Mikko Rönnholm

Mikko Rönnholm

Myrsky käy  Kultarannan suunnasta .

Myrsky Ukko Pekalta 20210307

Ihan vaan ystävällisesti totean, että  presidentti on liikkunut heikoilla jäillä. Totta kai presidentillä on oikeus puhua asioista – mistä tahansa miten tahansa – mutta onko se hänelle ja arvostetulle instituutiolle eduksi?

  • Poikkeustilan viime kesäisen purkamisen moittiminen kuuluu jotenkin asiaan, vaikka imelän jälkiviisauden maku ei maistu hyvälle.
  • Rokotusjärjestelyt voivat olla huonosti, hyvin tai paremmin tai vielä paremmin. Mutta suosion kalastelemiselta tuntuu itsestään selvyyden sanomissa sanominen.

Vaikutelmaksi jäi, että presidentin pitää rientää oppositiossa hätää kärsimässä olevan  Kokoomuksen avuksi. Sellaien lukkarinrakkaus voi olla ymmärrettävää, mutta samalla helposti herää epäilys, että presidentin hyviin tapoihin kuulunut lojaalisuus hallitusta kohtaan ollaan hylkäämässä.
Arvelisi, että Sanna Marinilla on riittävästi harmia niin oppositiosta kuin hallituskavereistakin.
Pieni solidaarisuus näinä aikoina korkealta instituutiolta ei ole liikaa pyydetty.

Loppu kevennys asiaan mitenkään kuulumaton tai  -kuuluva, miten kukin haluaa – perusinsinöörin pakinasta:

– Insinöörin puoliso vapautti hyvän hengen, joka lupasi kolme toivomusta. Insinöörin puoliso ­mietti: ”Ensiksi toivon, että maailmassa ei olisi enää numeroita.” Henki ­totesi: ”Homma hoidettu, ei enää toivomuksia.”

Mikko Rönnholm

Mikko Rönnholm

Säätiön puheenjohtaja

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *


Mikä on Naantalin Työväenyhdistys?
Mitä on sosialidemokratia?
Lue tästä
Esittely

Naantalin sosiaalidemokraatit tiedottaa

Seuraa somessa