Mikko Rönnholm

Sirkushevonen hirnuu

Soin FT 20200515JPG

Timo Soini oli tunnettu suomalainen briteissä. Siksi hän saa -ja myös innolla haluaa antaa harvinaisen laajan haastattelun Financial Timesiin.

Pohjoismaiden kirjeenvaihtaja Richard Milne ehti jutun tehdä ennen koronarajoituksia ja niinpä hän pääsi nauttimaan Eliten suomalaisia Soinin suosikkiherkuista, joita oli  haastattelijalle enemmän kuin tarpeeksi. Loppuosa haastattelussa on tehty etänä ilman blinejä.
Haastattelussa oli paljon selitysosaa Soinin Populisti-kirjan hengessä; ei niitä kannata toistaa. Sen sijaan uudempia ulostuloja on syytä panna muistiin:

-Brexit on menestys – ”pitkällä tähtäimellä”., kertoi Soini. Joten kysyn häneltä, pahoitteleeko hän, että hän ei pystynyt jäljittelemään ystäväänsä Faragea eikä siis saanut aikaan ”Fixitiä”. Hänen vastaus yllättää minut. Hän ei usko, että tämä ei olisi hyvä idea turvallisuuden ja Suomen suuren itänaapurin, Venäjän, vuoksi. ”Jos Suomi olisi ollut Naton jäsen, se olisi voinut onnistua. Mutta emme voisi olla poissa sekä Natosta että EU: sta samanaikaisesti ”, hän sanoo.
Mitä eliitin tulisi tehdä populistien torjumiseksi?
”Ole enemmän maanläheinen, älä kiusaa ihmisiä, kuuntele”, Mutta on vielä aikaa itseironiseen kommenttiin hänen laajentuneesta vatsastaan: ”On erittäin mukava katsoa, mutta se on kallista aikaansaada. Olen iso ja ruma, kuin muumi. ”
Hän suhtautuu yllättävän myönteisesti keskusta-vasemmistohallituksen koronavirus toimiin ja antaa antaessaan sille ”kahdeksan kymmenestä” ja antaen erityisen kiitoksen nuorelle sosiaalidemokraattien pääministerille Sanna Marinille, joka ”on ollut erittäin hyvä kommunikoimaan”.

Sosiaalidemokraatit ovat ohittaneet perussuomaliset mielipidekyselyissä, ja populistiset puolueet kaikkialla Euroopassa kärsivät. Soini kuitenkin ajattelee edelleen, että populismi voisi tulla ajan myötä huipulle. ”Kun kaikki julkisuus kohdistuu hallitukseen, he hyötyvät siitä. Mutta iso tulevaisuuden taistelu, joka voi viedä vuosia, on globalismi populismia vastaan. Globalismi on jumalattomien ihmisten Jumala ”, hän sanoo. Hän uskoo, että populistien hetki saapuu koronaviruspandemian jälkeen, kun kriisin aiheuttamaa julkisen velan suurta kasvua on vähennettävä. ”Kun on aika, jolloin joudut maksamaan kaiken takaisin, silloin vastaisku tulee. He menevät tilapäisesti alas ja tulevat sitten takaisin, kuten jack-in-the-box. ”

Timo Soini tekee paluuta,
sellaisen johtopäätöksen haastattelun rivien välistä pystyy tekemään. Siihen voi tulla rakonen tosin neulansilmän kokoinen ja kun Timo ei ole pieni mitoiltaan – enkä tarkoita vyön pituutta vaan rintakehän rottinkia- , niin se vaatii monen saman aikaisen sattuman toteutumista:
– Perujen kannatuksen romahdusta,
-Halla-ahoin kompurointia ja
– Euronaleen hajoamista.

Tällaisen  onnenpotkun  todennäköisyys on lottovoiton saamista suurempi. Toto-mies pelin politiikan tuntee. Joten kannattaa olla valmiina, jos kuitenkin.

Syystä voi moittia tämän kirjoittajaa Soinin pyrkimysten välikappaleeksi, Ei Timo ole velikulta, mutta veijari, joka aikoinaan oli isänmaankin asialla. Niiden aikojen muistoksi.

Mikko Rönnholm

Säätiön puheenjohtaja

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site is protected by reCAPTCHA and the Google Privacy Policy and Terms of Service apply.

The reCAPTCHA verification period has expired. Please reload the page.


Mikä on Naantalin Työväenyhdistys?
Mitä on sosialidemokratia?
Lue tästä
Esittely

Naantalin sosiaalidemokraatit tiedottaa

Seuraa somessa