Mikko Rönnholm

Mikko Rönnholm

60. Unikeon päiviä juhlittiin eilen – 50 vuotta sitten kerottiin perinteen oleen jo silloin 80 vuotias!

Unikeon päivä 1969 ja Jaska Väätänen 20190728jpg

Naantalissa juhlittiin 60. Unikeonpäiviä eilen . Tänään HS:n palstalla 50 vuotta sitten oli tänään  pieni artikkeli, jossa kerrottiin ennätysyleisöstä,  kun Väätäsen Jaskan perässä kulkueena marssittiin Kalevanniemeen siksi, että rannan paikat olivat käyneet ahtaiksi. Tuolloin Naantalin vetovoimaa nostatettiin paikallisen matkailulautakunnan johdolla. Matkailulautakunta oli perinyt tehtävän Kylpylaitokselta ja Merisalin pitäjältä Virralta.

Perinne oli jutun mukaan elänyt tuolloin 80 vuotta, joten nyt tuon tiedon mukaan olisi nyt pitänyt olla 130-vuotisjuhlat.

Useimmiten aika tuo mukanaan lisävuosia, mutta Naantalissa kaikki on toisin; jos tätä vauhtia mennään juhlitaan vuonna  2069   Unikeon 40-vuotisjuhlia kun iästä näyttää putoavan 20 vuotta joka 50. vuosi.

Unikeon juhlimista ei tietenkään virheelliset tiedot haittaa. Pääasiana on hauskan pitämine ja viihtyminen ja siinä sivussa markkinapaikkojen myyminen.
Naantalilaisille järjestöille Unikeonpäivät olivat hieno mahdollisuus tienata vähän ekstraa toiminnan pyörittämiseen. Nyt alkuperäisitä tekijöistä näyttää jäljellä olevan vain Res. upseerien teltta.

Tenniskisat jaksoivat aikansa, onneksi Sun-sabä on tuonut uutta urheilullista virinää. Se monipuolistaa ja vilkastuttaa ja saa uusia kävijäryhmiä.

Naantalin  kannattaa huolehtia  perinteistään. Sanotaan ettei hyviä tarinoita pidä totuudella pilata. Siitä tässä ei ole kyse. Tämä on huolimattomuutta ja välinpitämättömyyttä. Se ei paranna mitään. Niin kuin ei sekään, että monet kaipasivat selekmpää ja parempaa informaatioita ohjelmasta ja aikatauluista.

 

 

Mikko Rönnholm

Mikko Rönnholm

Säätiön puheenjohtaja

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Jos olet kiinnostunut liittymään mukaan toimintaamme, tai jokin tuleva kunnallinen päätös Naantalissa askarruttaa,
Ota yhteyttä!

Naantalin sosiaalidemokraatit tiedottaa

Blogi