Mikko Rönnholm

Julistus tiivisti lännen ilmeisen siirtymisen sosiaalidemokratiaan,

G t Cornwall FT 20210611

”Marion Draghi katsoi, että oli oikein käyttää rahaa nyt, vaikka länsimaiden olisi sitouduttava pidemmän aikavälin finanssipolitiikkaan markkinoiden rauhoittamiseksi ja sen varmistamiseksi, että keskuspankkiirit eivät pelästy ja korota liikaa korkoja.

Julistuksessa, joka tiivisti lännen ilmeisen siirtymisen sosiaalidemokratiaan,

 Huippukokouksen isäntä Boris Johnson sanoi, että pandemian kannalta on elintärkeää, että pandemia ei aiheuttanut epätasa-arvon ”kestävää arvetta”.
Huippukokousta avatessaan hän sanoi : ”On erittäin tärkeää, että emme toista viimeisen suuren kriisin, vuoden 2008 viimeisen suuren taloudellisen taantuman virheitä, jolloin elpyminen ei ollut tasaista kaikilla yhteiskunnan osilla.” FT 12.6.2021

 

Tarvitaan vaan rohkeita ihmisiä, oleemm me sosoialidemokraatit julistaneet.

Nyt niitä on löytynyt. Jospa Suomessakin otettaisiin viestit yhtä vakavasta ja innostuneesti, kun tehtiin leikkauspolitiikan suhteen.
Kunpa Suomessakin uskottaisiin kuten Paul Krugman HS:ssa kertoo, EKP:n linjaan, joka on Euroopan pelastanut ja joka on osittanut, että velkaantuminen ei edellytä omaa keksuspankki, kunhan ”EKP pysyy avarakatseisten johtajien hallussa”. 

Velkaantumisen pelko oli Krugmanin mukaan ennen tunnepohjaista, mutta se on karissut eurokriisistä selviämisen jälkeen. Valtava rahankäyttö koronakriisissä ei myöskään ole aiheuttanut kriisiä.

Lisäksi finanssikriisin jälkimainingeissa talouspolitiikasta käytiin aktiivista keskustelua.

”Ihmiset muuttivat sen seurauksena käsityksiään siitä, mitkä ovat rajoitteet ja mitä vaikutuksia talouspolitiikalla on. Keskustelun sävy on täysin erilainen. Talouskurin oikeaoppisuus hallitsi ilman merkittävää kyseenalaistamista kymmenen vuotta sitten ja nyt se on mennyttä.”  Paul Krugman HS 20210612

 

Mikko Rönnholm

Säätiön puheenjohtaja

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site is protected by reCAPTCHA and the Google Privacy Policy and Terms of Service apply.

The reCAPTCHA verification period has expired. Please reload the page.


Mikä on Naantalin Työväenyhdistys?
Mitä on sosialidemokratia?
Lue tästä
Esittely

Naantalin sosiaalidemokraatit tiedottaa

Seuraa somessa