Mikko Rönnholm

Veron pitää vähentää eriarvoisuuta

Verotus Muhonen HS 20220107
Verotuksesta eivät maakuntavaltuusto päätä, mutta verotuksesta puhutaan vaalien yhteydessä kahdesta syystä:
  • Verovaroilla tulevat sotealueiden palvelut pääasiallisesti kustannetaan
  • Kahden V:n syndrooma: Oikeisto tietää, että kansa ei tykkää veronmaksusta ja pelkää velkaa.

Niinpä Ylen ensimmäisen vaalitentin kysymyksistä nostettiin aiheen kuulumat maakuntavero keskeiseksi keskustelun aiheeksi. Keskustelu jatkuu ja niinpä HS:n verkkolehdessä 7.1.2022
Teemu Muhonen analysoi SDP:n linjamuutosta  maakuntaveroon:

Nykyinen pääministeri Sanna Marin perusteli jo vuonna 2018 maakuntaveron tarpeellisuutta sillä, että ”rahoituksen ja päätöksenteon tulisi olla samoissa käsissä”. Vielä tämän vuoden kesäkuussa Marin vakuutti, että hallituksen sopimuksen mukaisesti maakuntavero säädetään sote-uudistuksen yhteydessä.

Miksi pääministeripuolueen kelkka yhtäkkiä kääntyi?

”Niin kauan kun toteuttamiskelpoista mallia ei ole lavassa, maakuntaveroa ei voi tukea”, Lindtman sanoi Maaseudun Tulevaisuuden tentissä marraskuun lopulla. Pääministeri Marin tuki lausuntoa kyselytunnilla.

Tiistain käsiäänestyksen perusteella Lindtman ei usko, että toteuttamiskelpoista mallia tulee ”lapaan” ainakaan tällä vuosikymmenellä. Sdp ei enää kannata maakuntaveroa.

Tämä analyysi ei ole väärä, eikä myöskään Antti Lindtmanin arvio siitä miksi näin on.

Maakuntaveron perustelu sillä, että tulevien päättäjien siis aluevaltuustojen valta ja vastuu suhde näkyisi paremmin, jos vaaleilla valitut joutuisivat myös päättämään veroista, joilla palvelut maksetaan. Siis palveluja lisäävän tulisi olla valmis myös rahoittamaan ne. Tunnettuahan on , että esimerkiksi hoitohenkilökunnan palkankorotuksiin myönteisesti suhtautuvien määrä on 85 prosenttia, mutta vain 45 prosenttia on valmis kiristämään verotusta palkkojen nostamiseksi. (HS gallup 12/2021).

Muhonen päättää artikkelinsa:

” Vaalikeskusteluissa kovin syvälliseen taloustieteelliseen keskusteluun ei kuitenkaan pystytä menemään. Siksi Sdp:tä voi houkuttaa kiertää syytökset veronkorotusten ajamisesta yksinkertaisesti irtautumalla omista veroavauksistaan. Kääntöpuoli on, että äänestäjien voi olla vaikea hahmottaa, mitä Sdp oikeastaan ajaa.”

Neljä omaa  pointtia mistä johtuen maakuntaveron pitää varoa:

  1. ”Uusliberalismin krapulasta syntyneen populismin juurisyyt ovat eriarvoisuudessa”: Sixten Korkman (HS 4.1.2022)
  2. Työn ja ansiotulojen verotus on Suomessa korkea eikä korotusvaraa ole yleisesti eikä progressiota voi lisätä aiheuttamatta kannustin loukkuja
  3. Kuntavero ja sairausvakuutusmaksut ovat vääristyneitä veroja, koska niiden maksuun eivät osallistu pääomatuloja saavat eivät varakkaat.
  4. Palvelujen maksut ovat sekä perusteltuja että haitallisia. Maksukyvyn huomioonottamien on oikein, mutta voi olla esteenä palvelujen saatavuuden heikolle kehittymiselle  yksityisen tarjonnan vuoksi.

Tämä tarkoittaa, että maakuntavero ja / tai valtiolle perittävä vero, joka aluksi helposti luiskahtaa kuntaveroperusteiseksi ei ole oikeudenmukainen tapa koota julkiselle sektorille tuloja.

Tarvitaan veroperustemuutos ja veropohjan laajentaminen eriarvoisuuskehityksen kääntämiseksi.

Se edellyttää, että kaikki palvelujen käyttäjät osallistuvat sosiaali-, terveys- ja pelastustoimen kustannuksiin huomioon ottaen kunkin tosiasiallinen kyky osallistua yhteisen taakanjakoon.

Sosialidemokraateilla ei voi olla mitään syytä tehdä  niin kutsuttuja uudistuksia, joilla ansiotuloverojen marginaaliveroastetta nostetaan.

Mikko Rönnholm

Säätiön puheenjohtaja

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site is protected by reCAPTCHA and the Google Privacy Policy and Terms of Service apply.

The reCAPTCHA verification period has expired. Please reload the page.


Mikä on Naantalin Työväenyhdistys?
Mitä on sosialidemokratia?
Lue tästä
Esittely

Naantalin sosiaalidemokraatit tiedottaa

Seuraa somessa