On keskusteltu paljon siitä, painostaako länsiliitto koskaan Ukrainaa neuvottelemaan. Vähemmän keskusteltu, mutta luultavasti tärkeämpää on se, kuka voisi pakottaa Venäjän tekemään merkityksellisiä myönnytyksiä – mukaan lukien vetäytymisen miehitetyltä alueelta ja luopumaan pyrkimyksistä tuhota Ukraina.
Uskottava vastaus tähän kysymykseen on Kiina.
Vain Xi voi tarjota Putinille lämpimän kädenpuristuksen julkisesti – ja kierretyn käden yksityisesti. Jossain vaiheessa Kiinan johtaja voisi päättää, että se on hänen maansa etujen mukaista tehdä juuri niin.
gideon.rachman@ft.com
Ukrainan presidentti Volodymyr Zelensky muistutti Suomen Talvisodasta Helsingissä.
Tästä mieleeni tuli vappumarssilla käymäni keskustelu kokeneen puoluetoverin kanssa. Hän toivoi ja kysyi eikö Euroopan pitäisi painostaa Ukraina tekemään rauhan; joutuihan Suomikin luopumaan Karjalasta, miksei Ukrainalta voi edellyttää samaa?
Suomi analogia on monesti ollut esille. Muistamme, että ennen sotaa esitettiin sellaista entisen Suomen siis ”suomettumisen” ajan mallia, jossa Ukraina olisi jonkinlaisessa sotilaallisessa liittoutumattomana yya-yhteydessä Venäjään, mutta samalla lähentyisi taloudellisesti muuta Eurooppaan.
Analogia ei kelvannut kummalekaan osapuolella ja tilanne on erilainen historiallisesti ja kulttuurillisesti.
Nyt tilanne ei myöskään – kuten ei tietenkään mikään tilanne koskaan – ole suoraan samanlainen.
Talvisodassa Suomi oli yksin ja ennen välirauhaa Suomi oli sotilaallisesti romahtamassa. Nyt Ukrainalla on laajaa tukea ja se jopa on valmistautumassa suurhyökkäykseen.
Ja jos vertaamme tilannetta jatkosodan loppuun, niin silloin olimme maailman sodan hävinneellä puolella, joten siinnä yhteydessä Suomen vaihtoehdot ja koko selviytyminen oli ihme ja jossa alueluovutukset olivat viisasta, menetimme alueita, mutta säilytimme elämän.
Muistettava on, että molempien sotien jälkeen teimme päätökset itsenäisesti ja demokraattisesti.
Joten olen edelleen sitä mieltä, että päätös on Ukrainan ja että heillä on oikeus puolustaa itseään eikä heillä on velvollisuutta ajatella tässä vaiheessa muiden mukavuutta tai pragmaattisuutta tai Venäjän ikiaikaisuutta.
Siksi alun lainaus Gideon Rachmanin kolumnin lopusta on tällä hetkellä ehkä merkittäväin rauhan mahdollisuus;
