kertoo kahdesta asiasta hyvästä muistista ja sosiaalisuudesta.

Kirjasta selviää hänen monipuolisuutensa ja ennen muuta tahto rautainen siis määrätietoisuus nousee joka vaiheessa esille.. Hän on rehellinen  teksteissään; siellä vilahtelivat satunnaiset tappiot jopa pikkupilkatkin, mutta kyllä menestys ja onnistuminen on peittelemättä parhaiten kerrottu.

Kirjan lukemista auttaa  tuntemus, joka alkoi kouluajoilta ja tiivistyi muutamiin asiallisiin yhteyksiin Tampereen asuntoasioissa.

Ehkä koulussa Kale pidettiin vähän leuhkana maailman miehenä eikä hän silloin vielä ollut ykkösketjun pelaaja. Julkisuuden kautta seurasin menestystä aika usein hämmästyneenä.  Viimeisten tapaamisten aikana huomasin olleeni turhaan epäileväinen tuomas. Kale on joutunut kärsimään julkisuuden maalaamasta  kuvastaan. Käytännössä hän on vieläkin   vikkelä ja määrätietoinen, mutta yhteistyökykyinen. Hyvä luottamusmies.

Viimeinen lainaus kirjassa on Lasse Lehtisen pitämätön syntypäivä puheen loppu:

 

Mikko Rönnholm

Säätiön puheenjohtaja

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site is protected by reCAPTCHA and the Google Privacy Policy and Terms of Service apply.

The reCAPTCHA verification period has expired. Please reload the page.


Mikä on Naantalin Työväenyhdistys?
Mitä on sosialidemokratia?
Lue tästä
Esittely

Naantalin sosiaalidemokraatit tiedottaa

Seuraa somessa