Rasittava käräjöijä

Monissa englanninkielisen maailman oikeusjärjestelmissä on
mahdollisuus julistaa, että tietty henkilö on niin kutsuttu vexatious litigant.
Ilmaisun voisi suomentaa suurin piirtein sanoilla ”rasittava käräjöijä”.

Tommi Ushanovin kolumni HS.ssä 7.2.2016. oli tarttunut tähän
aiheeseen.  Aihe on tuttu ja meilläkin on
tämän suuntaisia tapauksia. Mihin Ushanov sitten päätyy?

Rasittavaksi käräjöijäksi julistamisessa sen sijaan
valtiovalta esittää yksityisestä ihmisestä julkisesti kielteisen arvostelman.
Se tulee näin jollakin tavoin viralliseksi totuudeksi hänestä. On kuin valtio
sanoisi omalle kansalaiselleen: Olet rasittava. No niin, menehän nyt jo siitä.
Huoh.

Tämä on kuin jonkinlainen kunniamerkin tai arvonimen
vastakohta: häpeämerkki tai arvottomuusnimi.

Vaikka rasittavat käräjöijät ovat rajusti ylittäneet
sosiaalisen hyväksyttävyyden rajat, monet heistä pitävät itseään juuri
normaaliuden ääninä. Joukossa on paljon esimerkiksi keski-ikäisiä, hyvässä
asemassa olevia miehiä, jotka ovat koko ikänsä pitäneet itseään yhteiskunnan
tukipylväinä. He ovat kuvitelleet naiivisti, että oikeuslaitos asettuu
automaattisesti heidän kaltaistensa ”kunnon ihmisten” tai ”veronmaksajien”
puolelle, olipa kyse millaisesta kiistasta tahansa.

Kun näin ei sitten käykään, heidän koko minäkuvansa järkkyy.
He uskovat niin voimakkaasti järjen ja normaaliuden voittoon, että menettävät
itse järkensä ja muuttuvat epänormaaleiksi. Siinä on jotain kiehtovaa.

Tästä aiheesta on puhuttu paljon ihan täällä ruohonjuurien
seassa. Yksienkertaisesti valitusoikeuden väärinkäyttö on kallista ja mielellään
näkisi jonkinlaisia seurauksia rasittavalle käräjöitsijälle. Mutta sitten tulee
tämä vaikea kohta; entäpä jos valtio alkaakin käyttää väärin tätä. Pahimmillaan
siitä voisi tulla askel totalitarismiin. Nyt tuleekin heti mieleen se, että
päättäjien ja tuomioistuinten tulee olla nopeampia ja rohkeampia. ja  pieni korvaus turhasta valituksesta ei olisi
pahasta. Ja tietenkin sitten on vielä se hankaluus, että ehkäpä merkittävin tekijä eli media voisi olla arvioissaan tarkempi, varvaisempi; ehkäpä  tästä seuraisi parannusta.Taitaa olla hurkasta toivetta.

7.2.2016

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *


Mikä on Naantalin Työväenyhdistys?
Mitä on sosialidemokratia?
Lue tästä
Esittely

Naantalin sosiaalidemokraatit tiedottaa

Seuraa somessa