Mikko Rönnholm

Historiassa yhdistyvät vuonna 1993: EKA – Suomen Säästöpankki – Muumimaailma

Punapääoman linnake 20211024

Olen lukenut uuden työväen osuusliikkeen historian: Anitra Komulaisen: Punapääoman linnake.

EKA:n saneerauspäätös tehtiin 20.10.1993 ja kolmea päivää myöhemmin 23.10.1993 Suomen Säästöpankki pilkkottiin

Molemmissa tapauksissa päätöksentelijöinä olivat suomalaiset pankit valtion myötävaikutuksella.
Olisi vihdoinkin nyt, kun tapahtumista on kulunut 28 vuotta, saada perusteellisempi selvitys tapahtumista ja niiden toisiinsa liittymisestä.

Olen vuonna 2018 kun SSP:n pilkkomisesta  oli kulunut 25 kirjoittanut näille sivuille
https://www.sdpnaantali.fi/blogi/osataan-suomessakin-laskea-vrin/  oman arvioni.

Toinen yleinen asia on, että EKA:n saneeraus oli ensimmäinen uuden lainsäädännön mukainen operaatio.

Lain soveltamisen alkupäähän ajoittuu myös vuonna 1993 kesällä toimintansa aloittaneen Muuumimaailaman saneeraus, joka se taas liittyi Suomen Säästöpankkiin, joka oli yhtenä Muumimaailman rahoittajana
– luultavasti sen rahoitus oli  välttämätön toiminnan käynnistämiseksi.
Eli siis monella tavalla monet asiat kietoutuvat toisiinsa.
Olisikin paikallisesti vielä, kun monet asioiden kanssa tekemisissä olleet ovat paikalla,  kirjoittaa Muumimaailman historiikki juuri nyt kun tulee uutisia Muumimaailman laajenemisesta Vantaalle.

Mutta takaisin Anitra Komulaisen kirjaan:

”Sitten onneton sattuma oli vuosisadan syvin laskusuhdanne ja yllättävän uutisen aiheuttama, kauan pelätty säästökassapako viimeistelivät EKA:n kohtalon. Suurosuuskunta ajautui yrityssaneeraukseen ja työväen osuustoiminta haudan partaalle. E-liikkeen kohtaloksi koitui kyvyttömyys uudistua ajoissa.”

Kaikkea ei kuitenkaan menetetty. Tradekaksi nimensä muuttanut osuuskunta selvisi saneerauksesta ja vapautui viimeisistäkin velvoitteista vuonna 2005. …
Mutta pystytäänkö merkityksellisellä omistajuudella ja vastuullisella liiketoiminnalla vastaamaan uuden vuosituhannen haasteisiin yhtä hyvin kuin kuluttajaosuustoiminnalle 1900-luvun alussa? Se jää nähtäväksi.

Kirjaan kannattaa perehtyä ja miettiä tätä viimeistä kysymystä. Nimittäin nyt on sellainen erikoinen asetelma, että Tradekan vakavaraisuus on hyvä parempi kuin koskaan!
Miten runsaat 200.000 osuuskunnan jäsentä tuntevat toiminnan läheiseksi ja miten demokraattinen päätöksenteko soveltuu asetelmaan?

Tulkitsen niin, että historian kirjoittajaa askarruttaa  Tradekan tulevaisuus. Pikkukapitalistina oleminen on haastavaa!

Mikko Rönnholm

Säätiön puheenjohtaja

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site is protected by reCAPTCHA and the Google Privacy Policy and Terms of Service apply.

The reCAPTCHA verification period has expired. Please reload the page.


Mikä on Naantalin Työväenyhdistys?
Mitä on sosialidemokratia?
Lue tästä
Esittely

Naantalin sosiaalidemokraatit tiedottaa

Seuraa somessa