Mikko Rönnholm

Keveät mullat alhaisille veroille mutta entäs sitten

Vero ja velka Martin Sandbu 20200804

Martin Sandbu näkee, että alhaisten verojen ja budjettileikkauksilla julkisen talouden tasapainoon tavoittelu on koronan seurauksena mennyttä.

Velkaa otetaan ja julkisen velan määrä kasvaa kaikkialla 20-30 prosenttia ja samalla on vihdoin  huomattu, että leikkauspolitiikka finanssikriisin yhteydessä ja Suomessa jo 1990 luvulla aikaan sai aikaan rumaa jälkeä. Siksi leikkaukset eivät ole huudossa.  Erityisesti nyt koronan aikana on nähty, että kaikki tarvitsevat vahvaa julkista sektoria oman elämänsä turvaamiseksi. Joten velka-asteen nousu joudutaan hyväksymään. Se nousee pysyvästi. Kyse on sen kasvun hillitsemisestä. Ainoaksi  keinoksi jää n julkisten menojen kattaminen verotuloilla.
Tämä on sitten kova poliittinen kysymys, sillä menneiden vuosien systeemi on satanut varakkaiden laariin. Heidän lobbaus koneisto on vahva eivätkä he tule luopumaan eduistaan vapaaehtoisesti.

Siihen tarvitaan poliittista asennemuutosta. eikä se onnistu vanhalla kaavalla eli kateuden voimalla, sen keino on vallitsevan järjestelmän populististen tukijoiden käytössä. He eivät halua vakautta vaan sekasortoa oikeistolaisen kansallismielisyyden  markkinoinnissa.

Sosialidemokratialla on edessään vaikea rasti, ensinnä ymmärtää asetelma sen jälkeen myydä se ja sitten vielä saada yhteistyökumppaneita sen toteuttamiseen.

 

Mikko Rönnholm

Säätiön puheenjohtaja

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site is protected by reCAPTCHA and the Google Privacy Policy and Terms of Service apply.

The reCAPTCHA verification period has expired. Please reload the page.


Mikä on Naantalin Työväenyhdistys?
Mitä on sosialidemokratia?
Lue tästä
Esittely

Naantalin sosiaalidemokraatit tiedottaa

Seuraa somessa