Venäjän ja energian kohtalon yhteys

RestlessEmpire20150810

Nick Butler kirjoittaa TF:ssä Rauhaton imperiumi kirjasta
referoidessaan energian hinnan voimakkaasta vaikutuksesta Venäjään.

Energian hinnan hallitseva asema
aiheuttaa nykyiset ongelmat. Tosiasiat ovat yksinkertaisesti
seuraavat:

· 
Energia on suurin yksittäinen ala Venäjän taloudessa. Bruttokansantuotteesta tänä vuonna pudonnut
päässä kolmannes verrattuna kahden
vuoden takaiseen.

· 
Energian tuotanto vastaa viennistä 68 prosenttia.

· 
Öljyn ja kaasun tulot tuovat puolet
Venäjän valtion talousarvio tuloista sekä merkittävä vaikka ei tiedossa oleva
osuus maan voimajärjestelmästä on rahoitettu energiatuloilla.

· 
Öljynhinnan lasku seurauksena Venäjän talouden ennustetaan heikkenee 3,5
prosenttia tänä vuonna, öljyn viennin tulot putoavat $95 miljardia , vuonna 2013 syksyllä kärsityn $174 miljardin lisäksi.

Kirjassa selostetaan, että tilanne ei oleellisesti
ole riippuvainen Venäjään kohdistetuista pakotteista. Energian hinnan laskulle
on muita syitä, joista selkein on öljyn ylitarjonta heikon taloudellisen kasvu
seurauksena ja liuskekaasun vaikutukset kaasun hintaan. Gazpromin asema on
heikentynyt myös kaupallisesti eikä sillä ole ketteryyttä toimia
markkinaehtoisesti.Kommunistinen Neuvostoliitto ei siis uskonut työn lisäarvoa tuovaan voimaa eikä ortodoksinen Venäjä ymmärrä raamatullista ohjetta hoitaa omaisuutta tehokkaasti.

Todellinen vaara on, että talouden
tyytymättömyys pakottaa nykyisen Venäjän hallituksen tai sen korvaava ottamaan
kovemman poliittisen linjan. Barnes kirjan kartan näyttävät Venäjän olleen suurimman osan historiastaan
yhden tai toisen naapurin kanssa riidoissa.
Sodan, kuten useissa yhteyksistä tiedämme, voivat tarjota kansallismielisiä elämyksiä
kurjien taloudellisten olosuhteiden sijaan.. Viimeisten
25 vuoden aikana Venäjällä ollut suhteellisen vakaat olosuhteet. Mutta mikään ei takaa, että tilanne jatkuisi. Putin muistaa
liiankin hyvin, että yksi tärkeimmistä lasku Neuvostoliiton hajoamisen syistä
1980-luvun lopussa oli energian hintojen romahdus. ja juuri nyt Venäjä on nyt
heikompi kuin tuolloin. Todellakin Dominic
Lieven
sanoo loistavasti Barnesin kirjan johdannossa: ”Venäjä on nyt
heikompi kuin koskaan viimeisen 300 vuoden aikana.”

No mitä Suomen tulisi huomata.

Ensinnäkin se, että taas kerran järjestelmän muutoksesta huolimatta marxilainen viisaus taloudellisen
perusrakenteen merkityksestä aiheuttaa Venäjälle ongelmia.
Ja sen vastapainoksi
on muistettava, että savijalkainen jättiläinen ei kaadu montaa kertaa vaurioitta.
Suomella on
oikeus pitää puoliamme ja valita seuramme. Mutta meillä on mahdollisuus myös
toimia harkitusti.
Suomen täytyy myös tuntea asiat. Viimeksi perjantaina jälkiviisaiden viisain
Kalle Isokallio väitti virheellisesti, että Venäjältä tulee Suomen sähkön tuonnin
suurin osa eli se, jota uudella ydinvoimalla halutaan korvata. Vuonna 2014
Ruotsista tuotiin runsaat 18 ja Venäjältä runsaat 3 TWh.
Valtion on hyvä olla viisas, mutta Venäjän suhteiden hoitamisella ei voi
kaikkea selittää ei edes Fennovoimaa.

10.8.2015

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site is protected by reCAPTCHA and the Google Privacy Policy and Terms of Service apply.

The reCAPTCHA verification period has expired. Please reload the page.


Mikä on Naantalin Työväenyhdistys?
Mitä on sosialidemokratia?
Lue tästä
Esittely

Naantalin sosiaalidemokraatit tiedottaa

Seuraa somessa