Huono politiikka tänään ovat merkittäviltä osin
seurausta huonosti hoidetusta taloudesta; erityisesti finanssikriisin jälkeinen
huonovointisuus korkean tulotason maissa ja siitä seurannut hyödykkeiden
hintojen romahtaminen monissa kehitysmaissa on ollut syynä tähän. Nyt voi
toivoa, että maailman talouden elpyminen ja tulevaisuuden optimismin juurtuminen
voisivat parantaa monien maiden politiikan penikkataudit. Tämä saattaisi myös alkaa palauttaa
luottamusta poliittiseen ja taloudelliseen eliittiin. Tämä ehkä muuttaisi politiikan
vähemmän riitaa haastavaksi ja enemmän yksimielisemmäksi. Se saattaisi myös
vetää keskustelun pois populismin villeiltä vesiltä.Jonkin aikaa
sitten, talous ja politiikka menivät eri suuntiin. Pidemmällä aika välillä
kysymys kuuluu, onko talous epäonnistunut omin päin, vai onko politiikka pilannut
taloutta, tai voisiko käydä niin hyvin, että talous alkaisi parantaa politiikkaa.
Toivokaamme, että jälkimmäinen toteutuu. Sen puolesta kannattaa kamppailla.
Martin Wolfin yllä lainatut toiveikkaat sanat maailmassa yleisellä tasolla
taustana olen seurannut Suomen presidentinvaalin käynnistymistä. Neljä ensimmäistä
ehdokasta ovat saaneet puhua oman yleisönsä edessä, jonka jälkeen heitä on
haastateltu vaihtelevalla tyylillä. Ja kysymys kuuluu:
Viihdettä vai tiedonvälitystä.
Paavo Väyrynen oli sopiva aloittaja. Hän edustaa politiikan epäilyttävintä ilmiötä.
Lahjakas, kokenut ja esiintymiskykyinen, mutta halkeamiseen asti itseään täynnä.
Hänen ensimmäinen käskynsä on: On vain yksi Paavo Väyrynen eikä minulla ole
muita väyrysiä.
Erottautuvien sarjassa esiintyi seuraavaksi Laura Huhtasaari, joka edustaa estottomasti
paikallisesti La Peniä ja Trumpia. Sievä ulkomuodon ja kiihkomielisyyden
yhdistelmää tekisi mieli luokitella huonoksi vitsiksi. Ihmisten huumorintaju ja
tosiasioiden tunnistamisen kyky vaihtelevat niin, että naurettavakin voi olla
vaarallinen.
Kolmas omalinjaiten sarjassa oli Natoa kannattava Nils Torvalds. Hän puhui omasta päästä
ja kokemuksesta. Erityisesti hänen Venäjä analyysi ja Ruotsin tilanteen selitys
olivat perusteluja, vaikkakin ovat kokonaisharkinnassa vain yksi punnus.
Neljäs esiintyjä toi presidentinvaalin maan pinnalle ja se oli
kunniaksi maalaisliitto-kepulaiselle ehdokkaalle.
Matti Vanhanen oli puheessaan selkeä ja uskottava. Asiallisin
argumentein hän osoitti, että Suomen pelastus on kansainvälisessä
järjestyksessä ja järjestöissä enemmänkin kuin puolustustahdossa ja kyvyssä.
Vanhasen selkeä kanta EU:n puolesta oli suoraan sanomatta selkeä vastaus mitä mieltä
Väyrysestä.
Juha Sipilän hallituksen huonojen päätösten puolustaminen oli kaunista
lojaalisuutta. Kun taas Sauli Niinistön Trumpin
hävittäjätilauspuheisiin oikaisemattomuus ja hänen perussuomalaisten johdon arvoihin puuttuminen
olivat pääosin profiloitumista.
Katselijan kannalta ärsyttävää on ollut hurmioituneen yleisön metelöinti, joka estää
tentaattorin vastaiskut. Ja asiaa seuraavalle on rasittavaa kuunnella
kommentaattoreita, jotka esittävät vain itseään ja puhuvat lämpimikseen. Pitäisi
antaa katselijalle ja kuulijalla mahdollisuus pureskella omassa mielessään
esityksiä.
Yön yli nukkuminen ei ole pahasta ja niin aamutelkkarin kommenteissa on ollut enemmän
analyysiä.
