Mikko Rönnholm

Koulu muuttuu, mutta mihin suuntaan

Koulutie Mannerehiminkatu ekelund 1930-luku 2020501

”Olen unessa useasti sinun kaduillas, koulutie. Kotiportilta kouluun asti minun askeleeni vie. Syysaamu kirpeä koittaa yli heräävän kaupungin…
Näin nostalgisesti runoili V.A. Koskenniemi.

Ja kuvassa koulutie, jota on kuljettu 1800 luvun lopulta ja vielä hetken kuljetaan. Mutta sitten ensi vuonna se on siirtymässä muistoihin.
Tämä on kehitystä – niin vannotaan nyt kuten vannottiin silloinkin 1960-luvun alussa kun kuvan komea Naantalin ylpeyden aiheena vuosikymmenet ollut koulurakennus päätettiin purkaa.

Sen purkamisesta päätti Naantalin kaupunginvaltuusto, jota johti pankinjohtaja Harri Airinen, kok. Hän oli uuden ajan airut ja toi Naantalin kunnallispolitiikkaan porvarilliselle puolella rehelliset puoluetunnukset.

Nyt hänen tyttärensä Heljä Misukka keskustelee ajankohtaisista kouluasioista opettajien ammatti järjestön OAJ:n edustajana. Opettajat eivät tukeneet koulujen avaamista, vaan pitivät korona-ajan etäopetusta niin onnistuneena, että sitä olisi pitänyt jatkaa lukukauden loppuun.
Hallitus kuitenkin rohkeni terveysviranomaisten ja monien muidenkin asiantuntijoiden lausuntojen perustella aloitta normaalimman koulunkäynnin 14.5.2020.
Päätös oli rohkea, mutta viisaampi kuin etäkoulun jatkaminen. Päätös oli rohkea tuntien OAJ:n voiman. Ja voi olla, että järjestön kantaan voi vaikuttaa sekin, että Kokoomus on oppositiossa. Toivotaan kuitenkin, että kaikki menee hyvin ja että opettajat jaksavat aloitta uuden normaalin ja muistaa, että erityisen tärkeää on auttaa apua tarvitsevia.

Lopuksi pieni muistelo

Heljän isä Harri siirtyi 50 vuotta sitten Naantalista Espooseen, jossa toimi kunnaan merkittävässä virassa.
Tuolta ajalta muistan yhteisen bussimatkan Naantalista Turkuun. Harri ystävällisesti kysyi.

– Miten teidän perillinen  voi? Vastasin – Ei mikään perillinen, jälkeläinen vain.
– Se asia korjaantuu ajan kanssa, lohdutti Harri

Mikko Rönnholm

Säätiön puheenjohtaja

2 vastausta artikkeliin

  1. Harri, joka poistui keskuudestamme kaksi ja puoli vuotta sitten, oli (varmaan monessa muussakin asiassa) oikeassa. Muun muassa vanha vastakkainasettelu on poistunut. Edunvalvontakin on nyt väärin, jos on väärä ammattiliitto :).

  2. En tarkkaan tiedä, mihin Aku pyrki vihjailemalla, että olisin jotenkin kyseenalaistanut OAJ:n edunvalvonnan. Siitä ei ole kysymys, vaan siitä, että jos jotain kritisoin, se oli se, että järjestö vastusti normaaliin järjestelmään paluuta, joka on terveyden asiantuntijoiden mukaan turvallista ja voimassa olevan lainsäädännön mukaista. Etäopetus on poikkeustilaan liittyvä toimenpide.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site is protected by reCAPTCHA and the Google Privacy Policy and Terms of Service apply.

The reCAPTCHA verification period has expired. Please reload the page.


Mikä on Naantalin Työväenyhdistys?
Mitä on sosialidemokratia?
Lue tästä
Esittely

Naantalin sosiaalidemokraatit tiedottaa

Seuraa somessa