Mikko Rönnholm

Kriittisyyttä kritiikkiin

Terva ja italaian kansallismileisyys 20190518

Aamulla luin Hesarin pakinan, jossa kerrottiin erilaisia temppuja, joilla ääniä kalastetaan EU-vaaleissa ääniä epämääräisin keinoin.

 

 

 

 

 

 

Kerrottiin, että vieläkin puhutaan kurkkudirektiivistä, vaikka sellainen aikaoinaan laadittiin juuri viljelijöiden toimesta ja vaikka se kumottu. Persuvideo on kuulemma pelottelua mattiputkosmalliin

”Siellä ne EU:n viisaat nyt miettii, voidaanko laittaa saunapalvia leivän päälle”, duunari toteaa toiselle perussuomalaisten vaalivideossa. ”Juu, sillähän ne Reikan velat saadaan maksettua”, toinen vastaa.

Lehdet luettuani nautin aamuviilin ja puikulan palan ja se päälle saunapalvia!
Ja sitten soutamaan: aamukirkkaudessa kimaltelee kirkon vasta tervattu paanukaton lape. Kaikki varmaan muistavat, että tervakin on niitä EU:n kieltämiä luonnonvaroja

 

 

 

 

 

Käyn vielä Keitilän kylärannasta polkua pitkin pellon laitaan, josta nappaan maalaismaiseman muistuttamaan, että tämänkin homman piti EU:n toimesta loppua ja kauan sitten.
Niin sitten vielä kaiken lisäksi. 40 vuotta on tullut sidottua hiiltä puupaattiin ihan ilman direktiivin määräystä.

Yläpuolella lentelevät merimetsot ovat ehkä saaneet EU:n jonkinlaisen suojan. Ovathan ne pelottavan näköisiä kalasyöppöjä. Totta kai pitää käyttää järkeä säännöksiä laadittaessa ja enne muuta pitää ottaa huomioon muutokset. Jos suojelu kääntyy itseään vastan pitää sellainen suojelu lopettaa – tietenkin.

Sen vuoksi on Euroopan Parlamenttiin valittava luku- ja kirjoitustaitoisia ja sellaisia, jotka saavat muutkin ymmärtämään asioiden oikean laidan.
Itsestään selvää on, että parlamentissa puolustetaan suomalaisten intressiä, mutta ei kaikin käytettävissä olevien keinoin eikä ehkä ihan yhtä tehokkaasti, kuten me Suomen ensimmäiset MEP:t aikoinamme yli 20 vuotta sitten teimme; saimme nimittäin parlamenttikaverit uskomaan, että turve on uusiutuva luonnonvara. Emme me soopaa puhuneet, sillä niinhän se on, jos on jaksaa odottaa 2000 vuotta.

Italian populistit kannattavat löysää kansallista kuria Välimeren maille valuuttaunionissa, Suomen persut ovat tiukan linjan kannalla ja siellä jossain italialaisella torilla nyt yhdesää  hurrataan, kuten aikoinaan Naantalissa.

Mikko Rönnholm

Säätiön puheenjohtaja

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site is protected by reCAPTCHA and the Google Privacy Policy and Terms of Service apply.

The reCAPTCHA verification period has expired. Please reload the page.


Mikä on Naantalin Työväenyhdistys?
Mitä on sosialidemokratia?
Lue tästä
Esittely

Naantalin sosiaalidemokraatit tiedottaa

Seuraa somessa